Yrittäjät: Yli puolet raportoi sääntelyn lisääntyneen, Suomi-lisät on poistettava
7.2.2026 07:00:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Pk-yrityksistä 66 prosenttia raportoi, että yrityksiin kohdistuva sääntely on lisääntynyt viimeisten kolmen vuoden aikana, kertoo Yrittäjägallup. Viranomaisvelvoitteet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia 75 prosentin mielestä. Byrokratiaan kuluu vähintään 3,8 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa eli noin 15 000 henkilötyövuotta, Yrittäjien laskelmat osoittavat.

”Ylisääntely on pk-yrityksille vakava este liiketoiminnan kehittämiselle ja kasvulle. Se vie aikaa, kasvattaa kustannuksia ja heikentää yritysten kilpailukykyä”, yrityslainsäädäntöyksikön päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Viime vuosina erityisesti EU:sta on vyörynyt poikkeuksellinen sääntelytsunami. Vaikka sääntelyä pyritään nyt eri toimin kohtuullistamaan, arvion mukaan uudet EU-säädökset tuovat yrityksille uutta taakkaa jopa 80 miljardin euron edestä. Tieto perustuu edellisen puheenjohtajamaan Tanskan tiedonantoon syksyllä 2025
Suomen Yrittäjien viesti on selvä: sääntelyä on edelleen liikaa, eikä sen purkaminen ole edennyt riittävän nopeasti. Erityisesti sääntelyn lisääntymistä koetaan teollisuudessa. Yrityksistä joka viides on täysin samaa mieltä väittämän kanssa, että työllistäisi enemmän, jos pk-yrityksillä olisi vähemmän normeja. Jokseenkin samaa mieltä on noin joka kolmas.
”Luvut ovat hälyttäviä. Yrittäjät kokevat, että sääntelyä tulee vain lisää. Hallitusohjelmassa on hyvä tavoite normien purkamisesta ja EU:ssakin on viimein ymmärretty, ettei yritysten kilpailukykyä paranneta liikasääntelyllä. Tästä huolimatta käytännön toimet eivät ole vielä riittävästi yrittäjiä vakuuttaneet”, Toivonen sanoo.
Yrityksistä peräti 72 prosenttia on sitä mieltä, että sääntely ei tue yritysten toimintaa. Teollisuuden yrityksistä näin toteaa jo 91 prosenttia, rakentamisessa 77 prosenttia ja kaupassa 76 prosenttia.
Byrokratiaan uppoaa 3,8 miljoonaa henkilötyöpäivää
Suomen Yrittäjien arvion mukaan Suomessa toimii vähintään 300 000 ympärivuotisesti liiketoimintaa harjoittavaa pk-yritystä. Kun Yrittäjägallupin kyselytulokset yleistetään koko pk-yrityskenttään, voidaan arvioida, että byrokratiaan kuluu vähintään 3,8 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa eli noin 15 000 henkilötyövuotta.
”Tämä karkea alaraja kertoo ilmiön mittaluokasta. Jokainen turhaan käytetty tunti on pois kasvusta ja arvonluonnista,” ekonomisti Roope Ohlsbom muistuttaa.
Turhan byrokratian purkaminen luo kasvun eväitä
Yrittäjät odottavat hallitukselta konkreettisia toimia normien purkamiseksi. Työtä on tehtävä sekä kansallisella tasolla että kansallisesti sovellettavan EU-sääntelyn purussa.
Esimerkiksi Yrittäjät esittää, että Suomessa tulee hallitusohjelman mukaisesti perata kaikki EU-oikeuden päälle säädetyt Suomi-lisät ja purkaa EU-sääntelyn päälle lisättyä kansallista sääntelytaakkaa, joka haittaa yritysten kilpailukykyä.
”Jos normeja olisi vähemmän, työpaikkoja olisi enemmän. Tämä on selkeä viesti yrittäjäkentältä,” toteaa Toivonen.
Kaikki sääntely ei ole kuitenkaan pk-yrityksille haitallista. Esimerkkinä voidaan mainita EU:n maksuaikasääntely, jolla turvataan pienempien yritysten oikeus saada maksunsa toiselta yritykseltä kohtuullisessa ajassa. Asia ei ole valitettavasti edennyt.
Orpon hallitus on tehnyt töitä sääntelyn keventämiseksi. Norminpurkua tulee jatkaa.
Yrittäjät esittää esimerkiksi:
- Luovutaan mikroyritysten lakisääteisestä tilintarkastusvelvoitteesta.
- Selvitetään ja puretaan tapahtuma-alan perusteettomat sekä päällekkäiset lupa- ja ilmoitusvelvollisuudet.
- Taataan yritykselle lainsäädännöllä viranomaisilmoitusten- ja lupien käsittelyaikatakuu kaikessa viranomaistoiminnassa.
- Poistetaan yrittäjän uuden alun esteenä olevat luvanvaraisten elinkeinojen edellytykset.
- Poistetaan kaikki EU-oikeuden päälle rakennettu kansallinen lisäsääntely. Esimerkiksi näin on tehtävä kuluttajasääntelyssä.
- Jatketaan kansallisen tietosuojalainsäädännön kokonaisuudistusta kumoamalla EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen kanssa yhteensopimattomat kansalliset säädökset.
- Vapautetaan viinien ulosmyynti.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 1.–8.10.2025. Kyselyyn vastasi 1 175 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Toivonenlainsäädäntöasioiden päällikkö
Puh:041 528 5679tiina.toivonen@yrittajat.fiRoope Ohlsbomekonomisti
Puh:050 352 8565roope.ohlsbom@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Hallitus tuo hankinnat markkinoille – ”Kikkailu kilpailutusten kiertämiseksi loppuu”5.2.2026 15:11:49 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät on tyytyväinen hankintalain uudistukseen. Toteutuessaan se tekee julkisista hankinnoista avoimempia. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle tänään. ”Kikkailu kilpailutusten kiertämiseksi loppuu. Esimerkiksi sidosyksiköiden vähimmäisomistusvaatimus avaa markkinoita pk-yrityksille, mikä luo kasvua ja työpaikkoja”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Kaupan ala tunnistaa vastuullisuusvaatimukset voimakkaimmin – alueellisia eroja ei juuri näy28.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Vastuullisuus on osa pk-yritysten arkea, sillä pk-yrityksistä 59 prosenttia kertoo tunnistavansa toimintaansa kohdistuvia vastuullisuusvaatimuksia. Toimialojen välillä erot ovat huomattavia, ja kaupan alalla vaatimukset tunnistetaan voimakkaimmin. Alueellisia eroja ei juuri näy; vastuullisuuteen liittyvät havainnot ja haasteet ovat hyvin samankaltaisia eri puolilla Suomea.
Yrittäjät: EU-Intia-kauppasopimus avaa uusia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille27.1.2026 09:49:29 EET | Tiedote
Tänään julkaistu EU:n ja Intian välinen kauppasopimus on merkittävä askel suomalaisille yrityksille. – Tämä on tärkeä sopimus. EU tekee nyt sitä, mitä sen tässä tilanteessa pitää tehdä eli avaa yrityksilleen uusia markkinoita. Tämä auttaa myös suomalaisia yrityksiä ja tuo työtä Suomeen. Intiassa on paljon potentiaalia, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjien jaksaminen heikentynyt – apua haetaan, mutta moni jää yksin26.1.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Yrittäjien jaksaminen on hieman heikentynyt huhtikuusta 2024, osoittaa Yrittäjägallup. “Entistä harvempi sanoo, ettei jaksamisongelmia ole, ja samalla entistä useampi kertoo olevansa ylirasittunut”, elinkeinopolitiikan asiantuntija Katja Rajala Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: ”Erittäin tärkeä ja odotettu uudistus” – Työryhmä esittää mikro- ja pienyrityksille oikeutta peruspankkipalveluihin23.1.2026 13:10:00 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriön työryhmä esittää, että mikro- ja pienyrityksille säädetään oikeus perusmaksutiliin. Suomen Yrittäjät pitää esitystä merkittävänä parannuksena ja helpotuksena yritystoiminnan aloittamiseksi. – Esitys vastaa ongelmiin, joita pienet yritykset ovat kohdanneet. Toteutuessaan se poistaisi tilien avaamiseen, palveluiden rajoittamiseen ja tilien perusteettomiin sulkemisiin liittyviä haasteita, sanoo Suomen Yrittäjien johtava ekonomisti Petri Malinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme