Tutkimus selvitti suomalaisten ruokailutavat kotona – joka neljäs nauttii ateriat sohvalla
Syödäänkö suomalaiskodeissa some- ja televisioillallisia vai koko perheen yhteisiä aterioita? Nykyiseen ruokailukulttuuriimme kuuluvat molemmat, selviää Asuntosäätiön tuoreesta tutkimuksesta. Siinä missä nuoret kaipaavat ruoan kylkeen viihdykkeitä, arvostavat vanhemmat ikäluokat rauhallista ruokapöytää.

Asuntosäätiön tutkimus selvitti suomalaisten ruokailutapoja. Vaikka ruoan tilaaminen ja ravintoloissa syöminen on koko ajan tavallisempaa, pitää kotikeittiö tulosten mukaan yhä pintansa. Lähes joka toinen (45 %) kertoo laittavansa ruokaa päivittäin, ja ateriat nautitaan useimmiten kotona – joko yksin tai perheen kesken.
Nuoret syövät usein sohvalla, yli 55-vuotiaat aterioivat ruokapöydän ääressä
Ruokailupaikat valikoituvat kotona eri tavoin eri ikäryhmien keskuudessa. Yli 55-vuotiaat suomalaiset pyhittävät ruokahetken, ja aterioivat muita ikäryhmiä useammin ruokapöydän ääressä (64 % vastaajista). Alle 25-vuotiaista ruokapöydässä aterioi selvästi harvempi, noin kaksi viidestä.
Neljännes suomalaisista syö mieluiten sohvalla tai nojatuolissa. Sohvasyöminen on erityisen yleistä 25–34-vuotiailla, joista lähes kolmannes valitsee nojatuolin tai sohvan ruokailupaikakseen. Yli 55-vuotiaista näin tekee vain noin viidennes.
”Tutkimuksemme mukaan nuorten ja vanhempien ruokailutavat eroavat suurestikin toisistaan. Vanhemmat ikäryhmät pitävät kotona kiinni perinteisistä ruokailutavoista, kun taas nuoremmilla ruokahetki saattaa olla rennompi ja vapaamuotoisempi”, toteaa Asuntosäätiön viestintäjohtaja Johanna Otranen.
Perheen ruokahetket ja yksin syöminen lähes yhtä suosittuja
Asuntosäätiön tutkimuksesta selviää, että suomalaiset ruokailevat kotona joko perheen kesken tai yksin – illallisvieraat ovat suomalaiskodeissa harvinaisia. Vain kolme prosenttia vastaajista kertoo, että kotona käy usein ruokavieraita. Joka kolmas syö päivittäin yhdessä perheen kanssa, ja toisaalta lähes yhtä moni (30 %) kertoo syövänsä kotona yleensä itsekseen.
Yksin ruokailemisen yleisyyttä selittää osaltaan yksin asumisen yleisyys: vuonna 2024 Suomessa oli yli 1,3 miljoonaa** yksinasuvaa. Yksinasuvat myös yhdistävät ruokahetkeen muita ikäryhmiä useammin jonkin ajanvietteen, kuten television katselun tai puhelimen selailun.
Nuorilla älylaitteet ja muut viihdykkeet kuuluvat useimmiten ruokahetkiin: jopa puolet 18–24-vuotiaista selaa puhelinta, tietokonetta tai lehteä syödessään. Tapa on yleinen kaikissa ikäryhmissä, mutta harvinaisin yli 55-vuotiailla, joista vain joka viidennellä viihdykkeet ovat osa ruokailua. Television katselu ruokailun yhteydessä on yleistä kaikissa ikäryhmissä: 37 prosenttia vastaajista kertoo syövänsä TV:n ääressä.
***
*Asuntosäätiön vuotuisessa Kotionnellisuus-tutkimuksessa selvitetään suomalaisten suhdetta kotiin ja asumiseen sekä kodin merkitystä onnellisuuteen. Väestökattavaan tutkimukseen osallistuu tänä vuonna 2 154 vastaajaa, jotka edustavat 18–69-vuotiaita suomalaisia. Tutkimuksen viimeisin tiedonkeruu toteutettiin heinä-elokuussa 2025.
**Tilastokeskus 28.5.2025: Vuonna 2024 yksinasuvien määrän kasvu hidastui
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Otranenviestintä- ja henkilöstöjohtaja
Puh:020 161 2292Puh:040 747 2461johanna.otranen@asuntosaatio.fiEini Karhumaljaviestintäpäällikkö
Puh:020 161 2449eini.karhumalja@asuntosaatio.fiSoni Koliviestinnän asiantuntija
Puh:020 161 2427soni.koli@asuntosaatio.fiLiitteet
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme yli 18 000 kotia 33 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme oli 207 miljoonaa euroa vuonna 2024. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Jukka Helminen aloitti Asuntosäätiön uutena toimitusjohtajana1.12.2025 14:21:59 EET | Tiedote
Jukka Helminen aloitti työnsä Asuntosäätiö-konsernin uutena toimitusjohtajana 1.12.2025. Asuntosäätiö-konsernin hallitus valitsi Helmisen toimitusjohtajaksi aiemmin tänä vuonna, ja Helmisen työ Asuntosäätiössä käynnistyi suunnitellusti varatoimitusjohtajana lokakuussa 2025.
Helsingin Vuosaareen nousee ainutlaatuinen kerrostalokohde – vehreää asumista heti alusta alkaen27.11.2025 09:50:02 EET | Tiedote
Asuntosäätiö rakennuttaa parhaillaan poikkeuksellista kerrostalokohdetta, jossa uudenlaista piharakentamista toteutetaan kasvisiirteiden avulla. Asunnot valmistuvat keväällä 2027.
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiansäästötavoitteisiin – tavoitteena vähentää energiankäyttöä 10 prosenttia9.10.2025 12:41:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (VAETS) energiansäästötavoitteisiin sopimuskaudella 2026–2035. Osana sitoumustaan Asuntosäätiö on asettanut tavoitteeksi vähentää energiankäyttöään 10 prosenttia alkavan sopimuskauden aikana.
Jopa puolet suomalaisista innokkaita kotileipureita - Nuoret ja onnelliset leipovat eniten7.10.2025 14:56:37 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat innokkaita leipureita: jopa puolet suomalaisista kertoo leipovansa joka kuukausi tai sitä useammin. Leipomisella on myös selvä yhteys onnellisuuteen.
Tampereen Tesomalle valmistui Asuntosäätiön uusia asumisoikeustaloja25.9.2025 10:15:11 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Tampereen Tesomalle. Kahdesta viisikerroksisesta asuinrakennuksesta koostuvaan kohteeseen valmistui yhteensä 54 asumisoikeusasuntoa. Asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa tällä viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme