Uusi tutkimus viittaa siihen, että saamelaisuuteen liittyviä kiistoja Suomessa tuettiin tarkoituksella

Tiina Jääskeläinen tutki väitöskirjassaan, miten saamelaisten näkökulmat kullankaivuun, malminetsinnän ja Jäämeren radan vaikutuksista tunnistettiin maankäytön ja luonnonvarojen  hallinnassa 2015-2025.

– Havaitsin, että päätöksenteossa ei riittävästi otettu huomioon saamelaisten näkökulmia siitä, miten ehdotetut hankkeet vaikuttaisivat yhteisöihin. Esimerkiksi koneellisen kullankaivuun lupamenettelyissä ei otettu riittävästi huomioon saamelaisten tietämystä vaikutuksista maisemaan ja laidunmaiden palautumiseen, Jääskeläinen sanoo.

Hänen mukaansa Geologian tutkimuskeskus ja monet malminetsintäyritykset eivät ole ottaneet huomioon, että saamelaisilla on Suomen saamelaisten kotiseutualueella sellainen politiikka, että teollinen kaivostoiminta ei ole tervetullutta.

Jääskeläisen tutkimus viittaa myös siihen, että paikalliset ja alueelliset toimijat, joilla on kilpailevia maaintressejä saamelaisen poronhoidon kanssa, viivästyttivät neuvotteluja saamelaisten osallistumisoikeuksien vahvistamisesta tukemalla paikallista liikehdintää saamelaiskäräjiä vastaan.

Tutkimuksissa on jo aiemmin nostettu esille, että paikallinen vastaliikehdintä saamelaisten itsehallinnon perustamista vastaan alkoi vaatimaan pääsyä saamelaiskäräjiin saamelaisten alkuperäiskansastatuksen jälkeen. Liikehdintä oli pitkälti maaintressien motivoimaa ja muotoutui niin sanotuksi (uus)lappalaisliikehdinnäksi.

(Uus)lappalaisliikehdinnän kautta on aktiivisesti pyritty heikentämään saamelaiskäräjien legitimiteettiä sekä levitetty syrjiviä puhetapoja ja vihapuhetta saamelaisia ​​vastaan. Liikehdintä sai merkittävää tukea monilta kunnilta, Lapin suurimmilta puolueilta, aluekehitystoimijoilta, joiltakin elinkeinoelämän edunvalvontajärjestöiltä ja ministeriöltä, joka jakoi liikkeen kanssa maaintressejä, toteaa Jääskeläinen.

– Kaivosteollisuuden laajentuessa Pohjois-Suomessa (uus)lappalaisliikehdintä levisi Keski-Lappiin ja Kuusamon alueelle. Liikehdintää motivoi etenkin taloudelliset ja poliittiset intressit, joiden määrittäminen tapahtuu pääosin saamelaisten oman päätöksenteon ulkopuolella, vaikka osa saamelaisista tukee sitä, Jääskeläinen toteaa.

Esimerkiksi puutteisiin saamelaiskäräjien tunnistamiskäytännöissä olisi voinut löytyä ratkaisuja aiemmin, mikäli noin suuri joukko poliittista valtaa omaavia organisaatioita omin maaintressein ei olisi asettunut tukemaan liikehdintää, joka vaati laajempaa saamelaismääritelmää.

– (Uus)lappalaisliike onnistui jäädyttämään saamelaiskäräjälain uudistamista koskevat neuvottelut 2015, 2018, 2021 and 2023, koska se sai itselleen niin paljon poliittista tukea. Liikkeen johtajat, joista monet ovat nykyään poliitikkoja, kannustavat paikallisia uskomaan, että paliskunnat tai kunnat voisivat vastata historiallisia lapinkyliä, joiden väitetään omistaneen maat tuolloin ja siten myös nyt. Niinpä Suomessa on perustettu kymmenittäin yhdistyksiä, joita on nimetty lapinkyliksi. Historialliset lapinkylät kuitenkin purkautuivat jo 1700-luvulla. Monet liittyvät liikkeeseen laajempien maaoikeuksien toivossa, Jääskeläinen huomauttaa.

– Tämän seurauksena liikehdinnän keskuuteen paikallisyhteisöissä on syntynyt omia tulkintoja siitä, mitä alkuperäiskansaan kuuluminen tarkoittaa. Monet tulkitsevat sen virheellisesti polveutumisena sellaisesta henkilöstä, joka on joskus asuttanut historiallisia lapinkyliä. Monille on voinut myös tämän liikehdinnän myötä syntyä varsin korkeita odotuksia maaoikeuksiensa suhteen, Jääskeläinen toteaa.

Liikehdinnän saama poliittinen tuki osoittaa ​​ Jääskeläisen mukaan, että monet Pohjois-Suomen kunnat ja jotkut poliittiset puolueet ovat kiinnostuneempia saamelaisen identiteetin käytöstä keinonaan kunnallis- ja aluepolitiikassa.

– Saamelaisen identiteetin käyttö tällaisiin tarkoituksiin on ongelmallista, elleivät saamelaiset anna siihen suostumustaan ​​itsehallintonsa eli saamelaiskäräjien kautta, sanoo Jääskeläinen.

– Poliittinen taloudellisin motiivein tarjottu tuki tällaiselle järjestäytyneelle vastaliikehdinnälle ja itsensäalkuperäiskansaistamiselle saamelaisten oman itsehallinnon ulkopuolelta on monin tavoin kärjistänyt etnisiä prosesseja ja ​​suhteita. Samalla se on heikentänyt mahdollisuuksia löytää ratkaisuja arvo- ja intressiristiriitoihin maankäytössä ja luonnonvarakysymyksissä saamelaisten kotiseutualueella, Jääskeläinen väittää.

Saamelaiskäräjälaki hyväksyttiin kesäkuussa 2025. Siinä saamelaiskäräjien osallistumisoikeuksia vahvistettiin. Samalla vaaliluettelokriteerejä muutettiin eli (uus)lappalaisliikehdinnällä ei ole enää yhtä suuria mahdollisuuksia vaikuttaa saamelaiskäräjien päätöksentekoon.

– Näen, että näiden muutosten jälkeen on enemmän tilaa paikallisten tarpeiden yhteensovittamiselle. Saamelaiskäräjät ja saamelaisten kotiseutualueen kunnat ovat halukkaita neuvottelemaan ja tekemään yhteistyötä. Nämä ovat tärkeitä edistysaskeleita, tiivistää Jääskeläinen.

Voit lukea koko väitöskirjan täältä: Strategic production of conflicts on indigeneity to reassemble the Sámi homeland : dynamics between land use intensification, indigenisation, and self-indigenisation

Lisätietoja:

Tiina Jääskeläinen
tiina.jaaskelainen@hanken.fi
puh. +358 50 5922 133

Väitöstilaisuus: 30.1.2026 klo 13:30, Kauppakorkeakoulu Hanken, Arkadiankatu 22, Helsinki, sekä online: Tiina Jääskeläinen väitöstilaisuus 

Vastaväittäjä: Professori Steffen Böhm, University of Exeter Business School
Kustos: Professori Frank den Hond, Kauppakorkeakoulu Hanken