Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Valkonen: Hallitsematon sote-menojen kasvu vaarantaisi palvelut

3.2.2026 15:58:08 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Hallitus uudistaa hyvinvointialueiden rahoituslakia vahvistaakseen julkisen talouden kestävyyttä, hillitäkseen sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua ja varmistaakseen, että sote-palvelut voidaan rahoittaa pitkäjänteisesti ilman velkaantumisen hallitsematonta kiihtymistä, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen.

Ville Valkonen
Ville Valkonen Tuomas Stöckel

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus on kasvanut tällä vaalikaudella merkittävästi, mutta samaan aikaan kustannusten kasvua on ollut välttämätöntä hillitä. Hyvinvointialueiden rahoitus muodostaa jo noin kolmanneksen valtion budjetista, ja sen kehityksellä on ratkaiseva merkitys koko julkisen talouden kestävyyteen.

Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Ville Valkonen korostaa, että hallituksen linja perustuu kokonaisvastuuseen.

Sote-palvelut voidaan turvata vain, jos julkinen talous on kestävällä pohjalla. Holtiton menojen kasvu ilman kustannusohjausta johtaisi nopeasti tilanteeseen, jossa sekä palvelut että talous olisivat vaarassa. Joka tapauksessa soteen laitetaan joka vuosi lähes miljardi euroa lisää rahaa. Kokonaisrahoitus on jo yli 27 miljardia euroa vuodessa, Valkonen sanoo.

Hallituksen tekemät rahoituslain muutokset hidastavat soten kustannusten kasvua hallitusti ja kohdentavat rahoitusta oikeudenmukaisemmin alueiden todellisen palvelutarpeen mukaan. Samalla rahoituksen kasvua hillitään erityisesti siellä, missä rahoitus kasvaisi muuten selvästi muuta maata nopeammin ja joissa sopeuttamiskyky on vahvempi.

Se on vastuullista talouspolitiikkaa. Ilman näitä päätöksiä velka kasvaisi nopeammin ja liikkumavara palvelujen rahoittamiseen kapenisi, Valkonen toteaa.

Tällä vaalikaudella sote-rahoitus on kasvanut noin neljä miljardia euroa, ja hyvinvointialueiden tilinpäätösennusteiden mukaan alueille on muodostumassa merkittävä ylijäämä vuodelle 2025. Tästä huolimatta alueiden välinen eriytyminen on jatkunut, mikä edellyttää rahoitusmallin tarkentamista.

Hallitus katsoo koko maan etua. Talous on saatava kestävälle uralle, jotta sote-palvelut voidaan turvata paitsi nyt, myös tuleville sukupolville. Rahoitusmallissa on vielä paljon kehitettävää, mutta tekemättä ei voi jättää. Soten tuottavuuden ja rakenteiden kehittäminen on jatkossa entistä tärkeämpää, Valkonen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ville ValkonenKansanedustaja

Varsinais-Suomen vaalipiiri

Puh:044 567 2201

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vestman: Uusi sähkön hintakatto takaa kohtuuhintaiset sähkölaskut markkinakriisissä3.2.2026 07:22:00 EET | Tiedote

Hallitus on valmistellut lakiesityksen, jolla mahdollistetaan sähkön hintakaton asettaminen sähkön hintakriisin aikana. Hintasääntely olisi mahdollista ottaa käyttöön erillisellä lailla, mikäli Euroopan unionin neuvosto julistaa jäsenvaltiota koskevan alueellisen tai unionin laajuisen sähkön hintakriisin. Kokoomuksen Heikki Vestman katsoo, että kyseessä on tärkeä varautumisväline poikkeavia olosuhteita varten. Hän kannustaa hallitusta lisäksi valmistelemaan säävarmaa ja säätävää kapasiteettia tukevan kapasiteettimekanismin normaaliolojen hintapiikkejä tasaamaan.

Kokoomuksen Wallinheimo: SDP vaatii hallitukselta kovempia päätöksiä, joita on itse vastustanut – pelkona oma selittely ensi vaalikaudella31.1.2026 13:33:47 EET | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo pitää hyvänä sitä, että SDP:n Joona Räsänen on viimein heräämässä huoleen Suomen julkisen talouden tilasta. Wallinheimon mukaan SDP:ssä näyttää valjenneen se, että lukuisat kansalaisille annetut hövelit lupaukset näyttävät haihtuvan savuna ilmaan, koska myös seuraavan hallituksen on jatkettava sopeutustoimia miljardien edestä.

Kokoomuksen Sarkomaa ja Laiho: Ikäihmisten itsemääräämisoikeuden vahvistamiseen on keinoja31.1.2026 13:03:20 EET | Tiedote

Nykyinen lainsäädäntö ei riittävästi turvaa ikäihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Mia Laiho korostavat, että vanhusten itsemääräämisoikeuden vahvistamista turvaaville toimille on ollut pitkään selkeä tarve. Hallitusohjelmaan on kirjattu itsemääräämislain edistäminen, ja selvitys- ja valmistelutyötä on välttämätöntä viedä eteenpäin määrätietoisesti ja huolellisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye