EK:n Suhdannebarometri: Elpyminen jäi loppuvuonna vähäiseksi – lähikuukausille kohtalaisia kasvuodotuksia
27.1.2026 08:00:00 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote
EK:n tammikuussa tekemän Suhdannebarometrin mukaan suomalaisyritysten suhdanteissa ei tapahtunut viime vuoden lopulla suuria muutoksia. Elpymistä suhdannekuopan pohjalta on tapahtunut lähinnä teollisuudessa, mutta kaikkien päätoimialojen tämänhetkinen tilanne on keskimääräistä heikompi.
Näkymät lähikuukausille ovat varovaisen myönteiset. Teollisuudessa suhdanteiden ennustetaan elpyvän vähitellen, ja myös palveluissa näkymät ovat nousseet aavistuksen plussalle. Rakentamisen suhdannekuvan arvioidaan pysyvän erittäin heikkona vielä vuoden alkupuoliskolla. Tuotannon kohtalainen kasvu jatkuisi teollisuudessa, ja myös palveluissa myynnin hidas kasvu nopeutuisi vähän. Henkilöstön määrä kasvaisi teollisuudessa, mutta muilla toimialoilla odotukset ovat vaisummat.
”Suhdannebarometrin mukaan elpyminen jäi viime vuoden lopulla hitaaksi. Edellisen tiedustelun astetta myönteisempiin arvioihin ei kaikilta osin päästy. Kuluvan vuoden alkupuolelle suomalaisyritykset ennustavat kuitenkin ilahduttavasti tuotannon kasvun jatkumista ja nopeutumistakin”, kuvailee EK:n pääekonomisti, johtaja Penna Urrila.
Tuotannon kasvuodotuksista huolimatta yritykset eivät vielä odota vahvaa kasvukäännettä. Kannattavuuden laskupaine on vähän hellittänyt, mutta palveluissa ja rakentamisessa kannattavuus alenisi vielä hieman. Vaikka kysynnän vahvistumisesta on jo saatu ensimmäisiä viestejä, silti vielä yli puolet kaikista vastaajista kokee heikon kysynnän rajoittavan toimintaa. Samaan aikaan työvoimapulaa esiintyy lähes kymmenesosalla vastaajista.
”Globaali poliittinen tilanne ja transatlanttisten suhteiden tulevaisuus ovat tällä hetkellä huomattavan epävarmoja, mikä luo riskejä myös talouteen ja heikentää investointiympäristöä. Myönteisiäkin tekijöitä on suomalaisyritysten näkökulmasta: kotimaisen kysynnän virkistymiselle on koko ajan paremmat edellytykset, vihreiden investointien potentiaali on suuri ja kasvu on hiljalleen vauhdittumassa tärkeillä Euroopan vientimarkkinoilla”, Urrila lisää.
EK:n Suhdannebarometri
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa. EK tiedusteli yrityksiltä tammikuussa 2026 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä sekä odotuksia lähikuukausille. Tiedusteluun vastasi yhteensä 1 190 yritystä, jotka työllistävät Suomessa noin 279 000 henkilöä.
Suhdannebarometri, tammikuu 2026
Lisätietoja:
Penna Urrila, johtaja, p. 040 570 7860
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Elinkeinoelämän järjestöt linjaavat yhdessä: perintö- ja lahjavero poistettava17.3.2026 14:30:00 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän järjestöt ottavat yhdessä kantaa perintö- ja lahjaveron poistamisen puolesta. Kannanotossa ovat mukana Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto sekä Suomen Yrittäjät.
EK:n Vientibarometri: Epävarmuus ja kohoavat hinnat yritysten suurin huoli – EU:lta kaivataan uusia kauppadiilejä ja jämäkkyyttä Trumpin edessä17.3.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Maailmatilanteen kasvava epävarmuus on tällä hetkellä suomalaisyritysten ylivoimaisesti suurin huolenaihe vientimarkkinoilla. Kotimaassa taas pelätään kohoavien kustannusten syövän yritysten kansainvälistä kilpailukykyä, vaikka odotukset viennin kasvulle ovat vahvistuneet syksyisestä. EU:lta yritykset odottavat tiukempia toimia Trumpin tulleihin ja uusia kauppadiilejä viennin vauhdittamiseksi. EK:n helmikuisen Vientibarometrin perusteella viennin kasvuodotukset ovat vahvistuneet 7 prosenttia verrattuna syyskuun arvioihin: 47 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana ja 45 prosenttia odottaa sen säilyvän ennallaan. 8 prosenttia varautuu viennin supistumiseen, kun syyskuussa vastaava luku oli 13 prosenttia. Kyselytulokset kerättiin ennen Lähi-idän kriisin leimahtamista. EK:n johtajan Timo Vuoren mukaan sen vaikutukset voivat varjostaa näkymiä jatkossa, eritoten poikkeusolojen pitkittyessä: "Polttoaineiden ja logistiikan kallistuminen on huono uutinen
Ydinenergialain uudistus antaisi vauhtia investoinneille ja tukisi talouden kasvua13.3.2026 09:39:14 EET | Tiedote
EK pitää ydinenergialakiin esitettyä kokonaisuudistusta tervetulleena. Lupamenettelyiden selkiyttäminen ja sääntelyn modernisointi parantaisi Suomen investointivetovoimaa ja nopeuttaisi hankkeiden käytännön toteuttamista. Samalla avattaisiin tietä myös pienydinvoimaloille, joiden kehittämisessä Suomi on Euroopan eturintamassa. Vuonna 2019 käynnistetty ydinenergialain kokonaisuudistus on edennyt eduskunnan käsittelyyn huolellisen ja laajan valmistelun myötä. Elinkeinoelämän keskusliiton arvion mukaan uudistus parantaisi edellytyksiä sekä nykyisten ydinvoimaloiden hyödyntämiselle että tuleville investoinneille, joita Suomen puhdas sähköjärjestelmä ja teollisuuden kasvavat tarpeet edellyttävät. “Hallituksen esityksessä on useita tärkeitä uudistuksia, jotka sujuvoittavat ydinvoimahankkeita koskevaa päätöksentekoa sekä tunnistavat sarjavalmisteisten ja pienten ydinenergialaitosten merkityksen ja selkeyttävät niitä koskevaa luvitusta. Myös ydinenergia-alan osaamisen palveluviennille avautuis
EU ajaa etusijaa eurooppalaiselle tuotannolle – EK panostaisi sisämarkkinoihin3.3.2026 12:00:00 EET | Tiedote
EK:n mielestä komissio on oikealla asialla, kun se hakee keinoja vahvistaa eurooppalaisten yritysten pärjäämistä globaalissa markkinassa ja vauhdittaa puhtaiden ratkaisujen kysyntää. Paikallisen tuotannon suosiminen julkisissa hankinnoissa ei kuitenkaan ole paras tapa vahvistaa Euroopan kilpailukykyä. Paljon suuremmat hyödyt saataisiin, jos Eurooppa ottaisi kaikki tehot irti sisämarkkinoistaan. Jäsenmaille tarvitaan lisää painetta sisämarkkinaesteiden poistamiseksi. Eurooppa hakee keinoja pitää paremmin puoliaan, kun kauppasuhteiden epävarmuudet kasvavat ja protektionismi maailmalla etenee. Komission odotetaan julkistavan Industrial Accelerator Act -esityksen maaliskuussa, mahdollisesti jo 4.3. Talouden kannalta tärkeä seurattava kysymys koskee sitä, millaista etusijaisuutta komissio tulee esittämään eurooppalaisille tuotteille ja ratkaisuille (European Preference, Buy European). Komission harkinnassa on lainsäädäntöä, jolla esimerkiksi julkisiin hankintoihin voitaisiin liittää euroopp
EK:n visio: Vuonna 2035 Suomi on kasvun, uusien palveluiden ja teknologian kärkimaa3.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on julkaissut visionsa Suomelle vuoteen 2035. Vision tavoitteena on kääntää katse velkakeskustelusta ja lyhyen aikavälin haasteista kohti positiivista, kunnianhimoista tulevaisuuskuvaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme