Tutkimus: liikennemelu yhteydessä korkeampiin veren kolesteroli- ja rasva‑arvoihin
25.2.2026 05:45:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Vilkkaiden teiden läheisyydessä asuminen saattaa häiritä muutakin kuin unta, sillä se voi vaikuttaa myös elimistön rasva-aineenvaihduntaan.

Oulun yliopiston uusi tutkimus osoitti, että altistuminen liikennemelulle öiseen aikaan on yhteydessä veren kolesteroli- ja rasva-arvojen muutoksiin aikuisilla. Nämä ovat tunnettuja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä.
Environmental Research -lehdessä julkaistu tutkimus on yksi tähän mennessä suurimmista pitkäaikaisen melualtistuksen biologisia vaikutuksia selvittävistä tutkimuksista. Tutkijat havaitsivat, että muutoksia veren rasva-arvoissa esiintyi jo 50 desibelin (dB) melutasolla ja ne voimistuvat melutason noustessa.
Tieliikennemelu on yleinen, mutta usein huomiotta jäävä ympäristöaltiste. Euroopassa miljoonat ihmiset altistuvat liikennemelulle tasoilla, joita pidetään terveydelle haitallisina. Aiemmat tutkimukset ovat yhdistäneet liikennemelun sydänsairauksiin ja diabetekseen, mutta se, miten melu biologisesti ”pääsee ihon alle”, on ollut epäselvää. Nyt julkaistu tutkimus tuo uutta tietoa osoittamalla, että melualtistus liittyy muutoksiin aineenvaihduntareiteissä jo kauan ennen sairauksien kehittymistä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 270 000 aikuisen aineistoa, joka oli peräisin kolmesta suuresta eurooppalaisesta väestökohortista: Ison-Britannian UK Biobankista, Rotterdam-tutkimuksesta ja Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortista. Yöaikainen tieliikennemelu mallinnettiin osallistujien asuinosoitteisiin kansallisten melukarttojen avulla. Analyyseissä keskityttiin meluun yöaikana, koska silloin ihmiset todennäköisimmin ovat kotona ja melu voi vaikuttaa uneen. Verinäytteistä tutkittiin 155 merkkiainetta kehittyneillä analyysimenetelmillä. Näin pystyttiin yhdistämään pitkäaikainen yöaikainen melualtistus tarkasti määriteltyihin veressä näkyviin aineenvaihduntamuutoksiin.
Tutkimus osoitti, että altistuminen yli 55 dB:n yöaikaiselle tieliikennemelulle oli yhteydessä korkeampiin kokonaiskolesterolin, LDL‑kolesterolin (”huono” kolesteroli), esteröityjen kolesterolirikkaiden lipoproteiinien, rasvahappojen ja solukalvoihin liittyvien lipidien arvoihin. Nämä kaikki ovat tärkeitä sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen liittyviä tekijöitä. Useimpien biomarkkereiden kohdalla tutkijat havaitsivat selkeän altiste‑vaste-suhteen, jossa muutokset alkoivat näkyä jo 50 dB:n tasolta alkaen.
Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Yiyan Hen mukaan löydökset viittaavat siihen, että yöaikainen liikennemelu voi vaikuttaa metaboliseen terveyteen hienovaraisesti mutta johdonmukaisesti. ”Vaikka muutokset yksittäisen henkilön kolesteroli- ja rasva-arvoissa ovat pieniä, liikennemelulle altistuu erittäin suuri määrä ihmisiä. Tätä kautta pienikin muutos voi johtaa suureen kansanterveydelliseen vaikutukseen.”
Professori Sylvain Sebertin mukaan tutkimus tuo esiin biologisia mekanismeja, jotka voivat selittää aiemmin havaittuja yhteyksiä liikennemelun sekä sydänsairauksien ja niihin liittyvien aineenvaihduntahäiriöiden välillä. Hänen mukaansa tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että ympäristömelu ei ole pelkkä häiriötekijä vaan todellinen terveysriski.
Tutkijoiden mukaan yöaikaisen tieliikennemelun vähentäminen voi lieventää siihen liittyviä aineenvaihdunnallisia terveysvaikutuksia. ”Tuloksemme tukevat sekä melualtistusta vähentäviä toimenpiteitä ja kaupunkisuunnitteluratkaisuja että rakennussuunnittelua, jossa painotetaan hiljaisempia nukkumisympäristöjä”, Yiyan He tiivistää.
Tutkimusjulkaisu: He, Y., Ginos, B. N. R., Kerckhoffs, J., Voortman, T., Ghanbari, M., Nedelec, R., Cheng, S. L., Ronkainen, J., Kantomaa, M., Kavousi, M., Pulakka, A., Hoek, G., & Sebert, S. (2026). Metabolic profiles of nighttime road traffic noise exposure: A multi-cohort study in the European LongITools project . Environmental Research, 294(3), 123887.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Yiyan He, Oulun yliopisto, yiyan.he@oulu.fi (englanti)
Tutkijatohtori Anna Pulakka, Oulun yliopisto, anna.pulakka@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Hautalöydöt paljastavat: Kivikauden ihmisille myös ydinperheen ulkopuoliset jäsenet olivat läheisiä19.3.2026 06:48:00 EET | Tiedote
Kivikauden ihmisillä oli hyvä käsitys omista sukulinjoistaan, ja myös ydinperheen ulkopuoliset jäsenet olivat heille tärkeitä. Metsästäjä-keräilijäkulttuurin sosiaalisesta rakenteesta on saatu uutta tietoa tutkimalla kivikautisista haudoista löytyneiden vainajien jäänteitä dna-analyysin avulla.
Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta – mutta toivoakin on18.3.2026 07:21:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.
Oulun yliopisto ottaa johtavan roolin ammattikasvatuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä16.3.2026 09:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistoon perustetaan ammattikasvatuksen professuuri vastaamaan suomalaisen työelämän ja koulutusjärjestelmän uudistuviin osaamistarpeisiin. Tavoitteena on tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja osaamisen uudistamiseen tilanteessa, jossa työelämän rakennemuutos, osaajapula ja jatkuvan oppimisen tarve korostuvat.
Yli 1000 lasta seulottu FINT1DAS-tutkimuksessa – tavoitteena tyypin 1 diabeteksen varhainen tunnistaminen12.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
FINT1DAS-tutkimuksessa on seulottu jo yli 1000 oululaista ja turkulaista lasta tyypin 1 diabeteksen varhaisten merkkien tunnistamiseksi. Noin kolmella prosentilla lapsista on havaittu diabetekseen liittyviä autovasta-aineita, ja he ovat siirtyneet tutkimuksen seurantavaiheeseen.
Tutkimus paljastaa uuden mekanismin, joka selittää kemikaalien vaikutuksia sukupuolihormoneihin11.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet ihmisestä uuden mekanismin, joka voi selittää, miksi tietyt lääkkeet ja ympäristön kemikaalit vaikuttavat sukupuolihormonien tasapainoon. Löydös lisää ymmärrystä niin sanotuista hormonihäiriköistä – kemikaaleista, joiden tiedetään vaikuttavan kehon hormonitoimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme