STTK: Vihreä siirtymä luo kasvua, mutta kansalaisten tuki siirtymälle on varmistettava
4.2.2026 09:52:12 EET | STTK ry. | Tiedote

Vihreä siirtymä on noussut merkittäväksi talouden alaksi maailmalla. Energiatuotannon uudistaminen, liikenteen sähköistäminen ja teollisuusprosessien uudistaminen ovat paitsi välttämättömiä ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi, myös merkittäviä kasvualoja.
– Talouden ja teknologian osalta vihreässä siirtymässä on otettu viime vuosina merkittäviä edistysaskelia. Muutos on globaali ja näkyy vahvasti myös kehittyvissä maissa. Samalla uhka on politiikan kääntyminen siirtymää vastaan. Tästä on jo esimerkkejä USA:sta, Euroopasta ja muualtakin, STTK:n ilmasto- ja energiapolitiikan asiantuntija Jaakko Haikonen korostaa.
STTK:n vuotuisessa talousseminaarissa keskustellaan tänään vihreästä siirtymästä palkansaajan näkökulmasta. Siirtymä on suuri mahdollisuus myös Suomelle. Talouskasvua piristävät investoinnit, vahvistuva kauppatase, geopoliittinen asema ja ilmastotavoitteet ovat hyviä kannusteita. Suomessa onkin varsin laaja yhteisymmärrys vihreän siirtymän mahdollisuuksista.
– Kansalaisilla on silti paljon aiheettomia ja aiheellisia pelkoja siirtymään liittyen. Ne on otettava vakavasti. Monet fossiilienergiaa tuottavat maat, kuten Venäjä ja yhä selvemmin myös USA eivät halua, että Eurooppa onnistuu siirtymässään pois fossiilienergiasta. Tästä syystä ne vaikuttavat julkiseen mielipiteeseen eri tavoin. Euroopassa on näkyvissä selviä merkkejä vihreän siirtymän vastustuksen lisääntymisestä politiikassa, Haikonen varoittaa.
Vain osaaminen voi olla Suomen valtti vihreässä siirtymässä
Tammikuun lopulla Euroopan parlamentti hyväksi mietinnön oikeudenmukaisen siirtymän direktiivin puolesta. Päätöslauselman hyväksyminen (420 puolesta, 207 vastaan ja 20 tyhjää) tarkoittaa, että komission on vastattava pyyntöön kolmen kuukauden kuluessa.
– Komission on tehtävä direktiiviesitys ja neuvottelujen jälkeen saatettava se voimaan. Sen avulla työntekijät voivat parantaa osaamistaan ja saada parempaa muutosturvaa. Myös palkansaajien vaikuttamismahdollisuudet vihreään siirtymään liittyvissä päätöksissä lisääntyvät. Pelkkä edullinen ja puhdas sähkö ei riitä Suomen kilpailuvaltiksi. Osaamisen varmistamisella vastaamme alan työvoiman kysyntään ja nostamme tuotannon jalostusarvoa.
Vihreä siirtymä on viime vuosina ollut vahvasti Kiinan hallitsemaa. Se näkyy maan suurina panostuksina uusiutuvaan energiaan ja sähköiseen liikenteeseen ja kiinalaisten tuotteiden viennin voimakkaana kasvuna.
– Eurooppalaisen palkansaajaliikkeen on havahduttava muutoksen globaaliin luonteeseen ja vauhtiin. Jos Eurooppa ei ole toimissaan nopea ja päättäväinen, vaarana on, että teollisuus ja työpaikat menevät yhä enemmän muualle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko Haikonenasiantuntija, ilmasto- ja energiapolitiikka
Puh:0400 273 385jaakko.haikonen@sttk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Henkilöstön hallintoedustusta koskevat lakimuutokset eivät riitä28.1.2026 14:59:04 EET | Tiedote
Lakiesitys henkilöstön hallintoedustuksesta etenee. STTK:n mielestä esitys ei vahvista henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia yritysten päätöksenteossa riittävästi.
Uusi lakiehdotus heikentää erityisesti nuorten ja naisten asemaa työelämässä15.1.2026 14:07:13 EET | Tiedote
Lakimuutos mahdollistaisi määräaikaisten työsopimusten tekemisen ilman perustetta vuodeksi.
STTK:n hallitus järjestäytyi ja päätti puheenjohtajan työsuhteen ehdot18.12.2025 15:49:58 EET | Tiedote
STTK:n edustajisto on valinnut järjestön hallituksen vuosille 2025–2029 ja uusi hallitus on järjestäytynyt. Puheenjohtajana toimii STTK:n puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Millariikka Rytkönen (Tehy), toinen varapuheenjohtaja Niko Simola (Ammattiliitto Pro), kolmas varapuheenjohtaja Päivi Inberg (SuPer) ja neljäs varapuheenjohtaja Jonna Voima (Jyty). Koko hallituksen kokoonpano löytyy STTK:n verkkosivuilta. Hallitus hyväksyi puheenjohtajan työsuhteen ehdot Hallitus hyväksyi STTK:n puheenjohtajan työsuhteen ehdot. Else-Mai Kirvesniemen palkka on 17 490 euroa kuukaudessa ja sen lisäksi hänellä on puhelin- ja autoetu.
Raskaus- ja perhevapaasyrjinnän kitkeminen jäämässä työsuhdeturvan heikennysten jalkoihin18.12.2025 11:43:20 EET | Tiedote
Esitetyt muutokset tasa-arvolakiin eivät yksinään riitä vähentämään raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Hallitusohjelman linjausten kokonaisvaikutuksena syrjinnän riski kasvaa.
Else-Mai Kirvesniemi är ny ordförande för STTK18.12.2025 11:06:07 EET | Pressmeddelande
Vicehäradshövding Else-Mai Kirvesniemi har valts till ny ordförande för STTK. Valet gjordes av STTK:s nya representantskap, som sammanträdde i Helsingfors i dag. Kirvesniemi hade inga motkandidater. Mandatperioden är fyra år och löper ut i december 2029.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme