Satakunnassa työttömyys kääntyi tavanomaiseen kausittaiseen laskuun tammikuussa
24.2.2026 08:00:00 EET | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Työttömien määrässä oli kuitenkin vielä nousua vuoden takaiseen verrattuna. Heikko työvoiman kysyntä on näkynyt etenkin pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorten työttömyyden kasvuna.

Satakunnassa kuntien työllisyyspalveluissa oli tammikuun lopussa 11 620 työtöntä työnhakijaa. Se on noin 370 henkeä eli 3,3 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Koko maassa työttömyys nousi 6,3 %. Edellisestä kuukaudesta työttömien määrä laski Satakunnassa 220 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli tammikuussa 12,0 %.
Osassa kunnista työttömyys on laskenut
Työttömien työnhakijoiden määrä on vuoden takaiseen verrattuna noussut yhdeksässä Satakunnan kuudestatoista kunnasta. Määrällisesti eniten työttömyys on vuoden aikana kasvanut Raumalla, missä lisäystä on ollut 236 henkeä. Suhteellisesti eniten työttömyys on noussut Huittisissa, missä nousua on ollut 18 prosenttia. Työttömyys on alentunut seitsemässä kunnassa, joista suhteellisesti eniten Karviassa (-17 %).
Tammikuussa työttömyys oli korkeinta Porissa, jossa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 14,3 %. Alin työttömyys oli Karviassa, missä osuus oli 7,1 %.
Pitkäaikaistyöttömyys ja alle 25-vuotiaiden työttömyys on noussut eniten
Työttömistä työnhakijoista oli tammikuun lopussa miehiä 60 % ja naisia 40 %. Vuoden takaiseen verrattuna työttömien miesten määrä on kasvanut 3 % ja naisten 4 %.
Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä nousi 11 % vuotta aikaisemmasta. Yli 50-vuotiaiden työttömien määrä aleni muutamalla hengellä.
Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 3 910. Se on 14 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 1 270, mikä on 4 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Muutamissa ammattiryhmissä työttömyys on jo alentunut
Koulutusasteen mukaan tarkasteltuna eniten työttömiä oli toisen asteen koulutuksen suorittaneissa, joita oli tammikuun lopussa työttöminä työnhakijoina 6 620. Se on 4 % enemmän kuin vuosi sitten. Korkea-asteen koulutuksen saaneiden työttömyys on noussut 8 %. Sen sijaan pelkästään perusasteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys on alentunut 1 %.
Työvoiman heikko kysyntä näkyy työttömien työnhakijoiden määrän kasvuna useissa pääammattiryhmissä. Eniten työttömien määrä on kasvanut eri alojen erityisasiantuntijatyön ammateissa. Työttömien määrä on pienentynyt maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym., rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden, prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden sekä ammatteihin luokittelemattomien ryhmissä.
Uusia työpaikkoja avautui ajankohtaan nähden hyvin vähän
Satakunnassa ilmoitettiin työllisyyspalveluihin tammikuun aikana 1 434 uutta avointa työpaikkaa. Se on 48 % vähemmän kuin vuosi sitten tammikuussa. Yleensä tammikuussa avautuu runsaasti muun muassa eri alojen kesätyöpaikkoja. Yhteensä tammikuussa oli avoinna reilut 2 400 työpaikkaa.
Palveluissa olevien määrä on vähentynyt vuotta aiemmasta
Tammikuun lopussa erilaisten aktiivisten työvoimapoliittisten palveluiden piirissä oli Satakunnassa noin 2 740 henkilöä, mikä on 18 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lukumääräisesti eniten vähennystä on ollut työllistämisessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu Ahvenjärvityömarkkina-asiantuntijaLounais-Suomen elinvoimakeskus
Puh:0295 022 114hannu.ahvenjarvi@elinvoimakeskus.fiLiitteet
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Priodiversity LIFE-projektet restaurerar natur i Sydvästra Finland24.2.2026 10:00:00 EET | Pressmeddelande
I Egentliga Finland och Satakunta har områden med högt naturvärde valts ut för restaurerings- och naturvårdsåtgärder under de kommande åren. Arbetet genomförs som en del av Priodiversity LIFE-projektet, som nu söker markägare som är intresserade av att restaurera skogar, vårdbiotoper, bäckar, myrar och andra naturtyper.
Priodiversity LIFE -hanke kunnostaa Lounais-Suomen luontoa24.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta on valittu luonnon monimuotoisuudeltaan arvokkaita alueita, joille tullaan lähivuosina kohdentamaan ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia. Työtä tehdään osana Priodiversity LIFE -hanketta, jonka toteuttajat hakevat nyt metsien, perinnebiotooppien, purojen ja soiden sekä muiden luontotyyppien kunnostuksesta kiinnostuneita maanomistajia mukaan.
NTM-centralen i Egentliga Finland finansierade utvecklingen av landsbygden med 175 miljoner euro 2014–202224.2.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Med hjälp av EU:s landsbygdsfinansiering utvecklas landsbygden på ett mångsidigt sätt. Man erbjuder allmännyttig projektfinansiering samt företagsfinansiering för att starta, utveckla och investera i företag på landsbygden. Gårdarna erbjuds finansiering bland annat för investeringar och rådgivning.
Varsinais-Suomen ELY-keskus rahoitti maaseudun kehittämistä 175 miljoonalla eurolla vuosina 2014–202224.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
EU:n maaseuturahoituksen avulla kehitetään monipuolisesti maaseutua. Tarjolla on yleishyödyllistä hankerahoitusta sekä yritysrahoitusta maaseudun yritysten käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Maatiloille rahoitusta on tarjolla muun muassa investointeihin ja neuvontaan.
I januari minskade arbetslösheten något i Egentliga Finland24.2.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Under januari sjönk arbetslösheten i Egentliga Finland något jämfört med december, vilket den brukar göra under normala år. Antalet lediga arbetsplatser visar fortfarande inga tydliga tecken på tillväxt, så någon vändning till det bättre får vi ännu vänta på i det avseendet. Den rekordhöga långtidsarbetslösheten har däremot fortsatt att stiga även efter årsskiftet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme