Tiede, taide, kulttuuri ja kansalaistiede yhdistyvät Oulun yliopiston kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa
2.2.2026 06:58:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopisto on mukana luomassa unohtumatonta kulttuuriohjelmaa Oulussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden aikana. Tarjonta on runsasta. Vuonna 2026 haluamme elävöittää tapahtumilla Oulun yliopiston kampuksia, tuoda esille kansainvälisen yhteisömme tuottamia monipuolisia kulttuuri- ja tiede-elämyksiä, lisätä kohtaamisia monialaisen tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten välillä ja tuoda kulttuuria tiiviimmäksi osaksi yliopistoyhteisömme arkea. Tapahtumien kohderyhminä ovat eri-ikäiset kaupunkilaiset, matkailijat sekä yliopiston opiskelijat, työntekijät, alumnit ja yhteistyötahot.

Kulttuuripääkaupunkivuonna yliopistossa vuosittain järjestettävät perinteiset tapahtumat saavat kulttuurillisia ulottuvuuksia ja ne avautuvat koettavaksi aiempaa laajemmalle osallistujakunnalle. Yliopistossa lanseerataan myös kokonaan uusia tiedettä ja kulttuuria yhdistäviä tapahtumia. Helmi-maaliskuussa on luvassa elokuvia, keskustelutilaisuuksia, kulttuuriluentoja ja -lounaita ja taidekierroksia. Maaliskuun loppupuolella kampuksemme elävöityvät Pride-tapahtuman värinöillä.
Oulun yliopiston kulttuuria ja tiedettä yhdistävistä tapahtumista löydät tietoa kokoavalta tapahtumasivulta sekä verkkosivuiltamme.
Tutkijoitamme on ollut mukana Oulun taidemuseon Eanangiella – Maan kieli -suurnäyttelyssä, joka esittelee saamelaistaidetta. Yksi näyttelyn kuraattoreista Ailu Valle on alumnimme. Saamelaiskulttuuri näkyy erityisen paljon tämän viikon Dalvemannu-festivaaliviikolla. Asiantuntijakommentoijana on esimerkiksi Giellagas-instituutin johtaja Sigga-Marja Magga. Tänä vuonna Giellagaksen perustamisesta on 25 vuotta. Juhlallisuuksiin kuuluu esimerkiksi 11.2. pidettävä juhlaseminaari.
Puolesta ja vastaan -debattisarjassa kuullaan 4.2. pääkirjastolla tiukkaa keskustelua Suomen militarisoitumisesta. Onko yhteiskunta liikaa militarisoitumassa ja pitäisikö Suomessa herätä yhteiskunnan militarisoitumiseen vai ymmärtää turvallisuusajattelun olevan luonnollinen ja arkipäiväinen osa nykypäivää? Väitteisiin vastaavat poliittisen historian yliopistotutkija Noora Kotilainen, kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori, tieteen akateemikko Martti Koskenniemi, sotilassosiologian professori Teemu Tallberg ja kyberturvallisuuden työelämäprofessori, kansanedustaja Jarno Limnell. Väittelyn moderoi professori Jouni-Matti Kuukkanen.
Ystävänpäivänä juhlimme ystävyyttä ja rakkautta, mutta mitä oikeastaan tiedämme näistä kahdesta voimakkaimmasta sosiaalisesta siteestä? Millaisissa yhteisöissä ystävyys ja sosiaaliset suhteemme rakentuvat? Lemmikit ovat monelle kuin perheenjäseniä, mutta voimmeko olla ystäviä toisen lajisten eläinten kanssa? Onko rakkaudelle sijaa tutkimuksessa, entä arkisissa kohtaamisissamme?
Brown Bag -seminaari tarjoaa näihin vastauksia ravintola Tubassa illalla 12.2. Seminaarin puhujina ovat yliopistotutkija Mika Niemelä väestöterveyden tutkimusyksiköstä, biodiversiteettikasvatuksen professori Pauliina Rautio yleisen kasvatustieteen tutkimusyksiköstä sekä tutkijatohtori Iida Kauhanen Opettajankoulutus, koulu ja yhteiskunta -tutkimusyksiköstä.
Polar Bear Pitching järjestetään kauppatorilla 26.2. ja siitä seuraavalla viikolla pidetään Oulussa Talviuinnin MM-kisat. Keskiviikkona 4.3. osana Tiedettä elokuvissa -sarjaa järjestämme Kylmä-dokumentin ympäriltä keskustelun kylmätutkimuksesta ja kylmäuinnista. Yksi dokumentin asiantuntijoista on tutkijamme Tiina Ikäheimo, joka on paikalla esityksessä. Tiina Ikäheimolla on laaja-alainen asiantuntemus äärilämpötilojen vaikutuksista ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen. Tätä osaamista täydentävät hänen terveysliikuntaan liittyvät tutkimuksensa. Hänellä on monipuolinen tieteidenvälinen tausta kansanterveydessä, ympäristö- ja työterveydessä, biolääketieteessä sekä liikuntatieteissä. Hänen erityisosaamistaan on lämmönsäätelyn fysiologia, ja tutkimustyössään hän on perehtynyt myös hengitystiesairauksiin ja mikrobiologiaan.
Kansalaistieteeseen pureutuva Citizen Science Festival -kokonaisuus järjestetään perjantaina 6.3. Valkeassa. Eurooppalaisen kansalaistiedeyhdistyksen (ECSA) ja Oulun yliopiston järjestämä tapahtuma tuo tieteen yliopistoista ja laboratorioista ihmisten arkeen. Festivaalin tavoitteena on demokratisoida tiedettä, lisätä yleisön osallistumista ja yhdistää tutkijat, järjestöt ja kulttuuritoimijat laajempaan yhteisöön.
Kävijät pääsevät tutustumaan kansalaistiedehankkeisiin Oulusta, koko Suomesta ja Euroopasta sekä kohtaamaan tutkijoita matalalla kynnyksellä. Paikalliset toimijat tarjoavat toiminnallisia pisteitä, joissa voi esimerkiksi tutkia hyönteisiä mikroskoopilla, tunnistaa kasveja ja eläimiä tai testata Kiiminkijoen vesinäytteitä. Festivaali tarjoaa kaikenikäisille, perheille, kouluille ja ikäihmisille elämyksellisiä tapoja tutustua luontoon, arkeologiaan ja STEM-aiheisiin pelien, työpajojen ja tiedebingon kautta. Kansalaistiede tarkoittaa tutkimusta, jota tehdään yhdessä kansalaisten kanssa.
Kansalaisten osallistamiseen liittyy myös tiistaina 3.3. Linnanmaan kampuksella järjestettävä Teknologian ja demokratian visiointi: Tekoäly sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta -työpaja. Tässä käytännön työpajassa osallistujat pääsevät tutkimaan, miten tekoäly voi auttaa rakentamaan oikeudenmukaisempaa ja demokraattisempaa yhteiskuntaa. Lopuksi oman idean voi muuttaa taiteeksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: tekniikan alat, tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship, 6G-testikeskus (NATO DIANA)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Ystävälliset kohtaamiset ja luonto tekevät kansainväliset opiskelijat onnellisiksi Suomessa2.2.2026 07:44:00 EET | Tiedote
Sujuvat arjen palvelut, turvallinen ympäristö ja ystävälliset kohtaamiset paikallisten kanssa ovat keskeisiä tekijöitä, jotka lisäävät kansainvälisten opiskelijoiden onnellisuutta Suomessa. Tämä käy ilmi tuoreesta Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa tehdystä tutkimuksesta, jossa seurattiin kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden hyvinvointia useiden kuukausien ajan.
Giellagas-instituutti tarjoaa merkkivuonnaan koko vuoden kestävän yleisöluentosarjan29.1.2026 08:39:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston Giellagas-instituutti viettää kuluvana vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan. Vuoden aikana instituutti järjestää yleisöluentosarjan ja paljon muita saamelaista tiedettä ja taidetta esitteleviä tapahtumia. Merkkivuoden vietto alkaa juhlaseminaarilla 11. helmikuuta.
Militarismi väittelyn aiheena Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -sarjassa28.1.2026 09:44:00 EET | Tiedote
"Suomi on muuttunut militaristiseksi" on Puolesta & Vastaan – vahvoja väitteitä, perusteltua puhetta -sarjan väite. Tilaisuus pidetään keskiviikkona 4. helmikuuta klo 17.30 Oulun keskustakirjasto Saaressa.
Selvitys: Kuljetuspalveluiden uudet ratkaisut vahvistavat maaseutualueiden elinvoimaa28.1.2026 07:07:00 EET | Tiedote
Maaseutumaisten alueiden on sopeuduttava väestörakenteen muutokseen väestön vähetessä ja ikääntyessä, mikä voi ilman toimenpiteitä johtaa supistuvan kehityksen kierteeseen. Samanaikaisesti kehitykseen voidaan vaikuttaa panostamalla elinvoimaisuutta ja hyvinvointia lisääviin muutostekijöihin.
Vetylaturi lataa kännykät ja läppärit ti 10.2.2026 Oulun Vetytutkimuspäivässä – Vetytalous tukemaan arktisen alueen kestävyyttä28.1.2026 05:21:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto kokoaa vetytutkimuksen kansainväliset asiantuntijat vetytutkimuspäivään ti 10.2.2026. Puheenvuoroissa kuullaan, miten vetytalous ja -tutkimus nivoutuvat osaksi laajempaa pohjoisten alueiden kestävyyttä. Tutkijat esittelevät vetytutkimuksen edistysaskelia, kuten teräksen iskukuumentaminen, vetyplasman hallinta ja aurinkovetyreaktori. Toimittajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme