Applen puhelimet kasvattivat suosiotaan tammikuussa – talvitarjoukset pitivät laitekaupan vauhdissa
2.2.2026 08:00:00 EET | Telia Finland Oyj | Tiedote
Telian tammikuun myyntitilastot osoittavat, että laitekauppa pysyi alkuvuodesta hyvällä tasolla. Talvitarjoukset vauhdittivat puhelinten myyntiä, ja erityisesti Applen laitteissa nähtiin selkeää kasvua edellisvuoteen verrattuna.

Tammikuun myydyimmäksi puhelimeksi nousi Apple iPhone 15 5G. Myyntitilastoissa korostuivat keskihintaisten ja premium-puhelinten suosio.
”Tammikuu oli Telian puhelinkaupassa edellisvuoden tasolla, mutta Applen laitteiden myynti kasvoi selvästi. Neljän kärkeen nousi kaksi iPhone 17 -sarjan Pro-mallia, mikä kertoo asiakkaiden kiinnostuksesta laadukkaisiin ja pitkäikäisiin laitteisiin. Hyvät talvitarjoukset vauhdittivat laitemyyntiä laajasti”, kertoo Telian laiteliiketoimintajohtaja Patrik Westerberg.
Yritysasiakkaiden listauksessa kymmenen kärki jakautui tasaisesti Applen ja Samsungin puhelinmallien kesken, mikä kertoo tuttujen mallien vahvasta asemasta myös työkäytössä.
Älykellojen myynnissä teemana liikunta ja hyvinvointi
Tammikuussa erityisesti liikuntaan ja hyvinvointiin painottuvat älykellot kiinnostivat Telian asiakkaita, ja esimerkiksi Garminin sekä Applen mallit nousivat selvästi esiin alkuvuoden hyvinvointiteemojen myötä.
”Uudenvuodenlupauksilla saattaa olla osuutensa, kun urheiluun ja hyvinvointiin painottuvat älykellot menestyivät myyntitilastoissa. Applen puhelinten suosio ja laitteiden vahva ekosysteemi siivittivät myös Apple Watchit listan kärkipaikoille”, Westerberg toteaa.
Pitkään jatkunut lasten kellopuhelinten suosio jatkui myös tammikuussa, ja kellopuhelin löytyy jälleen myydyimpien älykellojen listalta.
Tammikuun myydyimmät puhelimet kuluttajille
1 (9) Apple iPhone 15 5G
2 (4) Apple iPhone 17 Pro Max 5G
3 (-) OnePlus Nord 5 5G
4 (2) Apple iPhone 17 Pro 5G
5 (-) Samsung Galaxy A16 4G
6 (-) Samsung Galaxy S24 5G
7 (-) Apple iPhone 16e 5G
8 (6) OnePlus Nord CE5 5G
9 (4) Apple iPhone 16 5G
10 (10) Samsung Galaxy A26 5G
Tammikuun myydyimmät puhelimet yrityksille
1 (1) Samsung Galaxy A36 5G
2 (2) Samsung Galaxy A17 5G
3 (3) Samsung Galaxy A56 5G
4 (4) Apple iPhone 17 5G
5 (7) Samsung Galaxy S25 5G
6 (6) Apple iPhone 16 5G
7 (5) Apple iPhone 17 Pro 5G
8 (8) Apple iPhone 16e 5G
9 (10) Samsung Galaxy Xcover7 5G
10 (-) Motorola G86 Power 5G
Tammikuun myydyimmät älykellot
1 (1) Apple Watch Series 11 GPS
2 (2) Apple Watch SE 3 GPS
3 (6) Garmin Vivoactive 5
4 (-) Honor Choice Watch 2i
5 (-) Honor Choice Watch
6 (-) Apple Watch Series 11 GPS-Cellular
7 (10) Apple Watch ULTRA 3 GPS-Cellular
8 (-) OnePlus Watch Lite Steel
9 (-) Samsung Galaxy Watch7 BT
10 (8) ZTE Kids Watch K2 Pro 4G
*Suluissa edellisen kuukauden sijoitus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä, Telia
Puh:02040 54000communications-fi@telia.fiLinkit
Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3300 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,4 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2024 oli 8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Telia Finland Oyj
Pakkanen on älypuhelimelle haaste – muutama valinta voi pidentää laitteen käyttöikää23.1.2026 09:21:41 EET | Tiedote
Talven kylmyys voi olla älypuhelimelle haastava paikka. Kun lämpömittari sukeltaa pakkaselle, myös taskussa oleva digilaite on kovilla. Näillä vinkeillä pidät älypuhelimestasi huolta pakkasilla.
Telia vahvistaa pääkaupunkiseudun kriittistä infrastruktuuria – uusi verkkoratkaisu modernisoi metroliikenteen ja parantaa turvallisuutta21.1.2026 09:52:23 EET | Tiedote
Telia toimittaa Helsingin metroon uuden sukupolven korkean käytettävyyden mobiiliverkon, joka parantaa merkittävästi metroliikenteen turvallisuutta, kapasiteettia ja luotettavuutta. Modernisointi toteutetaan osana laajaa METKA-hanketta, jonka tavoitteena on parantaa metron luotettavuutta ja varmistaa järjestelmän häiriötön toiminta myös tulevaisuuden kasvavan liikenteen tarpeisiin.
Telia esti viime vuonna ennätysmäärän Suomeen kohdistuneita huijauspuheluita20.1.2026 09:27:33 EET | Tiedote
Operaattori torjui yhteensä yli 16,5 miljoonaa huijauspuhelua vuoden 2025 aikana. Uutena ilmiönä korostui, että rikolliset yrittivät tekeytyä aiempaa enemmän suomalaisille tuttujen kotimaisten puhelinnumeroiden näköisiksi.
Telia Finland jatkaa organisaation yksinkertaistamista kasvustrategian toteuttamiseksi7.1.2026 10:17:43 EET | Tiedote
Telia Finland jatkaa yksinkertaisemman ja tehokkaamman organisaation rakentamista. Yhtiö käynnistää muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa noin 200 tehtävän vähentymiseen Telian Suomen toiminnoissa. “Jatkamme strategiamme toteuttamista suunnitellusti. Keskitymme ydinliiketoiminnan kasvuun ja panostamme laatuun, turvallisuuteen ja kriittisten operaatioiden tukeen. Panostukset edellyttävät meiltä organisaation yksinkertaistamista kulujen karsimiseksi ja toiminnan sujuvoittamiseksi”, sanoo Telia Finlandin toimitusjohtaja Holger Haljand. Suunnitellut muutokset eivät koske kuluttaja-asiakaspalvelua tai Telia Kauppoja. Tavoitteena on panostaa jatkossakin asiakaskokemukseen ja myymäläverkostoon sekä muun muassa mobiiliverkon kehittämiseen, laatuun ja tietoturvaratkaisuihin. Telia lisää investointeja myös turvallisuus- ja puolustusalueelle mm. kaksoiskäyttöteknologian kehittämiseksi kriittisten kansallisten operaatioiden tueksi. Neuvottelujen piirissä on kaikkiaan noin 2000 tehtävää. Muutosneu
Joulukuussa edulliset puhelimet päätyivät suomalaisten pukinkontteihin – iPhone 16 nousi vuoden myydyimmäksi2.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Telian myyntitilastot kertovat, että Android-puhelimissa asiakkaiden valinnat kohdistuivat edullisiin malleihin, kun taas koko vuoden myydyimmäksi puhelimeksi nousi Apple iPhone 16. Kellopuhelimista tuli yhä useamman lapsiperheen valinta lasten ensimmäiseksi digilaitteeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme