Oulun yliopisto

Oulun yliopiston uudesta kampuksesta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu

3.2.2026 16:20:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Jaa

Oulun yliopisto ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS järjestävät Kontinkankaan uudesta yliopistokampuksesta yleisen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Kilpailulla juhlistetaan suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen 150-vuotista historiaa ja Oulun vuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina.

Henkilö seisoo talvitakki päällä ja aurinkolasit kasvoilla kirkkaan taivaan alla.

Kilpailu julkistettiin tiistaina 3.2.2026 SAFA:n järjestämässä Suomalaiset arkkitehtuurikilpailut 150 vuotta -juhlavuoden päätapahtumassa Finlandia-talossa, Helsingissä.

Arkkitehtuurikilpailussa tehtävänä on suunnitella Oulun yliopistolle uusi kampus, jonka yhteyteen tulee yliopiston toimintojen lisäksi opiskelija-asuntoja. Uusi kampus sijoittuu Oulussa Kontinkankaan kaupunginosaan Oulun yliopistollisen sairaalan viereen, purettavan sairaalaosan paikalle. Kampukselle suunnitellaan noin 80 000 kerrosneliötä yliopiston tarpeisiin  ja noin 30 000 kerrosneliötä opiskelija-asumiseen, mikä on noin 600–1000 asuntopaikkaa. Lisäksi kampukselle tulee noin 10 000 kerrosneliön kampushotelli ensisijaisesti yliopistollisen sairaalan ja toissijaisesti yliopiston yhteiskäyttöön.

”Meillä on kunnianhimoiset tavoitteet saada yliopistolle arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen kampus, joka on Oululle ja suomalaiselle arkkitehtuurille ylpeyden aihe. Oulun yliopistolla on pitkä historia suomalaisten arkkitehtien ja muiden rakennusalan ammattilaisten kouluttajana, ja kilpailu on meille huikea mahdollisuus saada paras osaaminen ja ideat yliopistomme käyttöön”, Oulun yliopiston arkkitehtuurin professori Janne Pihlajaniemi kertoo.

Tänä vuonna 55 vuotta täyttävä opiskelija-asuntosäätiö haluaa lisätä uuden kampuksen yhteyteen opiskelija-asuntoja ja ne huomioidaan osana kampuskokonaisuutta.

”PSOASille on sydämenasia tarjota opiskelijoille edullista ja laadukasta asumista Oulussa. Opiskelija-asuminen on olennainen osa toimivaa ja elävää kampusta, yhteisöllisyyttä ja kaupunkikuvallista kokonaisuutta”, PSOASin toimitusjohtaja Ville Isoherranen kertoo.

Kampuksen arkkitehtuurikilpailu toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa.

Kilpailu avautuu toukokuussa

Arkkitehtuurikilpailu järjestetään kaksivaiheisena. Ensimmäinen vaihe järjestetään touko–elokuussa 2026 ja toinen tammi–huhtikuussa 2027. Kilpailun reunaehdot ja kilpailuohjelma tarkentuvat kevään aikana ja ne julkistetaan toukokuussa 2026 kilpailun auetessa. Voittaja julkistetaan kesäkuussa 2027.

Oulun yliopiston hallitus päätti marraskuussa 2025, että yliopisto ottaa jatkokehitykseen skenaarion, jonka myötä yliopiston Oulussa sijaitseva koulutus- ja tutkimustoiminta keskitetään Kontinkankaalle vaiheittain rakennettavalle uudelle kampukselle. Muutoksella haetaan säästöjä kiinteistökuluihin, jotta mahdollisimman suuri osuus yliopiston rahoituksesta voidaan ohjata tutkimukseen ja koulutukseen. Tällä hetkellä yliopisto toimii Oulussa kahdella kampuksella Linnanmaalla ja Kontinkankaalla, mutta yliopistoyhteisön toiveena on ollut saada toiminnot samalle kampukselle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oulun yliopiston arkkitehtuurikilpailusta: professori Janne Pihlajaniemi, +358503504692, janne.pihlajaniemi@oulu.fi

Oulun yliopiston kiinteistöstrategiasta: kiinteistöjohtaja Vesa-Heikki Kemppainen, +358503143117, vesa-heikki.kemppainen@oulu.fi

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Ystävälliset kohtaamiset ja luonto tekevät kansainväliset opiskelijat onnellisiksi Suomessa2.2.2026 07:44:00 EET | Tiedote

Sujuvat arjen palvelut, turvallinen ympäristö ja ystävälliset kohtaamiset paikallisten kanssa ovat keskeisiä tekijöitä, jotka lisäävät kansainvälisten opiskelijoiden onnellisuutta Suomessa. Tämä käy ilmi tuoreesta Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa tehdystä tutkimuksesta, jossa seurattiin kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden hyvinvointia useiden kuukausien ajan.

Tiede, taide, kulttuuri ja kansalaistiede yhdistyvät Oulun yliopiston kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa2.2.2026 06:58:00 EET | Tiedote

Oulun yliopisto on mukana luomassa unohtumatonta kulttuuriohjelmaa Oulussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden aikana. Tarjonta on runsasta. Vuonna 2026 haluamme elävöittää tapahtumilla Oulun yliopiston kampuksia, tuoda esille kansainvälisen yhteisömme tuottamia monipuolisia kulttuuri- ja tiede-elämyksiä, lisätä kohtaamisia monialaisen tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten välillä ja tuoda kulttuuria tiiviimmäksi osaksi yliopistoyhteisömme arkea. Tapahtumien kohderyhminä ovat eri-ikäiset kaupunkilaiset, matkailijat sekä yliopiston opiskelijat, työntekijät, alumnit ja yhteistyötahot.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye