Valtion toimet vahvistivat logistiikkaa – resurssien jaossa on tehtävä selkeitä painotuksia
28.1.2026 06:55:00 EET | VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto | Tiedote
Valtion toimenpiteet ovat parantaneet logistista toimintaympäristöä, mutta luoneet myös uusia riskejä. VTV suosittelee resurssien priorisointia kansallisesti tärkeisiin toimintoihin.

Toimiva logistiikka on Suomen kilpailukyvyn ja huoltovarmuuden perusta. Suomen logistinen järjestelmä on kansainvälisesti vertailtuna toimiva. Syrjäinen sijainti, pitkät kuljetusketjut ja globaalit kriisit ovat kuitenkin lisänneet kustannuksia ja heikentäneet saavutettavuutta. Puhtaan siirtymän kustannukset todennäköisesti nousevat Suomessa suuremmiksi kuin monissa muissa EU-maissa. Yritysten logistiikkakustannukset ovat merkittävät, noin 12,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Valtiontalouden tarkastusvirasto on selvittänyt, mitkä valtion toimenpiteet Suomen kansallisen logistiikka- ja kuljetusjärjestelmän toimivuuden varmistamiseksi ovat vaikuttaneet toivotusti ja mitä on tarpeen kehittää. Arvio kattoi 19 valtion toimenpidettä viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Arvioituja toimenpiteitä olivat muun muassa strategiat ja rahoitusohjelmat, lainsäädännön toimeenpano, viranomaisten yhteistyö ja palvelut sekä kansainvälinen vaikuttaminen.
”Valtion toimenpiteet ovat edistäneet digitalisaatiota, käyttövoimasiirtymää, kriisitilanteisiin varautumista ja kuljetusten sujuvuutta. Samalla on syntynyt uusia riskejä ja digitalisaation lisääntyminen on lisännyt logistisen järjestelmän haavoittuvuutta”, johtava tuloksellisuustarkastaja Katja Estlander sanoo.
Tarkastuksen mukaan resursseja on kohdistettava kansallisesti tärkeisiin toimintoihin, kuten kansainväliseen vaikuttamiseen, tietojärjestelmien kehittämiseen ja uusien käyttövoimien edistämiseen. Digitaalisia järjestelmiä tulisi yhteensovittaa ja käyttövoimasiirtymää edistää yhteistyöllä. Varautumisen taloudellista arviointia on kehitettävä, jotta päätöksenteolle muodostuu vahva tietopohja. Logistiikka- ja kuljetusalaan vaikuttavan sääntelyn tulee olla selkeää ja ennakoitavaa. Satamien kehittämistoimissa on ensisijaisesti huomioitava kansallisesti merkittävät kohteet.
Tutustu julkaisuun: Toimiven logistiikka- ja kuljetusketjujen varmistaminen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja EstlanderJohtava tuloksellisuustarkastaja
Puh:040 735 8918etunimi.sukunimi@vtv.fiTeemu KalijärviTuloksellisuustarkastuspäällikkö
Puh:040 732 4637etunimi.sukunimi@vtv.fiLinkit
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Punktvis användning av artificiell intelligens ger ingen betydande effektiviseringsnytta inom statsförvaltningen10.6.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Artificiell intelligens förväntas effektivisera också den offentliga förvaltningen och tjänsterna. Man har kommit i gång med utvecklingen av artificiell intelligens inom statsförvaltningen, men som helhet utnyttjas artificiell intelligens endast i liten utsträckning.
Pistemäinen tekoälyn käyttö ei saa aikaan mittavaa tehostamishyötyä valtionhallinnossa10.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälystä odotetaan myös julkisen hallinnon ja palvelujen tehostajaa. Valtionhallinnossa on lähdetty tekoälykehittämisessä liikkeelle, mutta kokonaisuutena tekoälyä hyödynnetään vasta vähän.
Informationen om de ekonomiska konsekvenserna av Natomedlemskapet har inte varit tillräckligt genomskinlig9.6.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Beredningen och beslutsfattandet i anslutning till Finlands Natomedlemskap har som helhet varit fungerande. Bedömningar av hur statsfinanserna påverkats av Natomedlemskapet har gjorts i varierande grad, och det är svårt att följa kostnadsutvecklingen utifrån de offentligt tillgängliga uppgifterna.
Nato-jäsenyyden taloudellisia vaikutuksia ei ole esitetty riittävän läpinäkyvästi9.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvä valmistelu ja päätöksenteko on ollut kokonaisuutena toimivaa. Nato-jäsenyyden valtiontaloudellisia vaikutuksia on arvioitu vaihtelevasti ja kustannusten kehitystä on vaikea seurata julkisesti saatavilla olevien tietojen pohjalta.
I regeringens propositioner beskrivs användningen av mikrosimuleringsmodeller inte tillräckligt tydligt29.5.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt revisionsverket bör användningen av mikrosimuleringsmodeller i bedömningen av lagändringar rapporteras mer transparent till beslutsfattarna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme