Järvi-Suomen Energia investoi 2 miljoonaa euroa Sulkavan sähköverkkoon — toimitusvarmuus paranee myös Puumalassa
24.2.2026 08:24:00 EET | Järvi-Suomen Energia | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Sulkavalla. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.

Sulkavalla, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu valmiiksi jo aiempina vuosina. Nyt työt keskittyvät haja-asutusalueille sähköä syöttäviin keskijänniterunkoverkkoihin. Verkkoa maakaapeloidaan, ja metsiä halkoneita ilmajohtolinjoja siirretään teiden varsille.
Sulkavan ja Puumalan välissä sijaitsevalla Ryhälän työmaalla sähköverkon rakentaminen etenee vaiheittain. Pylväiden pystytys Hamulantien varteen on aloitettu 7 kilometrin mittaista ilmajohtohaaraa varten. Sairalanmäeltä Siikakoskentietä pitkin kohti Puumalaa rakennettava uusi runkoyhteys toteutetaan pääosin maakaapelina. Maakaapeliojaa kaivetaan 32 kilometriä, ja työt käynnistyvät keväällä kelien salliessa.
Vanhaa verkkoa puretaan 47 kilometriä. Investoinnin arvo on noin 2 miljoonaa euroa.
Verkostotyömaan alueella on 129 Järvi-Suomen Energian asiakaskohdetta, joista osa on loma-ajan asuntoja.
– Alueella on ollut sähkökatkoja ja häiriöitä, joiden korjaaminen on ilmajohtolinjan syrjäisen sijainnin vuoksi ollut hidasta. Uusi verkko parantaa merkittävästi laajan alueen sähkönjakelua, kertoo Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Henri Savander.
Verkostotyömaa-alueen asiakkaat saavat tekstiviesteillä ajankohtaista tietoa töiden etenemisestä. Hankkeelle on oma verkkosivu osoitteessa jseoy.fi/lohisalmi, ja tekstiviestipalvelun voi tilata sivulla olevalla lomakkeella.
Hankkeen urakoitsijana toimii Efficient Network Partner Oy. Hankkeeseen osallistuu myös Järvi-Suomen Valokuitu, joka rakentaa alueelle nopean tietoliikenneyhteyden mahdollistavaa valokuituverkkoa. Yhteishankkeilla minimoidaan kaivuutöistä asukkaille aiheutuvaa haittaa ja parannetaan kustannustehokkuutta.
Verkonrakennustyöt valmistuvat vuoden 2026 loppuun mennessä. Käytöstä poistuva ilmajohtolinja puretaan talven 2027 aikana, ja viimeistelytyöt valmistuvat kesään 2027 mennessä.
Toimitusvarmuutta rakennetaan taloudellisesti ja turvallisesti
Sähköverkon rakentaminen vaihtelevissa maasto-olosuhteissa on haastavaa. Haja-asutusalueilla verkkoa rakennetaan tarkkaan harkiten ja eri tekniikoita hyödyntäen. Maakaapeloinnin lisäksi metsien keskelle aikoinaan rakennettuja ilmajohtoja siirretään teiden varsille, missä niiden huolto on helpompaa ja vikojen korjaaminen nopeampaa.
Työmaa-alueella liikkuvilta toivotaan varovaisuutta ja nopeusrajoitusten huomioimista. Järvi-Suomen Energia huolehtii, että työmaa-alueet on merkitty asianmukaisesti ja toteutettu turvallisuus edellä.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Yhtiö investoi vuoden 2026 aikana sähköverkkoon noin 40 miljoonaa euroa. Uutta toimitusvarmaa sähköverkkoa rakennetaan noin 750 kilometriä. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henri SavanderprojektipäällikköJärvi-Suomen Energia
Puh:0102104319henri.savander@sssoy.fiLinkit
Lisätietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Toimitusvarmuus paranee Kangasniemellä — Järvi-Suomen Energia investoi 1,75 miljoonaa euroa sähköverkkoon19.2.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Kangasniemellä. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Pertunmaalla17.2.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Pertunmaalla. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Järvi-Suomen Energia investoi yli 2 miljoonaa euroa uuteen sähköverkkoon Heinolan Vanhakylän ja Kousankylän alueilla12.2.2026 08:32:37 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta kolmella eri työmaalla Päijät-Hämeessä vuonna 2026. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Järvi-Suomen Energia investoi sähkön toimitusvarmuuteen Juvalla yhteensä yli 2 miljoonaa euroa11.2.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta kahdella työmaalla Juvalla. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Järvi-Suomen Energia investoi 2 miljoonaa euroa sähkön toimitusvarmuuteen Joutsassa10.2.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Joutsassa vuonna 2026. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme