Punt 2:n vesivahinko: lattia vaihdetaan, yo-kirjoitukset siirtyvät vanhaan halliin
4.2.2026 14:12:26 EET | Paraisten kaupunki | Tiedote
Hallista vastaavan PUNT Oy:n Mikael Enbergin mukaan aikataulut tarkentuvat korjausten edetessä.

Vesivahingon vaurioittaman liikuntahalli Punt 2:n lattia joudutaan purkamaan korjausten edistämiseksi. Purkutyöt joudutaan aloittamaan mahdollisimman nopeasti, jotta vesivahingot saadaan minimoitua ja rakenteiden kuivausaika saadaan nopeammaksi.
— Ymmärrän, että kaikilla hallin käyttäjillä on kova tarve informaatiolle, mutta korjausten aikataulua ei pystytä tällä hetkellä sanomaan, hallista vastaavan PUNT Oy:n toimitusjohtaja Mikael Enberg toteaa.
Korjaustyöt vaikuttavat ylioppilaskirjoituksiin
Kevään aikataulun kannalta hallin lattian korjaus koskettaa myös toisen asteen opiskelijoita. Punt 2:n vahinkojen takia kevään ylioppilaskirjoitukset tullaan järjestämään maaliskuussa vanhassa hallissa. Ylioppilaskirjoitusten aikana halli on suljettu muilta käyttäjiltä.
— Tilanne on hallia käyttävien yhdistysten kannalta todella harmillinen. Tulemme auttamaan yhdistyksiä korvaavien tilojen löytämisessä otteluita ja harjoituksia varten. Ymmärrämme tilanteen haasteellisuuden ja tämä on erittäin valitettava tilanne kaikkien osapuolten kannalta, Enberg toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael EnbergPargas stad, Paraisten kaupunki / PUNT OY
Puh:+358404886070mikael.enberg@pargas.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki
Pargas Vattenverks meddelande om klorering23.1.2026 14:30:54 EET | Pressmeddelande
Det har påträffats koliforma bakterier i ett hushållsvattenprov för utgående vatten i Nagu Centrum område. Resultatet avviker från kvalitetskraven i social- och hälsovårdsministeriets förordning 1352/2015. Orsaken till avvikelsen utreds och vattenkvaliteten följs upp med fortsatta undersökningar.
Paraisten vesihuoltolaitos tiedottaa kloorauksesta23.1.2026 14:30:54 EET | Tiedote
Nauvon keskustan alueella on lähtevän talousveden vesinäytteestä löytynyt koliformisia bakteereita. Tulos poikkeaa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 1352/2015 laatutavoitteesta. Poikkeaman syytä selvitetään ja vedenlaatua seurataan jatkotutkimuksin.
Forststyrelsen och Pargas stad utvecklar turism i Pärnäs färjeområde – campingplatsen har avslutat sin verksamhet.15.1.2026 13:19:04 EET | Pressmeddelande
Verksamheten på campingområdet Lomanauvo, som tidigare fanns i området, har avslutats efter en överenskommelse mellan Forststyrelsen och operatören.
Metsähallitus ja Paraisten kaupunki kehittävät matkailua Pärnäsin lauttarannan alueella – leirintäalueen toiminta päättyi15.1.2026 13:19:04 EET | Tiedote
Alueella aiemmin olleen Lomanauvon leirintäalueen toiminta on päättynyt Metsähallituksen ja toimijan yhteisestä sopimuksesta.
Gästhamnen i Pargas förnyas – rivning inleds, planläggning startar 202619.12.2025 12:35:53 EET | Pressmeddelande
Pargas stad inleder utvecklingen av området kring gästhamnen. Den nuvarande hamnbyggnaden rivs under vintern 2026, och planläggningsarbetet startar redan i början av året. Målet är att skapa ett livskraftigt och året runt-område som betjänar både invånare och besökare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme