Suomen Akatemia myönsi kansainväliseen rahoitusyhteistyöhön noin 10 miljoonaa vuonna 2025
23.1.2026 12:24:14 EET | Suomen Akatemia | Tiedote
Suomen Akatemia on viimeisen vuoden aikana uudistanut kansainvälisen rahoitustoiminnan muotoja.
Akatemiassa perustettiin kansainvälisen tutkimusyhteistyön päätösjaosto strategisemman, keskitetyn ja tehokkaamman kansainvälisen rahoitusyhteistyön toteuttamiseksi. Jaostoon nimettiin jäsenet Suomen Akatemian hallituksesta, toimikunnista ja strategisen tutkimuksen neuvostosta. Jaoston toimikausi jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka.
Jaosto linjaa ja päättää jatkossa rahoituksista pohjoismaisessa, eurooppalaisessa ja globaalissa rahoitusyhteistyössä.
Maailmanluokan tieteellisen huippuosaamisen kehittäminen edellyttää kansainvälisyyttä. Suomen Akatemian rahoitus kytkee huippuosaamisemme kansainvälisiin tutkimus- ja innovaatioverkostoihin ja tekee Suomesta entistä houkuttelevamman tiedemaan.
Lisätietoja
- Suomen Akatemian kansainvälisen rahoitusyhteistyön päätökset vuonna 2025
- pääsihteeri Maiju Gyran, p. 029 533 5015, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
- Kysymykset ja palaute
Avainsanat
Suomen Akatemia
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2026 rahoitamme tutkimusta lähes 555 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi beviljade finansiering som stöder innovativ forskning15.6.2026 14:04:54 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beslutat vilka forskningsprojekt som beviljas finansieras i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. Akademin beviljade finansiering till ett brett urval av forskningsämnen. Totalt finansieras 145 nya akademiforskare och 277 akademiprojekt (inklusive delprojekt). De finansierade projekten representerar den internationella toppnivån inom sina vetenskapsgrenar och producerar mångsidig ny kompetens som genererar samhällsnytta.
Suomen Akatemialta rahoituspäätökset uutta luovaan tutkimukseen15.6.2026 14:04:54 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2026 kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 145 uutta akatemiatutkijaa ja 277 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Rahoitetut hankkeet edustavat tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä ja tuottavat monipuolisesti uutta osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.
Research Council of Finland grants funding to support innovative scientific research15.6.2026 14:04:54 EEST | Press release
The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. In the 2026 winter call, the RCF granted funding to research across a wide variety of research fields. The funding was granted towards 145 new Academy Research Fellowships and 277 new Academy Projects (counted by subproject). The funded projects represent the international forefront of their respective disciplines and produce a broad range of new expertise for society at large.
Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.
Suomen Akatemian rahoitus tuo lisää kansainvälisiä huippututkijoita suomalaisiin yliopistoihin2.6.2026 14:22:43 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 22,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Rahoitus mahdollistaa yhdeksän kansainvälisen tutkijan siirtymisen suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin. Akatemian panostus huippuosaajien rekrytoimiseksi Suomeen on kansainvälisestikin vertailtuna huomattava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme