Jarkko Steniuksen uutuuskirja kokoaa suomalaisten tositarinoita isättömyydestä
9.2.2026 08:22:00 EET | Like Kustannus | Tiedote
Jarkko Steniuksen uutuuskirja Särkyneet 2 valottaa isättöminä kasvaneiden syvälle juurtuneita arvottomuuden ja hylätyksi tulemisen kokemuksia. Epätasapainoinen lapsuus on sysännyt haastateltavat rikosten katveeseen.

Nyrkkisankari-sarjastaan supersuosioon pongahtanut Jarkko Stenius kasvoi myös itse ilman omaa isäänsä. Isä hylkäsi perheen Jarkon ollessa kaksivuotias, eikä sen koommin pitänyt yhteyttä. Myöhemmin äidin uusi miesystävä oli väkivaltainen ja arvaamaton juoppo.
Uutuuskirjassaan Stenius kertoo suomalaisten kokemuksia isättömyyden jättämistä varjoista. Moni isättömänä kasvanut on ajautunut huonoille teille, aggressiivisuuden, ylikiltteyden tai riippuvuuksien polulle. Kirjassa Stenius kertoo myös ensimmäistä kertaa lapsuudessaan kokemastaan koulukiusaamisesta.
“Vihan alla on aina voimaton suru. Nyt kun olen oppinut suremaan lapsuudessani tapahtuneita vääryyksiä, olen päästänyt irti vihasta”, Stenius kertoo. Hänen mukaansa isän hylkäämisellä on lapselle kauaskantoisia seurauksia.
“Isätön mies ei pysty ottamaan vastaan rakkautta. Hän ajattelee, että on niin huono että jopa oma isä hylkäsi”, hän summaa. "Siksi suosittelen kirjaa myös isättömien kumppaneille. Se voi auttaa ymmärtämään joitain asioita paremmin".
Vihan ja ahdistuksen kalvaman nyrkkisankarin matka menestyskirjailijaksi ja omat tunteensa hyväksyväksi terapiaopiskelijaksi onkin ollut pitkä koukeroinen.
Särkyneet 2 on huippusuositun Särkyneet-teoksen odotettu jatko-osa. Jarkko Stenius on kirjoittanut tietokirjoja ja romaaneja. Nyrkkisankari-teoksissaan hän on kuvannut tietään Ranskan muukalaislegioonasta thainyrkkeilyn kansainväliselle huipulle ja lopulta mielenrauhan löytämiseen.
Särkyneet 2 – Kertomuksia rikosten katveesta ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Markus Niemen lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 19.2. Ääni- ja e-kirja ovat yksinoikeudella Storytel-palvelussa 19.6. asti, jonka jälkeen ne vapautuvat myös muille jakelijoille.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@like.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Tommi Niemi järjesti Lordin euroviisuvoiton upean pyroshown ja on räjäytellyt myös paljon muuta – Räjäyttäjän päiväkirjat avaa pääsyn näyttävien suurtuotantojen kulisseihin ja vaaroihin20.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Spektaakkelimainen rock- ja pop-keikka ei ole mitään ilman kunnon räiskeitä! Sen tietää Tommi Niemi, joka on osaltaan ollut vastuussa muun muassa Lordin, Rammsteinin, Iron Maidenin, Paul McCartneyn, Daruden, Scooterin, Within Temptationin ja Hanoi Rocksin kipinäräiskeistä. Räjäyttäjän päiväkirjat vie lukijan keskelle tilanteita, joissa sekunnin tarkkuus, kylmähermoisuus ja tiimityö ratkaisevat kaiken.
Legendaarisen Iron Maiden -rumpalin Nicko McBrainin elämäkerta julkaistaan lokakuussa12.5.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Iron Maidenin rumpali Nicko McBrain on metallimusiikin suuria ikoneita ja keskeinen hahmo bändin dynaamisen soundin muotoutumisessa. Hän on seurannut Iron Maidenin vaiheita aitiopaikalta yli neljän vuosikymmenen ajan. Tavaramerkiksi muodostuneen huumorinsa ja sydämellisyytensä siivittämänä Nicko McBrain vie nyt lukijan vertaansa vailla olevalle rock’n’roll‑matkalle suoraan Iron Maidenin ytimeen ja tarjoaa ainutlaatuisen näkymän yhtyeen historiaan nousuineen ja laskuineen. Nicko McBrainin elämäkerta julkaistaan Suomessa ja maailmalla 22.10.2026.
Uutuuskirja pureutuu Ior Bockin syntymään, elämään, myyttiin ja murhaan8.5.2026 11:07:08 EEST | Tiedote
Oliko Bock mestarillinen tarinankertoja, primitiivisen tantralaisuuden kulttijohtaja vai kohtalonsa löytänyt avarasydäminen maagikko? Petri Räisäsen ja Ari Väntäsen Ior Bockin suuri saaga valottaa kohutun mytologin elämän eri vaiheet.
Liken uusi kustannusohjelma on julkaistu21.4.2026 11:03:52 EEST | Tiedote
Liken syksy 2026 tarjoaa häikäiseviä tarinoita, hurjaa jännitystä ja hyytävää kauhua, tunnettujen artistien tuntemattomampia puolia sekä lempeää hyvinvointia arkeen.
Jesse Markinin perheen poikkeuksellinen tapaus kirjaksi14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jesse Markin – Käärmeitä ja perhosia kertoo muusikko Jesse Markinin lapsen sairastumisesta, väärästä diagnoosista ja huostaanotosta sekä siitä, miten vanhemmat kohtasivat ja haastoivat erilaiset instituutiot: terveydenhuollon, poliisin ja oikeusjärjestelmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


