Ilmastonmuutos näkyy yhä enemmän uutisissa – mutta suhde talouskasvuun on yhä tabu
23.1.2026 08:30:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Uusi väitöstutkimus osoittaa, että ilmastonmuutoksesta uutisoidaan suomalaisessa mediassa aiempaa enemmän, mutta keskustelu tapahtuu pääosin talouskasvun ehdoilla.
Tutkija Erkki Mervaala tarkasteli Helsingin yliopistoon tehdyssä väitöskirjassaan, miten ilmastonmuutosta ja talouskasvua on käsitelty yhdessä tai pidetty erillään suomalaisessa uutismediassa. Tutkimus koostuu neljästä osatutkimuksesta, jotka kattavat suomalaista valtavirtamedian ilmastokeskustelua vuosilta 1990–2023.
Yksi keskeinen havainto on, että vuodesta 2018 alkaen ilmastonmuutosta käsitteleviä juttuja on julkaistu säännöllisesti enemmän kuin suoranaisesti talouskasvusta kertovia juttuja. Muutos ajoittuu hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n vuoden 2018 erikoisraporttiin ja nuorten ilmastoliikkeen nousuun.
Ilmasto ja talouskasvu esiintyvät uutisissa kuitenkin harvoin yhdessä: vain noin 600 artikkelia lähes 40 000:sta käsitteli molempia eksplisiittisesti.
– Useimmiten ilmastopolitiikka esitetäänkin talouspolitiikan tavoitteille alisteisena, ja ratkaisuja kehystetään “vihreän kasvun”, teknologian ja yksilön kulutusvalintojen kautta, Mervaala sanoo.
Media ei juuri kyseenalaista talouskasvua
Tutkimus tulkitsee ilmiötä depolitisoitumisen ja repolitisoitumisen käsitteiden avulla. Media normalisoi ilmaston rutiiniuutiseksi, mutta pitää talouskasvun kyseenalaistamisen pääosin keskustelun ulkopuolella. Kriisit – kuten koronapandemia tai Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan – aiheuttavat tilapäisiä notkahduksia ilmastouutisoinnissa, mutta eivät muuta pitkän aikavälin kasvavaa trendiä.
– Toisaalta kriisit avaavat hetkellisiä tiloja kriittisemmälle keskustelulle, jolloin kestämätöntä nykytilaa on mahdollista kyseenalaistaa, Mervaala toteaa.
Väitöstyö yhdistää kriittisen diskurssiteorian ja laskennallisen tekstianalyysin, dynaamisen aihemallinnuksen, joka mahdollistaa suurien tekstiaineistojen analysoimisen koneellisesti.
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Erkki Mervaala väittelee 23.1.2026 kello 13 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Decoupled Temporal Tensions - Evolving Articulations of Climate Change and Economic Growth in Finnish Media". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Suomen laki -sali, Porthania, Yliopistonkatu 3.
Vastaväittäjänä on professori Peter Berglez, Örebro Universitet, ja kustoksena on Risto Kunelius.
Väitöskirja on luettavissa Heldassa. http://hdl.handle.net/10138/625478
Linkki tapahtumaan:
Lisätietoja:
Tutkija Erkki Mervaala, Suomen ympäristökeskus, puh. +358 29 525 2150, etunimi.sukunimi@syke.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiHelsingin yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, johon kuuluu yli 40 000 opiskelijaa ja työntekijää. Teemme tieteellisiä läpimurtoja maailman parhaaksi. Vahvuutemme ovat tulevaisuuden teknologiat, kestävä planeetta, yksilöllinen terveys sekä oppivat ja muuntuvat yhteiskunnat. Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Lihavuus saattaa lisätä vakavien infektioiden riskiä10.2.2026 08:58:29 EET | Tiedote
Yli 540 000 ihmistä käsittävä kansainvälinen tutkimus osoittaa, että lihavuudesta kärsivillä aikuisilla on 70 prosenttia suurempi riski joutua sairaalahoitoon tai menehtyä tartuntataudin seurauksena.
Järjestelmän ulkopuolisen rahapelitarjonnan mittaaminen haastavaa – epävarmat luvut vaikuttavat päätöksentekoon10.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Verkossa toimivien virallisen järjestelmän ulkopuolisten rahapeliyhtiöiden markkinoiden mittaaminen on vaikeaa, ja arvioiden vaihtelu perustuu usein epävarmoihin menetelmiin ja oletuksiin.
Ravitsemuksellisesti tarpeettomat ruoat rasittavat kukkaron lisäksi ympäristöä9.2.2026 11:06:52 EET | Tiedote
Suomalaisten ruokaostojen ympäristövaikutuksista suuri osa syntyy ravitsemuksellisesti tarpeettomista, usein epäterveellisistä ruoista. Lisäksi havaittiin, että eri proteiininlähteitä suosivat kotitaloudet käyttivät pääasiallisiin proteiininlähteisiin yhtä paljon rahaa ruokavalion energiasisältöön suhteutettuna.
Kutsu 12.2.: Missä ovat maailmanpolitiikan uudet polttopisteet?4.2.2026 12:13:50 EET | Kutsu
Kansainvälisen politiikan mannerlaatat ovat nopeassa liikkeessä. Miltä maailma näyttää suurvaltojen paineessa olevien alueiden näkökulmasta? Tervetuloa kuuntelemaan tutkijoiden taustoituksia Helsingin yliopiston Tiedekulmaan.
REM-uni tukee hevosten motivaatiota ja oppimista3.2.2026 15:04:54 EET | Tiedote
Hyvä uni tukee hevosten oppimista ja jaksamista siinä missä ihmistenkin. Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan lyhyt REM-uni heikentää hevosten sinnikkyyttä ja suoriutumista vaativissa oppimistehtävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme