Kokoomuksen Wallinheimo: SDP vaatii hallitukselta kovempia päätöksiä, joita on itse vastustanut – pelkona oma selittely ensi vaalikaudella
31.1.2026 13:33:47 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo pitää hyvänä sitä, että SDP:n Joona Räsänen on viimein heräämässä huoleen Suomen julkisen talouden tilasta. Wallinheimon mukaan SDP:ssä näyttää valjenneen se, että lukuisat kansalaisille annetut hövelit lupaukset näyttävät haihtuvan savuna ilmaan, koska myös seuraavan hallituksen on jatkettava sopeutustoimia miljardien edestä.

Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimon mukaan SDP:stä esitetyt puheenvuorot julkisen talouden tilasta paljastavat puolueen ajautuneen vaikeaan ristiriitaan.
– SDP:stä vaaditaan hallitukselta nyt entistä kovempaa sopeuttamista, vaikka puolue on jääräpäisesti vastustanut kaikkia säästötoimia koko tämän hallituskauden. Puolueessa alkaa valjeta se, ettei se voi väistää tulevia sopeutuksia ja lunastaa katteettomia lupauksiaan, mikäli se pääsee hallitusvastuuseen, Wallinheimo sanoo.
Joona Räsänen syyttää hallitusta velkaantumisesta ja vastuun siirtämisestä eteenpäin. Wallinheimo huomauttaa, että Orpon hallitus on tehnyt juuri niitä päätöksiä, joita SDP ei ollut valmis tekemään hallitusvastuussa, eikä ole ollut valmis tukemaan edes oppositiossa.
– Tämän hallituksen syyttäminen vastuunpakoilusta on SDP:ltä rimanalitus. Olemme tehneet sopeutuksia ja rakenteellisia uudistuksia, jotta Suomen talous saadaan kestävälle uralle ja EU:n vaatimuksiin vastataan. Tämä ei ole ollut helppo tie, mutta vastuullinen talouspolitiikka harvoin on, Wallinheimo sanoo.
Wallinheimon mukaan kritiikki ontuu, sillä SDP on vastustanut järjestelmällisesti hallituksen tekemiä sopeutustoimia ja kasvua tukevia uudistuksia.
– SDP kantaa nyt huolta EU:n alijäämämenettelystä, mutta samaan aikaan on vaatinut jo päätettyjen säästöjen perumista. Samalla puolue on systemaattisesti vastustanut näitä toimia yksi toisensa jälkeen. On vaikea nähdä, miten julkista taloutta vahvistetaan, jos kaikki keinot ovat yhtä aikaa sekä välttämättömiä että mahdottomia, Wallinheimo toteaa.
Wallinheimon mukaan SDP:n talouspolitiikan suurin ongelma on uskottavuus.
– Kyse on myös veronmaksajien oikeusturvasta. Ihmisillä ja yrityksillä on oikeus johdonmukaiseen ja ennakoitavaan talouspolitiikkaan. Nyt SDP:n linja näyttää vaihtuvan aina yleisöstä riippuen. Eihän SDP:n linjasta ei ota se kuuluisa Erkkikään selvää, Wallinheimo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sinuhe WallinheimoEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Keski-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kopra: Garden-keskustelussa on aika laittaa jäitä hattuun30.6.2026 19:58:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kehottaa oppositiota rauhoittamaan kierroksia Helsinki Garden -hankkeen ympärillä. Hallitus on tehnyt ehdollisen investointivarauksen, ei lopullista valtionavustuspäätöstä. Kopra alleviivaa, että Suomen pitää pystyä kilpailemaan kansainvälisistä konserteista, urheilutapahtumista ja muista suurtapahtumista. Ei katsomaan vierestä, kun ne järjestetään muualla.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tekoälyraportin: kymmenen konkreettista päätöstä ja sadan päivän ohjelma Suomelle30.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tänään tekoälyraportin, jossa esitetään kymmenen konkreettista poliittista päätöstä ja sadan päivän toimeenpano-ohjelma Suomen nostamiseksi tekoälyn kärkimaaksi.
Kokoomuksen Vikman: Oppositio jatkaa synkistelyä, vaikka suomalaiset katsovat tulevaisuuteen luottavaisin mielin29.6.2026 10:12:50 EEST | Tiedote
Suomalaisten kuluttajien luottamus on noussut korkeimmalle tasolleen yli neljään vuoteen. Myös yritysten talousluottamus vahvistui kesäkuussa. Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman katsoo, että talouden henkinen lukko alkaa hellittää ja positiiviset talousuutiset valavat uskoa kriisien koettelemiin kotitalouksiin.
Kokoomuksen Vestmanin lakialoitteelle datakeskusten tiukoista ehdoista yli 100 kansanedustajan tuki29.6.2026 07:03:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Heikki Vestmanin lakialoite datakeskuksille asetettavista tiukoista sähköntuotantoa koskevista ehdoista on kerännyt poikkeuksellisen yli 100 kansanedustajan allekirjoituksen. Lakialoite etenee näin talousvaliokunnan käsittelyyn. Lakialoitteessa vaaditaan datakeskuksia kattamaan sähkönkulutuksensa rakentamalla tai ostamalla uutta sähköntuotantoa Suomeen. Lakialoitteella estettäisiin sähkön hinnan raju nousu ja tehopulatilanteet.
Kokoomuksen Kaunistola: Oikeudenhoidon ruuhkia puretaan miljoonapanostuksilla27.6.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Kaunistola pitää Orpon hallituksen päätöstä panostaa oikeudenhoidon toimivuuteen tärkeänä tilanteessa, jossa tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen käsittelyjonot ovat kasvaneet liian pitkiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme