Järvi-Suomen Energia investoi 1,6 miljoonaa euroa sähkön toimitusvarmuuteen Savonlinnan seutukunnan pohjoispuolella
3.2.2026 08:24:00 EET | Järvi-Suomen Energia | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnan seutukunnassa vuonna 2026. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.

Savonlinnassa, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu valmiiksi jo aiempina vuosina. Nyt työt keskittyvät haja-asutusalueille sähköä syöttäviin keskijänniterunkoverkkoihin. Verkkoa maakaapeloidaan ja metsiä halkoneita ilmajohtolinjoja siirretään teiden varsille.
Järvi-Suomen Energia investoi Savonlinnan seutukunnan pohjoispuolen sähköverkkoon noin 1,6 miljoonaa euroa. Säimen ja Leivola-kylien välillä oleva verkostotyömaa sijaitsee 65 kilometriä Savonlinnan kaupungin keskustasta pohjoiseen. Se on samalla myös Järvi-Suomen Energian verkkoalueen päätepiste pohjoisessa.
Uuden ilmajohtolinjan hakkuut ovat valmiit ja puusto poistettu Leivolantien, Rönkönvaarantien ja Sönkäntien varrelta. Pylväiden pystytys alkaa talvella ja maakaapeliojan kaivuutyöt alkavat keväällä. Maakaapeliojaa kaivetaan 18 kilometriä ja uutta ilmajohtoa rakennetaan 21 kilometriä. Alueen kivinen maasto luo töille omat haasteensa. Vanhaa ilmajohtolinjaa puretaan 40 kilometriä.
Säimen–Leivola-alueella on 114 sähkön käyttöpaikkaa eli kiinteistöä, joista osa on loma-ajan asuntoja. Toimitusvarmuusinvestointien vaikutukset ulottuvat huomattavasti laajemmalle alueelle.
– Uuden verkon rakentaminen parantaa sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnan pohjoispuolella merkittävästi. Tien varteen rakentuva uusi ilmajohtolinja on kustannustehokas ja mahdollisten vikojen näkökulmasta paras ratkaisu tällä alueella, kertoo Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Jiri Jääskeläinen.
Hankkeen urakoitsijana toimii Elvera Oy. Rakennustöiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 loppuun mennessä. Ilmajohtolinjan purku toteutetaan talven 2027 aikana, ja viimeistelytyöt valmistuvat kesään 2027 mennessä.
Toimitusvarmuutta rakennetaan taloudellisesti ja turvallisesti
Sähköverkon rakentaminen vaihtelevissa maasto-olosuhteissa on haastavaa. Haja-asutusalueilla verkkoa rakennetaan tarkkaan harkiten ja eri tekniikoita hyödyntäen. Maakaapeloinnin lisäksi metsien keskelle aikoinaan rakennettuja ilmajohtoja siirretään teiden varsille, missä niiden huolto on helpompaa ja vikojen korjaaminen nopeampaa.
Työmaa-alueella liikkuvilta toivotaan varovaisuutta ja nopeusrajoitusten huomioimista. Järvi-Suomen Energia huolehtii, että työmaa-alueet on merkitty asianmukaisesti ja toteutettu turvallisuus edellä.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Yhtiö investoi vuoden 2026 aikana sähköverkkoon noin 40 miljoonaa euroa. Uutta toimitusvarmaa sähköverkkoa rakennetaan noin 750 kilometriä. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jiri JääskeläinenprojektipäällikköJärvi-Suomen Energia
Puh:0102104233jiri.jaaskelainen@sssoy.fiLinkit
Lisätietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia investoi 1,6 miljoonaa euroa sähkön toimitusvarmuuteen Ristiinassa2.2.2026 13:13:23 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Ristiinassa vuonna 2026. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Itä-Suomen sähköverkkoyhtiöt ehdottavat muutoksia sähkömarkkinalakiin - tavoitteena kohtuullisemmat sähkön siirtomaksut17.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen sähköverkkoyhtiöt ehdottavat sähkömarkkinalakiin muutoksia, joilla verkkoinvestoinnit voitaisiin toteuttaa hallitummin ja kustannuksia kohtuullistaen. Yhtiöiden mukaan aikataulun pidentäminen ja sääntelyn päivitys turvaisivat sekä asiakkaiden yhdenvertaisuuden että alueen puhtaan siirtymän etenemisen.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Hartolassa8.7.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Hartolassa vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Anttolassa13.5.2025 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Anttolassa vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä6.5.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta useilla työmailla Mikkelissä vuonna 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme