Ars Fennica 2025 -palkinto Roland Perssonille
10.2.2026 11:40:00 EET | HAM Helsingin taidemuseo | Tiedote
Ars Fennica 2025 -palkinnon saajaksi on valittu Roland Persson. Yleisöäänestyksen voitti Hanna Vihriälä.

Ars Fennica 2025 -palkinto on myönnetty ruotsalaiselle kuvataiteilija Roland Perssonille. Palkinnonsaajan valitsi kansainvälisesti arvostettu kuraattori ja museonjohtaja Mami Kataoka, joka toimii Tokiossa sijaitsevan Mori Art Museumin johtajana ja Ars Fennica 2025 -palkinnon asiantuntijana.
Palkinnonsaaja julkistettiin HAM Helsingin taidemuseossa tiistaina 10.2.2026 järjestetyssä tilaisuudessa. Samassa yhteydessä julkistettiin myös Ars Fennica 2025 -yleisöäänestyksen voittaja, joksi yleisö valitsi suomalaisen kuvataiteilija Hanna Vihriälän. Yleisöääniä annettiin kaikkiaan yli 25 000 kappaletta.
Ars Fennica on joka toinen vuosi jaettava nykytaidepalkinto ja yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä. 50 000 euron palkinnon jakaa Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö – ARS FENNICA sr. Palkinto myönnetään taiteilijalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja omaleimaisesta taiteellisesta työstä, ja sitä voivat tavoitella suomalaiset, pohjoismaiset ja baltialaiset kuvataiteilijat.
Ehdokkaat Ars Fennica 2025 -palkinnon saajaksi olivat Ragna Bley, Roland Persson, Jani Ruscica ja Hanna Vihriälä. Kaikkien ehdokkaiden teoksia esittelevä näyttely on esillä HAM Helsingin taidemuseossa 29.3.2026 asti.
HAMin kuraattori Heli Harnin kuratoima näyttely on toteutettu HAM Helsingin taidemuseon ja Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiön yhteistyönä. Näyttely on saanut tukea Museovirastolta.

Taideasiantuntija Mami Kataokan lausunto
Ars Fennica 2025 -näyttely paljastaa miten kukin näistä taiteilijoista käsittää pohjoismaisen elämän ja olemassaolon tarkoituksen — avuttomuuden ja voimattomuuden epävarmassa maailmassa — ja miten he tiivistävät ja ilmaisevat nämä arat tunteet teoksissaan. Erityisenä aiheena on pitkän rajan toisella puolella naapurimaissa jatkuva sota, jonka kuvitellaan herättävän, joko tietoisesti tai tiedostamatta, jännitteiden ja vaistomaisen puolustautumisen tunteita.
Tässä kontekstissa haluaisin myöntää vuoden 2025 Ars Fennica -palkinnon Roland Perssonille. Tapa jolla hän käsittelee silikonia materiaalinaan kutsuu takaisin maailmaan sen mikä on aiemmin vaipunut uniin ja tiedostamattomaan, tai sitten hän heijastaa kasvien ja eläinten näkökulmasta havaitun maailman takaisin ihmisten yhteiskuntaan. Siten, samalla kun hän kohtaa nykymaailman äärimmäisen monimutkaisen ja vakavan poliittisen tilanteen, Persson muuntaa sen ainutlaatuisella runoudellaan moniselitteisiksi objekteiksi. Silikoni, materiaali joka jäljittelee todellisuutta uskollisesti, tulee muodonmuutoksen ja rekonstruktion prosessissa ladatuksi monikerroksisilla merkityksillä. Ne kannustavat meitä kysymään, etsiikö pianon päällä makaava hevonen musiikista jotakin sodassa menetettyä vai onko musiikki kenties itsekin kuollut. Hevosen päätä kannatteleva puutavara tuo samaten mieleen sen elämän moniselitteisen statuksen. Amatsoninjättilumpeen monimutkainen rakenne ja mittakaava peittää huonekaluja ikään kuin luonto tunkeutuisi ihmisten elintilaan, eivätkä huonekalutkaan pysy pystyssä ilman puurimoja tukenaan. Menetyksen ja halun, aggression ja vastaanottavaisuuden tunteet asettuvat herkkään tasapainoon, ja voimme alkaa kuvitella miten kamppailu ja yhteiselo sekä ristiriitojen luomat jännitteet kuvastavat Perssonin töissä oman aikamme maailmaa.
Ragna Bley etäännyttää itsensä maalauksissaan kankaan täydellisen inhimillisen hallinnan kuvitelmasta, kun maali samaistuu sulavaan lumeen ja sen ajallisuuteen. Luonnon suuri kaitselmus projisoituu hänen kuvantekoprosessiinsa ja herättää käsityksen olemassaolon ajallisuudesta ja ohimenevyydestä. Jani Ruscican näyttelyteoksissa dynaamiset ja virtaavat seinäpiirrokset ja videoteokset resonoivat toistensa kanssa paljastaen maailman monikerroksisen luonteen ja sen lukuisat, moninaiset merkitykset. Erityisesti horisontaalisesti asennettujen ruutujen avulla vältetään vastakkainasettelua katsojan kanssa ja luodaan suhdetta joka on luonteeltaan sulavampi. Hanna Vihriälän teoksissa — kuten suurissa kukissa jotka on koottu valtavista määristä karamelleja, tai auton muotoon asetelluissa surunauhoissa — luodaan pienten ja hauraiden, feminiinisten ainesten kerääntymillä mielikuvaa juuri ja juuri pystyssä pysyvästä monumentaalisuudesta. Näin niissä annetaan toistuvasti ilmaisu epävakaalle ja epävarmalle läsnäololle pikemminkin kuin itsevarmalle ja kiinteälle olemassaololle.

Ars Fennica 2025 -palkintoehdokkaat
Ars Fennica 2025 -palkinnon ehdokkaat olivat Roland Persson, Ragna Bley, Jani Ruscica ja Hanna Vihriälä. Mami Kataokan mukaan kaikkien ehdokkaiden teoksia yhdistää epävakaan läsnäolon kokemus pikemminkin kuin kiinteä ja itsevarma olemassaolo.
Roland Persson (s. 1963, Ruotsi) – voittaja
Persson tunnetaan maalauksellisista silikoniveistoksistaan ja suurikokoisista installaatioistaan, joissa luonto näyttäytyy samanaikaisesti tuhoavana ja uudistavana voimana. Hänen surrealistisissa, lämpöä huokuvissa teoksissaan kasvi- ja eläinaiheet heijastavat muistijälkiä ihmisen ja luonnon suhteesta. Persson on valmistunut Uumajan taidekorkeakoulusta (1993) ja jatkanut opintojaan Tukholman Kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa. Hän asuu ja työskentelee Tukholmassa.
Ragna Bley (s. 1986, Ruotsi/Norja)
Bley työskentelee suurikokoisten maalausten, installaatioiden ja performanssien parissa, joissa orgaaniset muodot jättävät tilaa sattumalle ja kokeilulle. Hänen teoksensa liikkuvat esittävän ja arvoituksellisen rajalla, tutkien luonnon näkymättömiä voimia ja sattuman sekä tarkoituksen jännitettä. Bley on valmistunut Oslon taideakatemiasta (2011) ja Royal College of Artsista Lontoosta (2015). Hän asuu ja työskentelee Oslossa.
Jani Ruscica (s. 1978, Suomi/Italia)
Ruscica työskentelee liikkuvan ja painetun kuvan, veistoksen ja esitystaiteen parissa. Hänen teoksissaan korostuu merkitysten kerroksellisuus, liukuvuus ja epävarmuus. Muodot venyvät ja ylittävät totuttuja rajoja, haastamalla katsojan määrittelemään asioita yksiselitteisesti. Hän on opiskellut Chelsea College of Art & Designissa Lontoossa (BA 2002) ja Kuvataideakatemiassa Helsingissä (MFA 2007), ja työskentelee Helsingissä.
Hanna Vihriälä (s. 1974, Suomi) – yleisön suosikki
Vihriälä suuntaa katseensa arjen havaintoihin ja esineisiin, jotka kätkevät laajempia tunteita ja kokemuksia. Hänen suurikokoiset, materiaalisesti voimakkaat teoksensa luovat jännitettä kestävän ja hauraan välillä. Hän käyttää läpikuultavuutta, heijastuksia ja varjoja syventämään visuaalista kokemusta. Vihriälä on valmistunut Viron taideakatemiasta (2000) ja Helsingin Kuvataideakatemiasta (2003) ja hänellä on useita julkisia teoksia eri puolilla Suomea.

Ars Fennica 2025 -näyttely
Ehdokkaiden teoksia esittelevä yhteisnäyttely on esillä HAM Helsingin taidemuseossa 24.10.2025–29.3.2026.
Yhteyshenkilöt
Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö ARS FENNICA sr:
Toiminnanjohtaja Camilla Granbacka, camilla.granbacka@arsfennica.fi, 044 308 7931
HAMin viestintä:
Maarit Kivistö, maarit.kivisto@hamhelsinki.fi, 040 485 5687
Avainsanat
Kuvat












Linkit
HAM Helsingin taidemuseo hoitaa, kartuttaa ja kuratoi helsinkiläisten omaa taidekokoelmaa, johon kuuluu yli 10 000 teosta, mukaan lukien kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM vastaa myös nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta. HAM on Helsingin kaupunkikonserniin kuuluva säätiö.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
KOKIMO:s Tablescape inviger HAM:s Rum för ny konst28.5.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Rum för ny konst är HAM Helsingfors konstmuseums nya utrymme för mångsidig och innovativ bildkonst och en scen för nya former av utställningskoncept. Utrymmet invigs av konstnärsgruppen KOKIMO med verket Tablescape, som utspelar sig vid ett långt middagsbord. Verket kan upplevas på HAM varje hel timme 29.5–23.8.2026.
KOKIMOn Tablescape avaa HAMin Uuden taiteen tilan28.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Uuden taiteen tila on HAM Helsingin taidemuseon uusi, monimuotoisen, innovatiivisen kuvataiteen esiintuoja ja uudenlaisten näyttelykonseptien näyttämö. Tilan avaa taiteilijaryhmä KOKIMOn pitkässä illallispöydässä tapahtuva Tablescape. Teokseen voi tutustua HAMissa tasatunnein 29.5.–23.8.2026.
KOKIMO's Tablescape inaugurates HAM’s Space for New Art28.5.2026 12:00:00 EEST | Press release
HAM Helsinki Art Museum’s Space for New Art is a venue dedicated to experimental visual art and innovative exhibition formats. Its inaugural exhibition is Tablescape by the Art Collective KOKIMO – a performative installation centred around a long dining table, on view at HAM between 29 May and 23 August 2026, with performances beginning on the hour.
Ikoniska Magdalena Abakanowicz fyller HAM med en skog av textilier29.4.2026 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
HAM Helsingfors konstmuseum öppnar den polska konstnären Magdalena Abakanowiczs (1930–2017) första separatutställning i Finland. Abakanowicz var en av de centrala förnyarna inom textilbaserad skulptur och installationskonst. Tennispalatsets stora välvda salar fylls med hennes ikoniska Abakan-skulpturer och storskaliga skulpturserier i jute. Utställningen Gränsöverskridare visas 6.5–30.8.2026.
Ikoninen Magdalena Abakanowicz tuo HAMiin tekstiilien metsän29.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
HAM Helsingin taidemuseo avaa puolalaisen Magdalena Abakanowiczin (1930–2017) ensimmäisen yksityisnäyttelyn Suomessa. Abakanowicz oli yksi tekstiilipohjaisen kuvanveiston ja installaatiotaiteen keskeisistä uudistajista. Tennispalatsin kaarihallit täyttyvät hänen ikonisista Abakan-veistoksistaan ja suurikokoisista juuttiveistossarjoistaan. Rajojen ylittäjä -näyttely on avoinna 6.5.–30.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
