Priodiversity LIFE -hanke kunnostaa Lounais-Suomen luontoa
24.2.2026 10:00:00 EET | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta on valittu luonnon monimuotoisuudeltaan arvokkaita alueita, joille tullaan lähivuosina kohdentamaan ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia. Työtä tehdään osana Priodiversity LIFE -hanketta, jonka toteuttajat hakevat nyt metsien, perinnebiotooppien, purojen ja soiden sekä muiden luontotyyppien kunnostuksesta kiinnostuneita maanomistajia mukaan.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntiin laaditaan luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmaa eli LUMO-ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on koota yhteen maakuntien luontotieto ja tunnistaa alueet, joille arvokkain ja rikkain luontomme on keskittynyt. Näille monimuotoisuuskeskittymille tullaan kohdentamaan sekä rahoitusta, että erilaisia luonnonhoitotoimia, joiden tavoitteena on luonnon tilan parantaminen.
Toimia voivat olla esimerkiksi perinnebiotooppien hoito tai palauttaminen takaisin laidunnukseen, purojen ja lähteiden kunnostukset, kosteikkojen perustamiset tai lehtojen hoito. Myös ennallistettavia suokohteita etsitään.
Toimia tehdään useiden organisaatioiden yhteistyönä. Valtion mailla toimenpiteitä tekevät Metsähallituksen Luontopalvelut, Eräpalvelut ja Metsätalous Oy. Yksityismailla työskentelevät elinvoimakeskus ja Suomen metsäkeskus. Kaikki yksityismailla toteutettavat toimenpiteet ovat maanomistajille aina vapaaehtoisia.
Varsinais-Suomessa kunnostustoimia on tarkoitus keskittää ennestään tunnetuille arvokkaille alueille, esimerkiksi Rekijoen ja Hyyppäränharjun alueelle ja Houtskarin pohjoispuolen saarille. Rekijoki on tunnettu jokivarsiensa perinnebiotoopeista sekä lehdoista, Hyyppäränharjulla on muun muassa harjujen paahdeympäristöjä, lähteitä ja puroja. Houtskarin pohjoispuolella on lajirikkaita lehtosaaria ja perinnebiotooppeja.
Satakunnassa töitä on aloitettu jo Karvianjoki-Pohjankankaan alueella, josta on etsitty kunnostuksen tarpeessa olevia purokohteita sekä jo tehty perinnebiotooppien aitaamista. Arvokkaita, kunnostuksesta hyötyviä alueita on tunnistettu myös Hämeenkankaalta, Säkylän harjulta ja Yyterinniemestä.
Metsähallitus tekee kunnostuksia valtion omistamilla mailla. Yksityismailta etsitään maanomistajia, jotka ovat kiinnostuneita omien alueidensa elinympäristöjen kunnostuksista.
”Jos sinulla on arvokas luontokohde ja haluaisit sen kunnostettavaksi, kannattaa olla yhteydessä. Hankkeen toimijoilla on tarjota tukimuotoja, joilla voimme rahoittaa kunnostukset. Toimista ei tule kustannuksia maanomistajalle ja osallistuminen on vapaaehtoista. Yleensä maanomistajat ovat olleet tyytyväisiä tuloksiin”, kannustaa hankkeen aluekoordinaattori Liina Salonen.
Osana hanketta kartoitetaan myös muita rahoitusmahdollisuuksia luonnon hyväksi, esimerkiksi yritykset voivat tukea elinympäristöjen kunnostuksia. Luonnon lisäksi hyötyjänä on myös paikallistalous, sillä suuri osa kunnostustöistä hoituu paikallisten urakoitsijoiden tekemänä.
Miksi luonnonhoitoa ja elinympäristöjen kunnostuksia tarvitaan?
Lajien uhanalaistumisen ja sukupuuttoon kuolemisen suurin syy on elinympäristöjen katoaminen. Suomen lajeista jopa 11,9 % on uhanalaisia.
Monet lajit voivat elää vain tietyn tyyppisessä ympäristössä. Paahteisen lämpimillä ja avoimilla niityillä elävä perhoslaji ei selviä, mikäli toukkien ravintokasvit tukahtuvat heinien alle tai niityn ovat vallanneet varjostavat puut. Lahopuussa pesivä lintu ei löydä pesäpaikkaa metsästä, josta puuttuvat pystyyn kuolleet pökkelöt. Hapekasta vettä ja sorapohjaa tarvitseva taimenen kutu näivettyy humuksen peittämällä sorapohjalla.
Elinympäristöt ovat muuttuneet ihmistoiminnan vaikutuksesta. Aikoinaan runsaslukuiset niityt ovat nyt häviämässä ja kasvamassa umpeen laidunnuksen ja niittojen loppumisen, sekä yleisen rehevöitymisen myötä. Purot ovat tummuneet ja vesien tila on heikentynyt maalta tulevien ravinteiden, kiintoaineksen ja eroosion lisääntymisen vuoksi. Ihmisen toiminta on niin tehokasta ja laajalle levinnyttä, että se muuttaa luontoa ja elinympäristöjä yksipuolisemmaksi.
Elinympäristökunnostuksilla palautetaan lajien kipeästi kaipaamia elinympäristöjä ja parannetaan niiden tilaa. Kunnostamme puroja niin, että taimen löytää taas hapekkaita sorapohjia. Ennallistamme soita, jolloin soiden kyky pidättää ravinteita ja kiintoainesta palautuu ja suot toimivat taas luonnon omana vesien puhdistusjärjestelmänä. Palautamme vanhan perinnebiotoopin takaisin laidunalueeksi tai niitämme arvokkaita monilajisia niittyjä, jotka ovat tärkeitä elinympäristöjä lukemattomille lajeille. Kunnostuksia ja luonnonhoitoa tullaan tekemään useilla erilaisilla elinympäristöillä ja yhteistyössä useiden organisaatioiden kanssa.
EU-rahoitus ja Helmi-ohjelma parantamassa luonnon tilaa
Metsähallituksen Luontopalvelujen koordinoima, EU-rahoitteinen Priodiversity LIFE ennallistaa ja hoitaa luontoa vuosina 2025–2030 Lounais-Suomen lisäksi Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Pirkanmaalla sekä myöhemmin myös Lapissa. Samalla toteutetaan Helmi-elinympäristöohjelmaa.
Osana hanketta laaditaan luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmaa eli LUMO-ohjelmaa maakuntiin, mukana ovat myös Satakunta ja Varsinais-Suomi. Ohjelman tavoitteena on koota yhteen maakuntien laaja luontotieto ja tunnistaa alueet, joille monimuotoisin ja arvokkain luontomme on keskittynyt. Näille monimuotoisuuskeskittymille tullaan kohdistamaan ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia. Toimet ovat maanomistajalle vapaaehtoisia ja kunnostuksiin soveltuvia kohteita voi tarjota elinvoimakeskukselle tai Suomen Metsäkeskukselle. Hankkeessa laadittavat maakunnalliset LUMO-ohjelmat valmistuvat 2027. LUMO-ohjelmia laaditaan yhteistyössä sidosryhmien ja laajan toimijajoukon kanssa.
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen työ jatkuu organisaatiomuutoksen myötä Lounais-Suomen elinvoimakeskuksessa.
Lisätietoja
- Perinnebiotoopit, lehdot sekä muut metsäiset ympäristöt, lähteet ja virtavedet: Lounais-Suomen elinvoimakeskus, aluekoordinaattori Liina Salonen, liina.salonen@elinvoimakeskus.fi, puh. 0295 022 174
- Soiden ennallistaminen, kosteikot, lähteet ja lehdot sekä muut metsäiset ympäristöt: Suomen Metsäkeskus, luonnonhoidon asiantuntija Antti Laitinen, antti.laitinen@metsakeskus.fi, puh. 050 329 6283
- Kunnostukset valtion mailla:
- Metsähallitus Metsätalous Oy, ympäristöasiantuntija Hannele Kytö, p. 040 1849 709, hannele.kyto@metsa.fi
- Metsähallitus Luontopalvelut, projektipäällikkö Elina Tauriainen, p. 040 152 7926, elina.tauriainen@metsa.fi
- Metsähallituksen Luontopalveluiden hankesivut
- Lisätietoa LUMO-ohjelmista ja monimuotoisuuskeskittymistä elinvoimakeskuksen nettisivuilla
- Suomen Metsäkeskuksen hankesivut
Liitteet
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
NTM-centralen i Egentliga Finland finansierade utvecklingen av landsbygden med 175 miljoner euro 2014–202224.2.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Med hjälp av EU:s landsbygdsfinansiering utvecklas landsbygden på ett mångsidigt sätt. Man erbjuder allmännyttig projektfinansiering samt företagsfinansiering för att starta, utveckla och investera i företag på landsbygden. Gårdarna erbjuds finansiering bland annat för investeringar och rådgivning.
Varsinais-Suomen ELY-keskus rahoitti maaseudun kehittämistä 175 miljoonalla eurolla vuosina 2014–202224.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
EU:n maaseuturahoituksen avulla kehitetään monipuolisesti maaseutua. Tarjolla on yleishyödyllistä hankerahoitusta sekä yritysrahoitusta maaseudun yritysten käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Maatiloille rahoitusta on tarjolla muun muassa investointeihin ja neuvontaan.
I januari minskade arbetslösheten något i Egentliga Finland24.2.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Under januari sjönk arbetslösheten i Egentliga Finland något jämfört med december, vilket den brukar göra under normala år. Antalet lediga arbetsplatser visar fortfarande inga tydliga tecken på tillväxt, så någon vändning till det bättre får vi ännu vänta på i det avseendet. Den rekordhöga långtidsarbetslösheten har däremot fortsatt att stiga även efter årsskiftet.
Varsinais-Suomen työttömyys putosi hieman tammikuussa24.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Tammikuun aikana Varsinais-Suomen työttömyys putosi jonkin verran verrattuna joulukuuhun kuten se normaalivuosina tekee. Avoimien työpaikkojen määrä ei osoita vieläkään selkeitä kasvun merkkejä eli käännettä parempaan saadaan niiden osalta vielä odotella. Ennätyksellisen korkea pitkäaikaistyöttömyys on sen sijaan jatkanut edelleen kasvuaan vuodenvaihteen jälkeen.
Satakunnassa työttömyys kääntyi tavanomaiseen kausittaiseen laskuun tammikuussa24.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömien määrässä oli kuitenkin vielä nousua vuoden takaiseen verrattuna. Heikko työvoiman kysyntä on näkynyt etenkin pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorten työttömyyden kasvuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
