Kati-Annika Ansas pohtii blogissa naisvartalon vaarallisinta osaa

Tuntemattoman taiteilijan 1500-luvun lopulta peräisin olevassa maalauksessa Gabrielle d´Estrées ja yksi hänen sisaruksistaan (https://collections.louvre.fr/ark:/53355/cl010065402) Ranskan kuninkaan Henrik IV:n rakastajatar Gabrielle istuu kylvyssä sisarensa kanssa. Molemmat ovat alasti. Amme on verhottu valkoisella kankaalla, näyttämön rajaa punainen verho. Taustalla näkyy tulisija sekä palvelijatar ompelemassa. Molemmilla sisaruksilla on pienet rinnat, sileä iho, ohuet kulmakarvat, somat suut, korkeat otsat, suorat nenät, hiukset muhkeasti kohotettuina ja korvissa helmikorvakorut.

Gabrielle pitelee sormiensa välissä sormusta samalla, kun sisko nipistää häntä nännistä. Luultavasti ilmaistakseen, että Gabrielle on raskaana ja odottaa Henrikin aviotonta lasta. Tai ehkä sisko haluaa kokeilla, tuleeko nännistä maitoa. Tai ehkä hän on vain ilkeä. Joka tapauksessa keskiössä on nänni. Naisen paljas nänni.

Miksi tämän kaltainen taidehistoriallinen alastonkuva on ok, mutta valokuva oikeasta nännistä sen sijaan ei ole? Nänni saa näkyä taiteessa, mutta ei todellisessa elämässä. Ero ei johdu itse kuvasta, vaan kontekstista. Taiteessa nänni on siirretty kulttuurisesti valvottuun, esteettiseen tilaan. Taide ottaa etäisyyttä, sitä voi tulkita, se on usein jonkun muun tekemää. Taiteessa nänni kuuluu teokselle, ei elävälle naiselle. Luonnossa tätä etäisyyttä ei ole. Selfiekin on liian villi, liian lähellä, liian paljas ja näyttää liikaa ilman lupaa. Valokuvaajan ottama kuva taas saa taiteellista arvoa, koska tekijyys on siirtynyt pois kuvatulta. Nainen on vain materiaalia, nänni ei ole hänen omansa.

Länsimaiselle ihmiselle naisen nänni on lähes aina automaattisesti seksuaalinen viesti. Nänni on pieni, mutta suurilla merkityksillä ladattu. Se on yhä edelleen tabu. Ei siksi, että se olisi luonnostaan säädytön, vaan siksi, että niin on kulttuurisesti sovittu. Mitättömään ihopoimuun kohdistuu kohtuuton määrä eroottisuutta, sääntöjä, kieltoja, moraalia ja valtaa. Ja vain siksi, että sen hierominen, imeminen, nuoleminen tuottavat monille seksuaalista mielihyvää. Näin osa alkaa edustaa kokonaisuutta: nänni ei ole vain nänni, vaan portti lihalliseen nautintoon.

Miehen nänni on kuitenkin näkymättömämpi kuin naisen. Se ei raahaa mukanaan samanlaista seksististä taakkaa. Miehen kehoa ei kontrolloida yhtä kiivaasti. Kun naisen nänni määritellään automaattisesti säädyttömäksi, sen peittäminen näyttäytyy sisäistettynä moraalisena velvollisuutena, eikä suinkaan ulkoa käsin asetettuna pakkona. Ja siksi siihen kohdistuva valta onkin niin tehokasta. Naisen on rajoitettava itseään ollakseen hyväksytty.

Katse edellyttää näkyvyyttä, mutta naisen nänni ei ole neutraali edes silloin, kun sitä ei näytetä. Jopa imetyskin täytyy tehdä hillitysti ja huomaamattomasti, tai mieluiten kokonaan näkymättömissä. Sama nänni, joka (ehkä) hyväksytään imetyksen yhteydessä äitiyden symbolina, muuttuu ongelmalliseksi heti, kun se irrotetaan hoivasta. Nainen ei voi itse päättää, milloin hänen nänninsä on sovinnainen, milloin sopimaton. Jos tuo pieni näppylän näköinen patti horjuttaa niin voimakkaasti moraalisääntöjä, ne eivät ehkä olleetkaan luontaisesti syntyneitä, vaan opittuja ja tehokkaasti sisäistettyjä.

Mutta miksi juuri tätä kehonosaa täytyy valvoa niin tarkasti? Se ei ole fyysisesti vaarallinen eikä sitä käytetä väkivaltaan. Silti se herättää voimakkaita tunteita, paheksuntaa ja närkästystä. Kyse ei pohjimmiltaan ole naisen siveyden suojelusta, vaan hallinnasta, hierarkiasta. Ongelma ei siten ole nännissä itsessään, vaan kaikessa siinä, mitä sen ympärille on keinotekoisesti rakennettu.

Esimerkiksi media, some ja lainsäädäntö kohtelevat naisen ja miehen nännejä eri tavoin. Nännin kautta säädellään, kuka saa näkyä ja miten. Jos vain osa nänneistä on moraalisen valvonnan kohteena, valta ei silloin kohdistu kehonosaan vaan sukupuoleen. Sama patti on miehellä vain patti keskellä rintakehää. Kun naisen ja miehen nännien välinen ero kyseenalaistetaan, alkaa ajatus naisen nännin vaarallisuudesta rakoilla. Entä jos mitään pahaa ei tapahdukaan, kun paljas nänni vilahtaa?

Ihmisen sikiönkehitys kohdussa alkaa aluksi samalla tavalla, oli kyse sitten miehestä tai naisesta. Eriytyminen tapahtuu vasta myöhemmin, vasta sen jälkeen, kun nännit ovat jo muodostuneet. Ja silti, vain toisen sukupuolen nännistä tulee ongelmallinen. Tässä kohtaa käy viimeistään selväksi, ettei syy perustu anatomiaan. Miehen nänni paljastaa koko tabun mielivaltaisuuden: Kyse ei olekaan siitä, mikä nänni on, vaan siitä, kenen kehoon se kuuluu.

Kati-Annika Ansas

Kati-Annika Ansas on kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja ja videorunoilija, jonka esseeteos Tissi on kunnianosoitus naisten rinnoille. Daisarit, tankit, hinkit, bosat, ryntäät, melonit, puskurit, munkit, utareet, tykit, meijerit, lollot, boobsit, hyppyrit, tissit, mitä ne naiselle merkitsevät? Esseissä kulkevat mukana niin kulttuurihistoria, taide, suhde omaan kehoon kuin kuolemakin. Etenkin kuolema.

Kati-Annika Ansaksen Tissi-kokoelman esseissä kulkevat mukana niin kulttuurihistoria, taide kuin suhde omaan kehoon. Kun rinnassa sitten yhtäkkiä asuukin kuolema, on pienillä asioilla merkitystä: aurinkoisella päivällä, tavallisella arjella, hengityksellä, pelkällä olemassa ololla. Ja kaiken taustalla väreilee kysymys: Mitä jos minua ei huomenna enää ole? Kirja ilmestyy 19.2.2026.