Keskuskauppakamari: Kaikkien sopimusten äidin myötä tullien poistuminen erinomaista Suomen viennille
27.1.2026 13:29:26 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Kaikkien sopimusten äidiksi kutsutun EU:n ja Intian välisen kauppasopimuksen solmiminen on Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan merkittävää: tullien asteittainen poistuminen avaa suomalaisyrityksille mittavat uudet vientimahdollisuudet nopeasti kasvavilla markkinoilla, erityisesti teollisuuden eri aloilla. Lisäksi sopimus muodostaa tarvitun vaihtoehdon protektionismille sekä uuden strategisen kumppanuuden.

”On upeaa, että lähes 20 vuotta kestäneiden neuvotteluiden jälkeen sopimus on saatu aikaiseksi. Vientivetoisena maana tullien poistuminen tarjoaa Suomelle valtavasti uusia mahdollisuuksia erityisesti teollisuudelle ja muille kansainvälisille markkinoille suuntaaville yrityksille. Tällaisia uutisia tarvitaan lisää”, Romakkaniemi sanoo.
EU:n ja Intian välinen kauppasopimus on yksi maailman suurimmista. Se kattaa noin kahden miljardin ihmisen markkinat ja yhdistää kaksi merkittävää talousaluetta aikana, jolloin globaalin kaupan toimintaympäristö on entistä epävarmempi.
“Intia on noussut nopeasti merkittäväksi taloudeksi, teknologiakehityksen kärkimaihin sekä geopoliittiseksi toimijaksi, mikä tekee siitä EU:lle strategisesti tärkeän kumppanin. Sopimus Narendra Modin sanoin on kaikkien sopimusten äiti”, sanoo Romakkaniemi.
Romakkaniemen mukaan sopimus osoittaa, että EU pystyy toimimaan ennakoivasti ja määrätietoisesti muuttuvassa maailmantaloudessa.
”Sopimus on vahva osoitus siitä, että EU kykenee tekemään strategisia valintoja eikä ainoastaan reagoimaan maailmantalouden muutoksiin. EU tarvitsee kumppanuuksia, jotka tarjoavat selkeitä ja avoimeen kauppaan perustuvia vaihtoehtoja protektionismille”, Romakkaniemi toteaa.
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä – “Mopoilla kertyy usein yllättävän paljon ajokilometrejä, mikä näkyy erityisesti renkaiden kulumisena”9.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Kuljetuskustannusten nousu heikentää jo merkittävästi joka kolmannen yrityksen kilpailukykyä, selviää kauppakamareiden kyselystä2.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Eniten ovat kärsineet teollisuuden ja kaupan alan yritykset. Tiedot selviävät kauppakamareiden yrityksille syyskuussa tekemästä kyselystä. Kustannusten kasvua tulisi hillitä väliaikaisin verotoimin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Kauppakamarikysely: Yritysten kasvuodotukset nousivat ennätystasolle – ”Tulokset eivät jätä tulkinnanvaraa”1.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Tiedot selviävät kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta suhdannekyselystä.
Asuntomarkkinoilla varovaista piristymistä - Hyväkuntoiset, muuttovalmiit asunnot menevät kaupaksi, korjausvelkaiset eivät30.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin markkinakyselyyn vastanneista auktorisoiduista kiinteistöarvioijista 44 prosenttia arvioi markkinoiden vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme