Viestintätoimisto Manifesto Oy

Tutkimus: Joulun kustannuksia maksetaan edelleen, osa jopa ensi kesään saakka

17.2.2026 08:00:00 EET | Viestintätoimisto Manifesto Oy | Tiedote

Jaa

Tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista (71 %) käytti jouluun 50–1 000 euroa ylimääräistä rahaa. Joka viidennen (18 %) joulubudjetti oli peräti 1 000–3 000 euroa. Luotolla rahoitettuja joulukustannuksia maksetaan edelleen takaisin. Osa vastaajista arvioi maksavansa joulukustannuksia vielä kesänkin jälkeen.

Vakuudellisiin asuntolainoihin erikoistunut Bluestep Bank tutki, miten suomalaiset rahoittivat joulun aiheuttamia lisäkuluja ja kuinka paljon rahaa joulun kustannuksiin, kuten lahjoihin, ruokaan ja matkoihin käytettiin. Kaksiosainen tutkimus toteutettiin Iro Researchin toimesta ennen joulua marraskuussa ja seurantatutkimus joulun jälkeen tammi-helmikuun vaihteessa.

Tutkimuksen mukaan joulu aiheutti valtaosalle suomalaisista (90 %) lisäkuluja henkilökohtaiseen talouteen. Lähes puolet vastaajista (46 %) käytti joulun menoihin 50–500 euroa ja joka neljäs (25 %) 500–1 000 euroa. Joka viidennen vastaajan (18 %) joulubudjetti oli peräti 1 000–3 000 euron haarukassa. Vain 7 prosenttia vastasi, ettei joulu tuonut heille ollenkaan lisäkuluja.

– Marraskuussa tehdyssä, ensimmäisessä tutkimusosassa suomalaisten antamat arviot joulun ylimääräisistä kustannuksista pitivät kutakuinkin paikkansa, eikä tammi-helmikuussa toteutetussa seurantakyselyssä ollut isoja eroja, Bluestep Bankin Suomen maajohtaja Petri Matikainen kommentoi tuloksia. 

Sen sijaan suomalaiset käyttivät ylimääräisten joulukulujen maksamiseen arvioitua enemmän palkkatuloja. Marraskuussa 65 prosenttia suunnitteli käyttävänsä joulun menoihin ensisijaisesti palkkatuloja ja 48 prosenttia säästöjä. Alkuvuonna tehdyn seurantatutkimuksen mukaan kuitenkin jopa 77 prosenttia kertoi rahoittaneensa joulun lisäkustannukset ensisijaisesti palkkatuloilla, tuilla ja etuuksilla ja 38 prosenttia säästöillä.

Joulun luottokustannuksia maksetaan pitkälle kevättä, jopa kesään saakka

Joka kymmenes (9 %) suomalainen kertoo käyttäneensä joulun lisäkulujen maksamiseen luottokorttia tai pankkilainaa. Luottokorttia käyttäneistä tai lainaa ottaneista joka viides (21 %) maksaa joulun kustannuksia vielä maaliskuun jälkeen, ja viisi prosenttia kertoo maksavansa joulun aiheuttamia kustannuksia vielä kesällä tai sen jälkeen. Kaksi prosenttia luottoa käyttäneistä vastaajista ei tiennyt, koska pystyvät maksamaan lainansa takaisin.

– On huolestuttavaa, että joulun kustannuksia täytyy maksaa vielä seuraavana kesänä ja syksynä. Jouluna tehdään usein suurempia ja harkittujakin hankintoja, mutta luottokorttien ja lainojen kanssa kannattaa pitää kuitenkin aina olla tarkkana. Kuukausittain juoksevat korkeat korot voivat yllättää ja maksamattomat velat voivat aiheuttaa taloudellisen riskin, Matikainen sanoo.

Tietoa tutkimuksesta

Iro Researchin Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä 23.1.–2.2.2026 Iro Researchin valtakunnalliseen IroNet-kuluttajapaneeliin. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä tuhat. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan noin +3,2 prosenttiyksikköä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Bluestep Bank AB (publ), filial i Finland on ratkaisukeskeinen asuntolainapankki sekä markkinajohtaja Pohjoismaissa omassa segmentissään. Vuonna 2005 perustettu Bluestep Bank toimii Ruotsissa ja Norjassa sekä Suomessa, jossa yritys aloitti toimintansa kesällä 2020. Bluestep Bankin tavoitteena on olla paras vaihtoehto niille ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta saa lainaa omasta tai muista perinteisistä pankeista. Bluestep Bankin tehtävänä on lisätä taloudellista yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa vastuullisesti ja tarjota yhä useammalle mahdollisuus omistusasumiseen. Lisätietoa: www.bluestep.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy

Stina Krookin säätiö jakaa yhteensä 232 000 euroa 25:lle kuva- ja näyttämötaiteen tekijälle14.4.2026 16:00:00 EEST | Tiedote

Stina Krookin säätiö on myöntänyt yhteensä 232 000 euroa kuva- ja näyttämötaiteen tukemiseen kiinnittäen erityistä huomiota Suomen ruotsinkieliseen väestöön. 16 000 euron arvoiset kunniapalkinnot vastaanottavat tänä vuonna Cris af Enehielm, Folke Gräsbeck ja Thomas Nyqvist. Säätiö on myöntänyt yhteensä 25 stipendiä merkittäville kuva- ja näyttämötaiteen edustajille.

Stina Krooks stiftelse delar ut totalt 232 000 euro till 25 aktörer inom bild- och scenkonst14.4.2026 16:00:00 EEST | Tiedote

Stina Krooks stiftelse har beviljat sammanlagt 232 000 euro för att stöda och främja bild- och scenkonst inklusive musik med särskilt beaktande av den svenskspråkiga befolkningen i Finland. Hedersprisen om 16 000 euro var går i år till Cris af Enehielm, Folke Gräsbeck och Thomas Nyqvist. Stiftelsen har beviljat stipendier till totalt 25 framstående konstnärer och grupper inom bild- och scenkonst.

Kotimainen perheyritys investoi 10 miljoonaa euroa uuteen teknologiaan – nyt Suomessa valmistettua vaippainnovaatiota viedään maailmalle8.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Hygieniatuotteisiin erikoistunut perheyritys Delipap Oy on saanut lähes 10 miljoonan euron arvoisen investointinsa valmiiksi. Tammisaaren tehtaalle asennettu uusi vaippakonelinjasto valmistaa nyt innovatiivisia Snap Pants -vaippoja, jotka ovat ensimmäisiä laatuaan koko Euroopassa. Investointi luo Delipapille uusia vientimahdollisuuksia sekä uusia työpaikkoja Tammisaareen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye