Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Tekonivelleikkaukseen valmistautuva valitsee itselleen sopivan fysioterapian ennakko-ohjauksen

3.2.2026 08:49:19 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Hyvinvointialueen polven tai lonkan tekonivelleikkaukseen tuleva valitsee itselleen sopivan leikkaukseen valmistavan fysioterapian ennakko-ohjauksen. Leikkaukseen tuleva saa näin itselleen aiempaa isomman roolin toimenpiteeseen valmistautumisesta jo aivan alusta pitäen.

Keskeinen osa esimerkiksi polven ja lonkan tekonivelleikkaukseen valmistautumista on fysioterapeutin ohjauksella ennen leikkausta. Jatkossa asiakas valitsee itselleen parhaiten sopivan tavan ennakko-ohjaukselle.

- Leikkaukseen tuleva voi valita joko fysioterapeutin ohjauksen paikan päällä sote-keskuksessa tai hän voi katsoa saman sisällön videolta itsenäisesti kotona. Ohjaustilaisuudet sote-keskuksissa ovat pääsääntöisesti ryhmäohjauksia. Asiakas osallistuu näin omaan hoitoonsa jo ennen leikkausta ja huolehtii ennakkovalmistautumisestaan itse ottaen siitä vastuun, kertoo vastaava fysioterapeutti Suvi Viljanen.

Ennakkovalmistautumisella on kauaskantoinen merkitys leikkauksen onnistumisessa ja toipumisessa

- Ohjauksessa asiakas saa tärkeää tietoa tekonivelleikkaukseen valmistautumisesta, liikkumisesta, apuvälineistä ja leikkauksen jälkeisestä toipumisesta. Ohjaus edistää turvallista ja sujuvaa leikkausprosessia, tähdentää Viljanen.

Kun kirurgi on tehnyt tekonivelleikkauspäätöksen, hoitaja kertoo asiakkaalle poliklinikkakäynnillä, että ennen leikkausta asiakkaan on tarpeen valita jompikumpi tapa perehtyä ohjaukseen. Tämän jälkeen asiakas varaa itse ryhmäohjauksen sote-keskuksesta soittamalla kuntoutuksen keskitettyyn puhelinpalveluun numeroon 044 482 3215 tai käy läpi ohjauksen videon avulla kotona. Havainnollinen video kestää noin 18 minuuttia.

- Videon voi katsoa ajasta riippumatta juuri silloin, kun se itselle sopii ja tarvittaessa vaikka useamman kerran. Videon voi katsoa myös yhdessä omaisen kanssa ja pohtia yhdessä leikkaukseen valmistautumista.

Paikan päällä tapahtuva ohjaus kestää noin tunnin. Ohjauksia järjestetään kaikissa alueen sote-keskuksissa. Suositus on, että asiakas osallistuu ohjaukseen tai katsoo videon kotona kahdesta kolmeen kuukautta ennen leikkausta.

Jos asiakkaan kotikunta on Sysmä tai hyvinvointialueen ulkopuolinen kunta, eikä hän ole siirtänyt perusterveydenhuollon palvelujaan Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle, asiakas voi valmistautua leikkaukseen joko katsomalla ohjausvideon tai varaamalla ohjausajan oman kotikuntansa sote-keskuksesta.

Lisäksi tekonivelleikkaukseen tuleva voi varata ajan apuvälineiden arvioon Päijät-Sote –sovelluksesta jo ennen leikkausta.

Ohjausvideo on katsottavissa hyvinvointialueen sivuilla osoitteessa 
paijatha.fi/asiointiopas/tulossa-hoitoon-tai-leikkaukseen/

Yhteyshenkilöt

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. 

Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

hyvinvointialueen logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye