Merkittävä rahoitus Business Finlandilta hauskuuden ja sitoutumisen tutkimukselle
10.2.2026 10:12:35 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Business Finland on myöntänyt rahoituksen Turun ja Jyväskylän yliopistojen tutkimusprojektille FUNMERSIVE – Transformative and scalable customer engagement through immersive fun. Rahoitus myönnettiin Co-Innovation -yhteishankkeelle, josta Jyväskylän yliopiston projektin osuus on 885 920 euroa. Projektin kokonaisbudjetti on 1 107 400 euroa, josta yliopiston omarahoitusosuus on 221 480 euroa.

Funmersive on ainutlaatuinen yhdistelmä tutkimuksen ja elinkeinoelämän osaamista. Rahoitetussa kokonaisuudessa on yliopistojen lisäksi mukana viisi yritystä; MinnaLearn, Rockway, Seppo, Eduten, ja LeanLab, jotka osallistuvat tutkimukseen omilla Business Finlandin rahoittamilla TKI-projekteillaan.
Hauskuus käyttäjäkokemusta vahvistavana tekijänä
Funmersive-projektissa luodaan tieteeseen perustuvia uusia palvelumuotoilun ratkaisuja koulutukseen ja viihteeseen, joissa immersiivinen hauskuus toimii keskeisenä käyttäjäkokemusta vahvistavana tekijänä. Nykyiset digitaaliset palvelut eivät riitä vastaamaan asiakkaiden monimuotoisiin tarpeisiin, ja pinnallisesti viihdyttävät ratkaisut voivat johtaa lyhytjänteiseen kiinnittymiseen.
Projektin tutkimus haastaa käsityksen hauskuudesta hetkellisenä tunnereaktiona ja lähtee liikkeelle siitä, että hauskat kokemukset voivat edistää sisäistä motivaatiota, merkityksellisyyttä ja pitkäaikaista sitoutumista. ”Otamme tässä projektissa hauskuuden vakavasti: näemme sen vaikuttavan positiivisesti paitsi asiakaskokemukseen myös oppimiseen, hyvinvointiin ja kestävään sitoutumiseen palvelun kanssa”, kommentoi Jyväskylän yliopistossa projektia johtava yliopistontutkija Kai Tuuri.
Jyväskylän yliopisto tuo yhteishankkeeseen kokonaisuuteen monitieteistä asiantuntemustaan pelitutkimuksessa, kasvatustieteissä, sekä ihminen-teknologia vuorovaikutuksessa. Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen ja Kasvatustieteiden laitoksilla toimiva tutkimusryhmä keskittyy erityisesti kokemuksellisen ja pedagogisen suunnittelun näkökohtiin leikillisyyden ja oppimisen yhteydessä.
Funmersive toimii yhteistyössä LearnDigin kanssa, joka on Suomen Akatemian rahoittama Jyväskylän yliopiston profilointialueista. LearnDigin tavoitteena on tutkia tapoja, joilla teknologiaa käytetään oppimisen ja tiedon rakentamisen tukemiseen, sekä digitalisaation vaikutuksia oppimiseen ja vuorovaikutukseen.
Lisätietoja:
Kai Tuuri
+358503404043
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta KalliolaViestinnän asiantuntija, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504335652reetta.j.kalliola@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Tutkimus: Löyly lisää saunan kuormittavuutta – kosteus nostaa sykettä ja kehon lämpötilaa13.7.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Juuri julkaistu tutkimus osoittaa, että saunan ilmankosteus vaikuttaa merkittävästi elimistön kuormittumiseen lämpötilan lisäksi. Mitä kosteampi sauna on, sitä voimakkaammin syke ja kehon lämpötila nousevat.
Arvostetaanko viisautta enää? Jyväskylän Kesän keskusteluohjelma etsi vastauksia median murroksesta kasvatukseen10.7.2026 12:57:46 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kesän vuoden 2026 keskusteluohjelma tarkasteli yhtä vanhimmista ja samalla ajankohtaisimmista ihanteista: viisautta. Viiden päivän aikana keskusteluissa kysyttiin, miltä viisaus näyttää aikana, jolloin huomiosta kilpaillaan ennennäkemättömällä voimalla, tekoäly muuttaa ajatteluamme ja yhteiskunnallinen keskustelu hakee uusia muotojaan.
Jyväskylän yliopisto sai yli 800 000 euroa luotettavan interaktiivisen tekoälyn kehittämiseen6.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta on saanut Business Finlandilta 822 000 euron rahoituksen interaktiivisen tekoälyn kehittämiseen. Hankkeessa luodaan luotettavampia ja paremmin ihmisten kanssa yhteistyöhön kykeneviä tekoälyjärjestelmiä sekä valmistellaan teknologiaa kaupalliseen käyttöön.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2924 uutta opiskelijaa2.7.2026 12:04:36 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja yliopistojen avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2924 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopulla uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Avoimen väylät uudistuvat Jyväskylän yliopistossa: Selkeyttä ja lisää mahdollisuuksia tutkintokoulutukseen hakeutuville29.6.2026 12:44:56 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto nostaa avoimen väylän kautta valittavien opiskelijoiden osuutta. Tavoitetaso on 15 prosenttia niiden tutkinto-ohjelmien sisäänotosta, joihin voi hakea avoimen väylältä. Samalla avoimen väylien edellytykset selkeytyvät: jatkossa Jyväskylän yliopistossa on kolme väylätyyppiä. Kehittämistyö tukee erityisesti valtion rahoittamalla opintosetelillä opiskelevien nuorten aikuisten korkeakoulupaikan saavuttamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme