Asuntosäätiö valitsi Vuoden asukastoimikunnan 2025
4.2.2026 13:13:29 EET | Asuntosäätiö | Tiedote
Asuntosäätiö palkitsi ensimmäistä kertaa Vuoden asukastoimikunnan. Tunnustus annettiin Lahden Töyrykatu 3:n aktiiviselle asukastoimikunnalle. Asuntosäätiö jakaa jatkossa tunnustuksen vuosittain.

Asuntosäätiön asumisoikeuskohteen Töyrykatu 3:n aktiiviselle asukastoimikunnalle Lahteen meni Vuoden asukastoimikunta -tunnustus. Asukastoimikunta on toiminnallaan mahdollistanut, että Töyrykatu 3:n asukkaiden yhteisöllisyys on vahvaa, vuorovaikutus aktiivista ja arjen sujuvuudesta pidetään yhdessä huolta.
Töyrykatu 3:n asukastoimikunnassa on neljä jäsentä. Yhteisöllisyys on kasvanut luontevasti talon arjessa asukkaiden näköiseksi.
”Toimintamme on enemmän yhdessä olemista kuin talkoita, sillä talossamme asuu myös paljon ikääntyneitä. Saatamme esimerkiksi juoda yhdessä kahvit ja jutella samalla arjen pulmista. Toivon, että kaikissa taloissa olisi samanlaista keskinäistä huolenpitoa”, kertoo asukastoimikunnan puheenjohtaja Taija Voutilainen.
Voutilainen on asunut talossa 11 vuotta ja johtanut toimikuntaa viisi vuotta. Ennen toimikunnan perustamista talossa ei ollut asukastoimikuntaa lähes kolmeenkymmeneen vuoteen. Voutilaisen mukaan merkittävä käännekohta yhteisöllisyyden vahvistumisessa oli talossa vuonna 2022 toteutettu peruskorjaus, jonka aikana asukkaat lähentyivät ja yhteisöllisyys voimistui selvästi.
Asukastoimikunnat ovat merkittävä yhteysside asukkaiden ja Asuntosäätiön välillä, edistäen turvallisen ja yhteisöllisen asumisen syntymistä eri kohteissa. Yli 60 prosentissa Asuntosäätiön kohteista toimii asukastoimikunta, ja uusia toimikuntia perustetaan tasaisesti vuosittain. Toimikunnat tarjoavat asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa omaan asuinympäristöönsä sekä tuovat esiin arjen tarpeita ja kehittämisideoita suoraan Asuntosäätiön suuntaan.
Vuoden asukastoimikunta -tunnustuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi asukastoimikuntien arvokasta työtä. Asuntosäätiö jakaa tunnustuksen jatkossa vuosittain.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Otranenviestintä- ja henkilöstöjohtaja
Puh:020 161 2292Puh:040 747 2461johanna.otranen@asuntosaatio.fiEini Karhumaljaviestintäpäällikkö
Puh:020 161 2449eini.karhumalja@asuntosaatio.fiAsuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme yli 18 000 kotia 33 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Liikevaihtomme oli 207 miljoonaa euroa vuonna 2024. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiön uusia asumisoikeusasuntoja valmistunut Helsinkiin ja Tampereelle29.1.2026 09:07:10 EET | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeuskohteet ovat valmistuneet Helsingin Kruunuvuorenrantaan sekä Tampereen Hervantaan. Kohteisiin valmistui yhteensä 118 uutta asumisoikeuskotia, joihin asukkaat pääsevät muuttamaan tällä viikolla.
Tutkimus selvitti suomalaisten ruokailutavat kotona – joka neljäs nauttii ateriat sohvalla4.12.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Syödäänkö suomalaiskodeissa some- ja televisioillallisia vai koko perheen yhteisiä aterioita? Nykyiseen ruokailukulttuuriimme kuuluvat molemmat, selviää Asuntosäätiön tuoreesta tutkimuksesta. Siinä missä nuoret kaipaavat ruoan kylkeen viihdykkeitä, arvostavat vanhemmat ikäluokat rauhallista ruokapöytää.
Jukka Helminen aloitti Asuntosäätiön uutena toimitusjohtajana1.12.2025 14:21:59 EET | Tiedote
Jukka Helminen aloitti työnsä Asuntosäätiö-konsernin uutena toimitusjohtajana 1.12.2025. Asuntosäätiö-konsernin hallitus valitsi Helmisen toimitusjohtajaksi aiemmin tänä vuonna, ja Helmisen työ Asuntosäätiössä käynnistyi suunnitellusti varatoimitusjohtajana lokakuussa 2025.
Helsingin Vuosaareen nousee ainutlaatuinen kerrostalokohde – vehreää asumista heti alusta alkaen27.11.2025 09:50:02 EET | Tiedote
Asuntosäätiö rakennuttaa parhaillaan poikkeuksellista kerrostalokohdetta, jossa uudenlaista piharakentamista toteutetaan kasvisiirteiden avulla. Asunnot valmistuvat keväällä 2027.
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiansäästötavoitteisiin – tavoitteena vähentää energiankäyttöä 10 prosenttia9.10.2025 12:41:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (VAETS) energiansäästötavoitteisiin sopimuskaudella 2026–2035. Osana sitoumustaan Asuntosäätiö on asettanut tavoitteeksi vähentää energiankäyttöään 10 prosenttia alkavan sopimuskauden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme