Oma Hämeen Älylinja-hanke sai rahoitusta Sitralta
9.2.2026 14:07:32 EET | Oma Häme | Tiedote
Oma Häme on saanut Sitralta eli Suomen itsenäisyyden juhlarahastolta rahoitusta uuden Älylinja-hankkeen käynnistämiseen.

Älylinja-hanke on osa Sitran Ennakoiva terveys ja hyvinvointi ‑ohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää sosiaali- ja terveydenhuollon ennakoivien menetelmien käyttöönottoa sekä hyödyntää uusia teknologioita palvelujen kehittämisessä. Rahoitus kattaa 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.
Älylinja-hankkeessa Oma Häme kehittää puhelimitse tapahtuvaa asiakasohjausta Ensilinjassa ja siihen liittyvää tiedon hyödyntämistä. Tavoitteena on vahvistaa ennakoivaa työotetta ja parantaa palveluiden laatua sekä yhdenvertaisuutta. Hankkeessa hyödynnetään tekoälyyn perustuvia analysointiratkaisuja ja Oma Hämeen henkilökeskeistä tietomallia. Hankkeessa testataan myös puheohjausta älykkään hoidon tarpeen arvion tekemisessä, jolloin asiakas voi vastata puhelimessa etukäteiskysymyksiin keskustelemalla. Ratkaisujen avulla pyritään tukemaan ammattilaisia heidän työssään ja tarjoamaan asiakkaille entistä sujuvampia palveluita.
Hankkeen myötä Oma Häme toteuttaa laajemman analyysin Ensilinjan puhelinpalveluista sekä vahvistaa datan hyödyntämistä palveluiden kehittämisessä. Samalla rakennetaan edellytyksiä uudenlaisille toimintamalleille, jotka tukevat ennakoivaa, asiakaslähtöistä ja resurssitehokasta palvelutuotantoa. Hankkeen tuloksena pyritään myös tuottamaan käytäntöjä ja ratkaisuja, joita voidaan hyödyntää jatkossa laajemminkin hyvinvointialueiden palveluissa. Hankkeen toteutukseen osallistuvat palveluntuottajina ja uusimman tekoälyteknologian asiantuntijoina Aivot Labs Oy ja JST Healthcare Solutions Oy.
Rahoituksen avulla Oma Häme pääsee vahvistamaan alueen edelläkävijyyttä digitalisaatiossa ja tuottamaan uudenlaisia toimintamalleja ja tietoa, jotka tukevat hyvinvointialueen strategisia ja asiakaslähtöisiä tavoitteita. Älylinja-hankkeen toivotaan tuottavan myös kansallista hyötyä tarjoamalla monistettavia ratkaisuja puhelinpalvelujen ja asiakasohjauksen kehittämiseen, helpottamaan tulevaa ammattilaisvajetta, parantamaan palvelujen laatua ja sekä luomalla valmiuksia suomalaisen terveysteknologian ratkaisujen laajempaan hyödyntämiseen.
Hankeaika on 5.1.2025-31.1.2027. Hankkeesta tullaan viestimään tarkemmin sen edetessä.
Lue lisää Sitran uutisesta: https://www.sitra.fi/uutiset/sitran-rahoitushaun-valinnat-julki-viisi-uutta-hanketta-vauhdittaa-ennakoivien-menetelmien-kayttoa-sotepalveluissa/
Lisätietoja:
Toni Suihko, kehitys- ja ICT-johtaja
Kanta-Hämeen hyvinvointialue
toni.suihko@omahame.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Ikäihmisten asumispalveluiden yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen2.4.2026 14:41:29 EEST | Uutinen
Neuvottelujen tavoitteena oli olemassa olevan työvoiman uudelleenjärjestely.
Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n muutosneuvottelut päättyneet2.4.2026 12:22:05 EEST | Uutinen
Neuvotteluiden toimenpiteet kohdistuvat yhteensä kymmeneen henkilöön, joille kaikille voidaan tarjota uutta työtehtävää.
Tällainen on Oma Hämeen oikeuskanslerille tekemä kantelu – käsittelyä pyydetään kiireellisenä1.4.2026 16:07:18 EEST | Uutinen
Hyvinvointialue pyytää oikeuskansleria ottamaan kantaa mm. siihen, voidaanko lainvalmistelua jatkaa ilman uutta lausuntokierrosta.
Ajoreitti suljettu vanhan keskussairaalan alueella – aiemmassa tiedotteessa virhe päivämäärässä1.4.2026 09:55:46 EEST | Uutinen
Sulkeminen vaikuttaa alueella liikkumiseen. Pyydämme alueella liikkuvia huomioimaan muuttuneet liikennejärjestelyt, seuraamaan opasteita ja varautumaan kiertoreitteihin. Pahoittelemme virheestä mahdollisesti aiheutunutta haittaa.
Aluehallitus hyväksyi vuoden 2025 tilinpäätöksen ja esittää lapsiperheiden kotipalvelua maksuttomaksi31.3.2026 14:48:04 EEST | Uutinen
Hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli kokouksessaan 30.3. useita asioita tilinpäätöksestä rahoitusmallin muutoksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

