Kaupunginhallitus palautti talouden tasapainotustyön valmisteltavaksi uudelleen
26.1.2026 18:56:21 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Kaupunginhallitus käsitteli talouden tasapainotustyön käynnistämistä ja päätti palauttaa asian valmisteluun siten, että pidetään kiinni Espoon pitkäaikaisesta käytännöstä, jossa veroprosenteista päätetään ennen talousarvioneuvotteluja.

Asia valmistellaan aikataulun osalta uudelleen. Palautuksesta äänestettiin ja päätös syntyi äänin 8-7.
Laurinlahden koulun ja uuden päiväkodin hankesuunnitelma etenee valtuuston käsittelyyn
Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle Laurinlahden koulun ja uuden päiväkodin hankesuunnitelman hyväksymistä. Hankesuunnitelmassa on mukana kaksi toteutusvaihtoehtoa.
Tavoitteena on rakentaa tilat kolmisarjaiselle alakoululle ja 10-ryhmäiselle päiväkodille samaan rakennukseen. Uudisrakennus rakennetaan puretun Laurinlahden koulun paikalle. Merisaappaan koulu liittyy hankkeeseen peruskorjattuna tai uudisrakennuksena, joka liitetään kiinteäksi osaksi koulun uudisrakennusta ja tontit yhdistetään. Merisaappaan koulun osalta valmistelu on vielä kesken.
Kustannusarviossa on arvioitu kustannukset kahdesta eri vaihtoehdosta. Kummassakin vaihtoehdossa koulu ja päiväkoti toimivat samassa rakennuksessa. Kokonaan uudisrakennuksena toteutettavan vaihtoehdon kustannusarvio on 37,3 milj. euroa. Toisessa vaihtoehdossa Merisaappaan koulurakennus peruskorjataan päiväkodiksi ja koulurakennus toteutetaan uudisrakennuksena. Tämän vaihtoehdon kustannusarvio on 39,1 milj. euroa.
Ennen varsinaista rakennussuunnittelua kortteliin tarvitaan asemakaavamuutos ja tonttien yhdistäminen. Kaava on tavoiteaikataulun mukaan lainvoimainen syksyllä 2026. Rakentaminen ajoittuu vuosille 2028-2030.
Komeentanristin kortteliin asemakaavamuutoksella asuntoja
Kaupunginhallitus hyväksyi Komeetanristi - Kometkorset asemakaavan muutoksen. Suunnittelualue sijaitsee Olarissa osoitteessa Komeetankatu 1.
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa nykyinen autopaikkojen korttelialue asuinkerrostalojen kortteliksi. Tontilla on tarkoitus säilyttää myös pysäköintitilat ja jonkin verran liiketilaa.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Yhteyshenkilöt
Mervi Katainenkaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 41 319 6988mervi.katainen@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote huhtikuu 202629.4.2026 14:48:01 EEST | Tiedote
Epätieteellinen vapputilasto. Espoon virallinen väkiluku oli 325 716 asukasta vuoden 2025 lopussa. Espoon väestö osa-alueittain 31.12.2025 -tietoisku on valmistunut. Espoon väkiluku oli maaliskuun 2026 lopussa ennakkotietojen mukaan 326 190. Työttömyyden kasvu on jatkunut koko alkuvuoden. Etenkin nuorisotyöttömyys on kasvanut voimakkaasti. Toimintaympäristön tila Espoossa 2026 -tietopaketti julkaistu.
Espoo haluaa lisätä pyöräilyä – kaupunginhallitus hyväksyi päivitetyn pyöräilyn edistämisohjelman28.4.2026 14:05:41 EEST | Tiedote
Espoon päivitetty pyöräilyn edistämisohjelma on hyväksytty kaupunginhallituksessa 27.4.2026. Ohjelmaan on koottu toimenpiteitä, jotka kannustavat pyöräilemään entistä enemmän. Tavoitteena on, että pyöräily Espoossa lisääntyy ja on houkuttelevaa ja turvallista kaikille.
Kaupunginhallitus: Pyöräliikenteen edistämisohjelman päätavoitteena kasvattaa pyöräilyn kulkutapaosuutta27.4.2026 19:47:16 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi Espoon pyöräliikenteen edistämisohjelman 2026–2036.
Työllisyys- ja kotoutumisjaoston päätöksiä 27.4.202627.4.2026 16:44:22 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli kokouksessaan 27.4. ajankohtaista työllisyystilannetta.
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta tarkasti liikunnan ja urheilun maksuja23.4.2026 19:31:08 EEST | Tiedote
Maksujen muutokset tulevat voimaan 1.8.2026. Muutosten taustalla on kaupungin maksutulotavoitteen kasvattaminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme