Keminmaa panostaa yhteisöllisyyteen ja tavoittelee Suomen yhteisöllisimmän kunnan titteliä
3.2.2026 07:50:00 EET | Commu | Tiedote
Keminmaan kunta on aloittanut yhteistyön kotimaisen Commu -sovelluksen kanssa vahvistaakseen arjen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Yhteistyön myötä Keminmaa osallistuu Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailuun, jossa kannustetaan kuntalaisia auttamaan toisiaan matalalla kynnyksellä.

Commu on maksuton sovellus, joka yhdistää avun tarvitsijat ja auttajat turvallisesti. Sovelluksen kautta keminmaalaiset voivat pyytää ja tarjota apua esimerkiksi kimppakyyteihin, lastenhoitoon, pihatöihin tai arjen asiointiin. Lisäksi kunta ja paikalliset yhdistykset voivat tiedottaa toiminnastaan ja tapahtumistaan suoraan kuntalaisille.
"Yhteisöllisyys merkitsee meille arjen kohtaamisia ja sitä, että jokainen tuntee kuuluvansa joukkoon. Haluamme kunnan arvojen: vastuullisuuden, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden mukaisesti vahvistaa naapuriapua, osallisuutta ja yhdessä tekemisen iloa mm. yksinäisyyden vähentämiseksi. Commun avulla ihmiset ja yhteisöt voivat tarjota ja pyytää apua helposti, turvallisesti ja reaaliaikaisesti", kertoo Keminmaan palkkasihteeri-hyvinvointikoordinaattori Tanja Viikinen.
Yhteistyö tukee Keminmaan tavoitetta vahvistaa yhteisöllisyyttä, ehkäistä yksinäisyyttä ja lisätä kuntalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa. Commu tarjoaa konkreettisen välineen, jolla hyvät teot ja avun pyytäminen tulevat näkyviksi osaksi arkea, joka kylässä.
"Elinvoimaiset kylät syntyvät ihmisistä. Kylissä tunnetaan toisemme, pysähdytään ja autetaan tarvittaessa. Yhteinen tekeminen ja arjessa välittäminen pitää kylät elinvoimaisena. Tätä tärkeää työtä voidaan tukea Commun avulla", kertoo Keminmaan elinvoima-asiantuntija Anu Kumpuniemi.
Keminmaa mukana Suomen yhteisöllisin kunta kilpailussa
Yhteistyön myötä Keminmaa on myös mukana Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailussa, jossa mitataan kuntalaisten tekemiä hyviä tekoja. Niin avunpyynnöt kuin avun tarjoukset kerryttävät pisteitä ja pisteidenkeruu on tasapainotettu asukasluvun mukaan. Vuonna 2026 palkintopotti on 3000€, joka voidaan käyttää yhteiseen hyvään, esimerkiksi stipendeihin avuliaille oppilaille tai kyläjuhlien järjestämiseen.
Commun perustanut Karoliina Kauhanen iloitsee Keminmaan päätöksestä lähteä mukaan kilpailuun ja panostaa yhteisöllisyyteen.
“Yhteisöllisyys ei synny yksin, vaan se on yhteinen vastuu. Kun asukkaat ja paikalliset toimijat tekevät yhdessä pieniä tekoja, syntyy suuri vaikutus koko kunnan tasolla. Keminmaan mukaan lähteminen osoittaa, että välittäminen ja naapuriapu ovat edelleen vahvoja arvoja ja että jokaisella on mahdollisuus tehdä hyvää, yksi teko kerrallaan.”
Näin pääset alkuun Commun kanssa:
-
Lataa Commu-sovellus Google Play -kaupasta tai App Storesta.
-
Rekisteröidy sähköpostilla ilmaiseksi. Halutessasi voit vahvistaa henkilöllisyytesi pankkitunnistautumisella tai mobiilivarmenteella.
-
Selaa avunpyyntöjä tai luo oma auttamisen ilmoituksesi – voit auttaa paikallisesti tai etänä.
-
Anna ja pyydä apua! Seuraa samalla Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailun live-tilannetta sovelluksessa.
Haluaisitko oman kotipaikkakuntasi mukaan yhteisöllisten joukkoon? Lue kokemuksia Commusta!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.ficommuapp.fiTanja ViikinenPalkkasihteeri-Hyvinvointikoordinaattori
Puh:+358 40 481 0962tanja.viikinen@keminmaa.fiKuvat
Linkit
Commu on auttamisen sovellus - anna ja pyytä apua lähialueellasi!
Commu on mobiilisovellus, joka tarjoaa helpon tavan auttaa ja pyytää apua, kehittää yhteisöllisyyttä ja jakaa tietoa paikallisista vaikuttamisen mahdollisuuksista. Commu tarjoaa kunnille helpon ratkaisun yhteisöllisyyden vahvistamiseen ja asukkaiden hyvinvoinnin tukemiseen.
Lisäksi Commu mahdollistaa kommunikoinnin kyselyiden ja uutisten avuin kuntalaisten kanssa, sekä datalähtöisen palvelukehityksen ja aktiivisuuden seurannan. Yhteistyö lisää osallisuutta ja tuo kunnan osaksi Suomen yhteisöllisin kunta -kisaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Suomalainen yhteisöalusta kriisinkestävyyden, varautumisen ja demokratian tukena11.6.2026 13:25:35 EEST | Tiedote
Kuntien rooli yhteiskunnan kriisinkestävyydessä on kasvamassa. Samalla kun turvallisuusympäristö muuttuu ja resurssit ovat tiukilla, on löydettävä uusia keinoja vahvistaa asukkaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja varautumista. Digitaalinen yhteisöalusta auttaa rakentamaan luottamusta ja toimintakykyä ennen kriisitilannetta, sen aikana ja sen jälkeen. Se auttaa myös keventämään viranomaisten kuormaa. Yhteiskunnan kriisinkestävyys syntyy ennen kaikkea luottamuksesta, osallisuudesta ja ihmisten kyvystä toimia yhdessä epävarmuuden keskellä.
“Koodaus ei pelota enää” - työpaja innosti nuoria naisia teknologia-alalle26.5.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Espoon Tyttöjen Talolla järjestetty, teknologiayhtiö Siemensin tarjoama koodaustyöpaja lisäsi maahanmuuttajataustaisten nuorten naisten kiinnostusta teknologia-alaa kohtaan. 88 prosenttia osallistujista kertoo koodaamisen kiinnostavan heitä nyt enemmän kuin ennen tapahtumaa.
Milloin viimeksi autoit naapuriasi? Eurooppalainen Naapuripäivä on oikea hetki aloittaa25.5.2026 08:28:45 EEST | Tiedote
Perjantaina 29.5.2026 vietetään Eurooppalaista Naapuripäivää yli 50 maassa. Tänä vuonna päivän teema on yhteneväisyys, yhteisöllisyys ja turvallisuus. Kotimaisessa auttamisen sovellus Commussa kaipuu yhteisöllisyyteen näkyy joka viikko. Yli 100,000 suomalaista on rekisteröitynyt sovellukseen, jossa voi pyytää ja antaa apua lähialueellaan. Alla neljä heistä kertoo omin sanoin, miten hyvät teot ja naapuriapu ovat muuttaneet heidän elämäänsä.
Uusi työkalu osallistumiseen arjen naapuriapuun Nokialla - Commu vahvistaa yhteisöllisyyttä11.5.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Nokian kaupunki aloittaa yhteistyön kotimaisen Commu-sovelluksen kanssa vahvistaakseen asukkaiden välistä yhteisöllisyyttä ja arjen osallisuutta ja naapuriapua. Yhteistyön tavoitteena on tukea kuntalaisten hyvinvointia ja lisätä osallisuuden kokemusta matalalla kynnyksellä.
Missäpäin Suomea autetaan eniten? Yhteisöllisyyskisa nostaa arjen hyvät teot esiin5.5.2026 12:40:09 EEST | Tiedote
Loviisassa joku tarjoaa kyytiä lääkäriin. Ulvilassa järjestetään roskatalkoot puistossa. Iisalmessa jaetaan ruokaa ja seuraa sitä tarvitseville. Näistä teoista rakentuu Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailu, kansallinen ilmiö, joka mittaa jotain olennaista: kuinka hyvin suomalaiset pitävät toisistaan huolta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

