Aino-Kaisa Pekonen: Toimeentulotuen heikennykset iskevät lastensuojelutaustaisiin nuoriin - menikö oikein, ministeri Grahn-Laasonen?
6.2.2026 15:12:02 EET | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen pitää järkyttävänä toimeentulotuen uusia linjauksia, jotka heikentävät lastensuojelun jälkihuollon asiakkaana olevien nuorten asemaa. Toimeentulotuen kokonaisuudistuksen myötä Kela on kiristänyt merkittävästi jälkihuollon asiakkaiden toimeentulotuen saamisen ehtoja.

– Lastensuojelutaustaiset nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa olevia nuoria, joiden kiinnittymistä yhteiskuntaan, opintoihin ja työelämään tulisi pystyä tukemaan kaikin keinoin. Nyt heidän itsenäistymistään ja opintoihin hakeutumista heikennetään kohtuuttomilla linjauksilla, Pekonen sanoo.
Kelan uuden linjauksen myötä lastensuojelutaustaiset nuoret voivat menettää itsenäistymisvaransa, kun se leikkaantuu pois toimeentulotuesta. Heidät myös velvoitetaan nostamaan opintolainaa toimeentulotuen saamisen edellytyksenä. Tähän asti lastensuojelutaustaisten nuorten opinnoista johtuvaa velkaantumista on haluttu torjua, jotta opintoihin hakeuduttaisiin ja niissä pysyttäisiin.
– Toimeentulotuen heikennykset iskevät törkeällä tavalla lastensuojelutaustaisiin nuoriin, ja pahimmillaan johtavat kasvavaan nuorten syrjäytymiseen. Tulemme ensi viikolla jättämään kirjallisen kysymyksen ministeri Grahn-Laasoselle ja kysymään, menikö tämä oikein, Pekonen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Aino-Kaisa Pekonenkansanedustaja, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 0119aino-kaisa.pekonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Veronika Honkasalo: Kesästä tulossa selviytymistaistelu monille opiskelijoille6.2.2026 10:13:02 EET | Tiedote
Opiskelijoita uhkaa pudota turvaverkkojen ulkopuolelle tulevana kesänä toimeentulotukeen tehtyjen leikkausten ja rajausten vuoksi. Kirjallisessa kysymyksessään hallitukselle Veronika Honkasalo kysyy, miksi opiskelijaa rangaistaan opiskelusta.
Sarkkinen: Kotiopetuksen rajoittamista tai kieltämistä on selvitettävä6.2.2026 09:02:15 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän ehdottaa, että kotiopetuksen tiukempaa sääntelyä ja valvontaa tai kokonaan kieltämistä olisi selvitettävä. Suomessa ei ole koulupakkoa, vaan oppivelvollisuus. Kotiopetuksessa olevien määrä on vielä melko pieni, mutta se on viime vuosina ollut kasvussa. Viime syksynä kotiopetuksessa oli noin 950 lasta.
Vasemmistoliiton Minja Koskela: Työttömyyskriisin ja lisääntyvän köyhyyden todellisuus ei näkynyt valtiopäivien avajaispuheissa4.2.2026 14:42:55 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mielestä valtiopäivien avajaispuheissa ei näkynyt se lisääntyvän köyhyyden, leventyvien varallisuuserojen ja massatyöttömyyden Suomi, joka on suurimmalle osalle suomalaisista tuttua.
Aino-Kaisa Pekonen jatkaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana3.2.2026 11:41:14 EET | Tiedote
Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen valittiin tiistaina yksimielisesti jatkamaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
Mai Kivelä: Metsähallituksen peräännyttävä luonnonmetsien katastrofaalisista hakkuista2.2.2026 15:43:31 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä jätti eduskunnassa yhdessä muiden vasemmistoliiton kansanedustajien kanssa kirjallisen kysymyksen Metsähallituksen katastrofaalisista hakkuusuunnitelmista valtion luonnonmetsissä. Ympäristöjärjestöt kertoivat viime viikolla Metsähallituksen aikeista hakata ainakin 70 luonnonmetsää eri puolilta Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme