Ivan Manirahon toinen romaani Pimeyden mustuus kertoo aikuistumisen haasteista maahanmuuttajan näkökulmasta
17.2.2026 09:00:00 EET | Like Kustannus | Tiedote
Ivan Manirahon Pimeyden mustuus on kirvelevän omakohtainen kertomus syvällä rakenteissamme lymyävistä vaaroista.

Elias on paennut pikkulapsena julmaa sisällissotaa Ruandasta Helsinkiin. Eikä taistelu osoita päättymisen merkkejä vielä aikuisenakaan. Asunnoton ja päihdeongelmainen Elias joutuu viranomaisten pyörityksiin. Tunnollisen ja moniongelmaisen nuoren on hankala vastata odotuksiin kunnollisesta maahanmuuttajasta.
Onko kaikki vihdoin sovitettu, kun Elias valmistuu ja hänestä itsestään tulee sosiaaliohjaaja? Miten käy, kun avunsaajasta tuleekin auttaja? Kuinka kauan kestää karistaa ennakkoluulot, entä selvitä ylisukupolvisesta traumasta?
Ivan Maniraho on helsinkiläinen kirjailija ja sosiaaliohjaaja. Koulutukseltaan hän on sosionomi. Hän on syntynyt Ruandassa ja kasvanut siellä elämänsä ensimmäiset sotaisat vuodet. Suomeen perhe muutti Manirahon ollessa 8-vuotias. Manirahon esikoisromaani Auringon syy kertoi Eliaksen lapsuuden ja nuoruuden tarinan. Pimeyden mustuus on tarinan toinen puolisko, joka täydentää matkan. Kirja kertoo aikuistumisen haasteista maahanmuuttajan näkökulmasta, ja sen kantavia teemoja ovat mm. päihde- ja mielenterveysongelmat, työelämä ja oman äänensä löytäminen.
Pimeyden mustuus julkaistaan 25.2.2026.
Teos julkaistaan painettuna, e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee kirjailija itse.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjat
Musiikkikirjat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle1.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa ja esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Kuusamosta maailmalle – Zero Nine raivasi tietä suomalaiselle metallille ja soitti jo 1980–90-luvulla Ozzy Osbournen, AC/DC:n ja Scorpionsin kanssa12.8.2026 13:44:41 EEST | Tiedote
Suomea pidetään raskaan musiikin suurvaltana, mutta jo ennen kansainvälistä metallibuumia oli yksi yhtye, joka raivasi tietä muille. Tero Karjalaisen kirjoittama Zero Nine kertoo Kuusamosta ponnistaneen rockyhtyeen koko tarinan ensimmäisistä keikoista kansainvälisille areenoille.
Tommi Liimatta päätti kirjoittaa "asemadekkarin" – Verta valkokankaalla on ilkikurinen romaani kunnollisesta perheenisästä, pienistä teoista ja odottamattomista seurauksista7.7.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Verta valkokankaalla on Tommi Liimatan yhdestoista romaani ja kertoo Hyytjärven suljetulla rautatieasemalla vuosittain järjestettävästä kauhuelokuvafestivaalista sekä eräästä lapsiperheestä, joka muuttaa maalle.
Tuntuuko elämä uuvuttavalta? Ratkaisu voi löytyä motivaatiotuntemuksesta26.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Palkittujen motivaatiovalmentajien Marjaana Herlevin ja Leena Ståhlbergin uutuusteos Tunnista motiivisi auttaa ymmärtämään, minkälaiset asiat ruokkivat jokaisen yksilöllistä motivaatiota ja tekevät elämästä mielekkään.
Kulttikirjailijan dark romance -teos sarjamurhaajasta, jolla on moraalinen kompassi23.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu, kun kostoa janoava nainen rakastuu sarjamurhaajaa saalistavaan FBI-agenttiin? Alkaa kissa ja hiiri -leikki, jolla on yllättävä loppu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme