Vihreän siirtymän investointeja valmistui vuonna 2025 yli 8 miljardilla ja uusia hankkeita tuli vireille 24 miljardilla
12.2.2026 10:00:00 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote
Suomessa valmistui viime vuonna yli 8 miljardin euron arvoiset investoinnit vihreään siirtymään, mikä on EK:n dataikkunan seurantahistorian ennätystaso. Hyvä energiajärjestelmä on antanut Suomelle etumatkaa investointiympäristönä, mutta verrokkimaat pyrkivät kuromaan kilpailuetua kiinni omilla mittavilla investointiohjelmillaan. Verokannustimen jatkaminen olisi konkreettinen keino, jolla Suomi vahvistaisi omaa vetovoimaansa.
EK:n ylläpitämän dataikkunan mukaan Suomessa on vireillä eri vaiheissa olevia vihreän siirtymän investointihankkeita yli 1250 kappaletta, yhteensä yli 300 miljardin euron arvosta.
Luvut kertovat, että hankkeiden eteneminen on ollut vahvaa ja vihreän siirtymän investoinneista on tullut merkittävä talouden ajuri Suomelle, arvioi EK:n johtava asiantuntija Janne Peljo:
”Vuonna 2025 saavutettiin dataikkunan tilastointihistorian ennätystaso, kun yli 8 miljardin euron arvoiset hankkeet valmistuivat. Lukujen taustalta löytyy etenkin maatuulivoima- ja datakeskusinvestointeja sekä yksittäisiä suuria tehdasteollisuuden hankkeita. Kaiken kaikkiaan hankkeita valmistui viime vuonna 174 kappaletta. Dataikkunan seuranta ulottuu vuoteen 2021, josta alkaen Suomeen on valmistunut vihreän siirtymän investointeja kaiken kaikkiaan jo yli 26 miljardin euron arvosta. Investointipäätökset on lisäksi tehty kaiken kaikkiaan 18 miljardin euron arvoisista hankkeista.”
Myös uusia hankkeita laitettiin viime vuonna vireille eri puolilla maata lähes 280 kappaletta, noin 24 miljardin euron arvosta. Kappalemääräisesti korostuvat energian varastointiin ja datakeskuksiin liittyvät investoinnit. Euromääräisesti suurimpina kategorioina erottuvat datakeskukset (yli 12 miljardia euroa) ja vetylaitokset (lähes 7 miljardia euroa).
Jättihankkeet tarvitsevat lisää tuuppausta
Tahti voi olla hetkeksi tasoittumassa, sillä nykylukujen valossa tänä vuonna olisi valmistumassa 5,3 miljardin euron arvoiset hankkeet. Sitäkin isompi investointiaalto ajoittuisi vuodelle 2027, jolloin on valmistumassa yli 7 miljardin hankkeet.
Suomen pitäisi saada nyt napattua isoja kaloja, kannustaa Janne Peljo:
”Ensimmäisten suurempien biokaasulaitosten ja akkuteollisuushankkeiden on määrä valmistua tänä vuonna ja samoin sähkökattiloita, sähkövarastoja ja datakeskuksia laitetaan runsaasti liikkeelle. Sen sijaan pitemmässä puussa ovat sähköä käyttävät ison mittakaavan teolliset hankkeet esimerkiksi metallinjalostukseen tai vetyyn liittyen. Nyt olisi otollinen hetki antaa niille tuuppausta teollisuuspoliittisilla täsmätoimilla”.
Suomen kilpailukyvyn eteen on tehtävä hartiavoimin töitä
Suomen kilpailuetuina ovat eurooppalaisittain kustannustehokas sähköjärjestelmä, hyvät sähkönsiirtoyhteydet sekä vahva osaaminen eri teknologioissa. Vielä nyt Keski-Eurooppa on Suomea jäljessä, mutta etulyöntiasemaamme haastetaan ankarasti. Kilpailijamaat panostavat energiajärjestelmien kehittämiseen ja ylösajavat jättimäisiä tukiohjelmia, muistuttaa vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen:
”Nyt täytyy tehdä hartiavoimin töitä, jotta saamme varmistettua investointien toteutumisen Suomeen. Ensiarvoista on varmistaa jatko puhtaan siirtymän investointien verokannustimelle, panostaa energiainfraan sekä huolehtia lupareformille onnistunut toimeenpano”.
Vihreiden investointien dataikkuna:
www.ek.fi/dataikkuna
Dataikkunan tulosinfon graafit 12.2.2026:
https://ek.fi/wp-content/uploads/2026/02/Dataikkuna_Mediainfo_12.2.2026.pdf
Lisätiedot:
vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen, puh. 040 550 6982
johtava asiantuntija Janne Peljo, puh. 040 528 5754
etunimi.sukunimi@ek.fi
Kuvapankki: https://www.flickr.com/photos/elinkeinoelama/albums/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu ToivonenTiedottaja
Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU-asiat, Brysselin toimisto
Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen
Ukraina, jälleenrakentaminen
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Suomen elinkeinoelämä seisoo EU:n ilmastopolitiikan takana – päästöt alas kilpailukykyä kirien11.5.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
EU:n kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa on syytä jatkaa ja kehittää siten, että se vahvistaa Suomen kilpailuetua, investointivetovoimaa sekä vientikysyntää puhtaissa ratkaisuissa. Edessä oleva päästökaupan uudistaminen tarjoaa mahdollisuuden kehittää EU:n ilmasto-ohjausta siten, että päästöjä saadaan vähennettyä kustannustehokkaasti jatkossakin. EU:ssa valmistaudutaan päättämään ilmasto- ja energiapolitiikan jatkuvuudesta, kun komissio antaa heinäkuussa ehdotuksensa päästökaupan (ETS1) uudistamisesta vuosille 2031–2040. Paineet ilmasto-ohjauksen höllentämiseen ovat ankaria eritoten niissä EU-maissa, joiden talous nojaa vielä fossiilienergiaan. Persianlahden energiakriisin myötä on vaadittu jopa koko päästökaupan jäädyttämistä. Suomi on EU:n ilmastoedelläkävijyyden voittajia ”Suomi on kansainvälistä etulinjaa energiasiirtymässä ja puhdas sähkö on meillä Euroopan halvinta. EU:n kunnianhimoiset ilmastotavoitteet vahvistavat Suomen suhteellista kilpailuetua, helpottavat investointien houku
MEDIAKUTSU 11.5. Energiakriisin status ja EU:n ilmastopolitiikka – mitä edessä?8.5.2026 10:06:00 EEST | Kutsu
MEDIAINFO: Energiakriisin status ja EU:n ilmastopolitiikka – mitä edessä? Aika: ma 11.5. klo 15–15.45 (Suomen aikaa) Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus Tervetuloa kuulemaan EK:n briiffiä lähiviikkojen energia- ja ilmastoaiheista. Äänessä ovat energia-asiantuntijamme Arttu Karila (Helsinki) ja EU-sääntelyyn erikoistunut johtava asiantuntija Kati Ruohomäki (Bryssel) sekä Outokumpua edustava Heidi Peltonen, Vice President, Sustainability. Aihetta kommentoi myös EK:n vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen. Persianlahden energiakriisin status Onko näköpiirissä toipumista vai kärjistymistä, mihin on varauduttava? EU:n energia- ja ilmastopolitiikka tienhaarassa Päästökauppa on vastatuulessa; mitä uudistuksia kesällä odotetaan? Miten komission energiakriisitoimet ja uudet valtiontukijoustot vaikuttavat jäsenmaiden energiahintoihin ja Suomen kilpailuetuun? Outokummun odotukset EU:n ilmasto- ja energiapolitiikalle Ilmoittaudu Teams-infoon tämän linkin kautta: https://tapahtumat.ek.fi/atten
Työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteiset vaaliviestit: Vahvistuva EU on koko Suomen etu8.5.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Maailmanpolitiikan kriisiaikoina Eurooppa on Suomelle tärkeämpi kuin koskaan. Työmarkkinakeskusjärjestöt esittävät, että maamme tuleva hallitus ajaisi EU-politiikassaan merkittäviä integraatioloikkia, joilla Euroopasta tehtäisiin taloudellisesti, teknologisesti, puolustuksellisesti ja demokratia-arvoiltaan entistä vahvempi. Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, KT, SAK ja STTK ovat koonneet EU-politiikkaa koskevia yhteisiä tavoitteita Suomen seuraavalle hallitukselle. Euroopan myönteinen talouskehitys on välttämätöntä sekä yrityksille että kansalaisten hyvinvoinnille. EU:n kasvun kulmakiviä ovat vastuullinen talouspolitiikka, edelläkävijyys innovaatioissa, teknologioissa ja osaamisessa, korkeampi tuottavuus sekä hyvä työelämä. Suomi on saatava takaisin Euroopan pärjääjien joukkoon ja pois EU:n tuplatarkkailuluokalta. Sisämarkkinoiden kehitys on jäänyt puolitiehen. Talouden kasvuhyötyjen aikaansaaminen vaatii kunnianhimoista etenemistä rahoitusmarkkinoiden, palveluiden ja kiertotaloud
Datakeskusten talousvaikutuksista tarvitaan faktoihin perustuvaa keskustelua6.5.2026 13:14:46 EEST | Tiedote
Datakeskusten talousvaikutuksista on viime päivinä käyty vilkasta julkista keskustelua. Keskustelussa on kuitenkin esitetty myös virheellisiä väittämiä, minkä vuoksi aiheesta on tärkeää tuoda esiin tutkittua tietoa.
MEDIAKUTSU 11.5. Energiakriisin status ja EU:n ilmastopolitiikka – mitä edessä?29.4.2026 13:17:47 EEST | Kutsu
MEDIAINFO: Energiakriisin status ja EU:n ilmastopolitiikka – mitä edessä? Aika: ma 11.5. klo 15–15.45 (Suomen aikaa) Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus Tervetuloa kuulemaan EK:n briiffiä lähiviikkojen energia- ja ilmastoaiheista. Äänessä ovat energia-asiantuntijamme Arttu Karila (Helsinki) ja EU-sääntelyyn erikoistunut johtava asiantuntija Kati Ruohomäki (Bryssel) sekä Outokumpua edustava Heidi Peltonen, Vice President, Sustainability. Aihetta kommentoi myös EK:n vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen. Persianlahden energiakriisin status Onko näköpiirissä toipumista vai kärjistymistä, mihin on varauduttava? EU:n energia- ja ilmastopolitiikka tienhaarassa Päästökauppa on vastatuulessa; mitä uudistuksia kesällä odotetaan? Miten komission energiakriisitoimet ja uudet valtiontukijoustot vaikuttavat jäsenmaiden energiahintoihin ja Suomen kilpailuetuun? Outokummun odotukset EU:n ilmasto- ja energiapolitiikalle Ilmoittaudu Teams-infoon tämän linkin kautta: https://tapahtumat.ek.fi/atten
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme