Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Lapin kasvu kiihtyy, Pohjois-Pohjanmaa pitää pintansa, Kainuussa tahtia hidastaa varovaisuus
18.2.2026 09:30:00 EET | Finnvera Oyj | Tiedote
Finnveran rahoitus pohjoissuomalaisille pk‑ ja midcap-yrityksille kasvoi vuonna 2025 selvästi edellisvuodesta. Kasvu perustui erityisesti Lapin vahvaan investointihalukkuuteen ja matkailun sekä teollisuuden hyvään kehitykseen. Pohjois-Pohjanmaalla rahoitus pysyi vakaana ja Kainuussa yritysten varovaisuus näkyi selkeimmin. Finnvera myönsi Pohjois-Suomen yrityksille vuoden aikana yhteensä 148 miljoonaa euroa.

Vuonna 2025 Finnvera myönsi Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueille yhteensä 148 miljoonaa euroa rahoitusta, kun määrä edellisvuonna vastaavana ajankohtana oli 131 miljoonaa euroa.
Lapissa investointien ennätysvuosi
Lapissa saavutettiin investointien ennätysvuosi. Finnveran myöntämä rahoitus kasvoi 61 miljoonaan euroon (36). Kasvua vetivät erityisesti matkailu sekä Meri-Lapin teollisuus, joka hyötyi Pohjois-Ruotsin suurteollisuuden hankkeista.
Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamien investointien kokonaisarvo kohosi Lapissa 126 miljoonaan euroon (74), mikä on maakunnan mittakaavassa poikkeuksellinen taso.
– Vuosi 2025 oli Lapin pk-yrityksille vahvan kasvun ja ennätyksellisten investointien vuosi. Matkailu saavutti ennätyslukemat, teollisuus vahvistui ja yritykset rakensivat tulevaisuuden kilpailukykyä määrätietoisesti, sanoo Finnveran Lapin aluepäällikkö Risto Koskiniemi.
Pohjois-Pohjanmaan rahoitus vakaalla tasolla
Vuonna 2025 Pohjois-Pohjanmaalla Finnveran myöntämän rahoituksen määrä pysyi vakaalla tasolla ja oli 80 miljoonaa euroa (86). Rahoitus jakaantui laajasti eri toimialoille.
Liike-elämän palveluissa investointivauhti voimistui, kun taas teollisuudessa ja matkailussa rahoituksen kysyntä oli edellisvuotta rauhallisempaa. Maakunnassa rahoitettiin 54 omistajanvaihdosta, mikä on lähes sama määrä kuin edellisvuonna.
– Pohjois-Pohjanmaalla yritykset investoivat harkiten, mutta määrätietoisesti. Palvelualojen kasvu on selkeä trendi, kun taas teollisuudessa vuosi oli edellistä maltillisempi, toteaa aluepäällikkö Minna Paakkola.
Kainuussa rahoitus edelleen maltillista, investointien kokonaisarvo kuitenkin nousi
Kainuussa myönnetyn rahoituksen määrä jäi 7 miljoonaan euroon (9), mikä on hieman edellisvuotta vähemmän. Finnveran rahoituksen myöntö on maakunnassa ollut jo pidempään varovaisella tasolla.
Merkittävää kuitenkin on, että Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien kokonaisarvo nousi 11 miljoonaan euroon (10). Kasvu näkyi erityisesti liike-elämän palveluissa ja teollisuudessa. Matkailuun kohdistuva rahoitus sen sijaan supistui.
– Kainuussa rahoituksen määrä on viime vuosina laskenut, mutta keskeisiä investointeja on pystytty viemään eteenpäin. Yritykset tekevät päätöksiä harkiten ja vaiheittain, sanoo Finnveran Kainuun aluepäällikkö Minna Paakkola.
Maakuntaan on nimetty uusi alueesta vastaava rahoituspäällikkö, Riikka Pihlajaniemi, joka aloitti tehtävässään vuoden 2025 lopussa.
Omistajanvaihdoksissa maakuntien erot suuria
Pohjois-Suomessa rahoitettiin yhteensä 85 omistajanvaihdosta (97). Pohjois-Pohjanmaalla määrä pysyi vakaana ja Lapissa kauppojen arvo kasvoi, mutta Kainuussa omistajanvaihdosten määrä laski selvästi yritysten varovaisuuden vuoksi.
– Omistajanvaihdosten toteutuminen on alueen yrittäjäkentän elinvoiman kannalta ratkaisevaa. Pohjoisessa jatkuu sama ilmiö kuin muuallakin Suomessa: kun yrityskaupat viivästyvät, myös kasvu ja investoinnit lykkääntyvät, sanoo aluepäällikkö Risto Koskiniemi.
Näkymät vuodelle 2026
Näkymät ovat koko Pohjois-Suomessa myönteiset. Lapissa kasvu jatkuu, Pohjois-Pohjanmaalla talous piristyy datakeskus- ja vetytalouden investointien myötä, ja Kainuussa rahoitusaktiivisuuden odotetaan vahvistuvan.
– Datakeskukset, vetylaitokset ja suuret teolliset hankkeet voivat muuttaa alueen talousrakenteita ja luoda uutta kasvua. Alueella tehdään vahvaa työtä kaksoiskäyttöteknologian saralla, jossa tähtäimenä on vienti. Finnveran uudistunut luottopolitiikka mahdollistaa myös puolustusteollisuuden rahoituksen, sanoo Minna Paakkola.
– Lapin monipuolinen elinkeinorakenne kaivoksista ja metsäteollisuudesta konepajoihin ja matkailuun antaa vahvan pohjan kasvun jatkumiselle myös vuonna 2026. Maanpuolustukseen liittyvät investoinnit, strateginen sijainti ja arktisen alueen kasvava merkitys tuovat alueelle uusia mahdollisuuksia. Lapin vetovoima ei ole hiipumassa, vaan nousemassa entistä vahvemmalle tasolle, jatkaa Koskiniemi.
Yhteyshenkilöt
• Risto Koskiniemi, Aluepäällikkö, Lappi, puh. 029 460 2006, risto.koskiniemi@finnvera.fi
• Minna Paakkola, Aluepäällikkö, Pohjois-Pohjanmaa & Kainuu, puh. 029 460 2974, minna.paakkola@finnvera.fi
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnvera tuplaa rahoituspanoksen innovatiivisille ja kansainvälistyville yrityksille 300 miljoonaan euroon – ”Mahdollistaa kasvua, kun riskitaso on korkea mutta potentiaali merkittävä”25.2.2026 08:35:03 EET | Tiedote
Finnvera kasvattaa merkittävästi rahoituspanoksia, jotta suomalaisyritysten innovaatiot saadaan skaalattua ja kaupallistettua globaaliksi kasvuksi. Yhtiö nostaa erityisesti tutkimukseen ja kehitykseen panostavien yritysten kansainvälisen kasvun käynnistys- ja kiihdytysvaiheeseen kohdennetun rahoituksen 300 miljoonaan euroon aiemmasta 150 miljoonasta. Tämä vaihe on tyypillisesti kaupallisille lainarahoittajille hyvin vaikea ilman merkittävää riskinjakoa. Keskeistä on myös yhteistyö pääomasijoittajien kanssa, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Päätös on strateginen askel, jotta Suomen tutkimus- ja kehityspanostukset saadaan käännettyä talouskasvuksi ja hyvinvoinniksi. Finnveran rooli on mahdollistaa kasvua myös silloin, kun riskitaso on korkea mutta potentiaali markkinoiden voittamiseen on merkittävä, Heinilä sanoo.
Finnveran Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluekatsaus 1–12/2025: Pohjois-Savon investoinnit kasvoivat voimakkaasti, Pohjois-Karjala hakee kasvun suuntaa20.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Finnveran pk- ja midcap-yrityksille myöntämä rahoitus laski vuonna 2025 Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla lähes viidenneksellä. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 73 miljoonaa euroa, kun vuonna 2024 vastaava summa oli 89 miljoonaa euroa. Pohjois-Savossa Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien arvo kasvoi selvästi, mikä johtui erityisesti matkailualan vahvasta kehityksestä. Kasvusta huolimatta alueen kokonaisrahoitus laski hieman. Pohjois-Karjalassa rahoituksen ja investointien laskua selitti ennen kaikkea teollisuuden jyrkkä heikkeneminen, sillä teollisuuden rahoitus ja investoinnit putosivat lähes puoleen vuodesta 2024.
Kutsu: Finnveran aluekatsaus Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan talouteen ja rahoitukseen perjantaina 20.2.2026 klo 9.3016.2.2026 16:32:37 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja, tervetuloa seuraamaan Finnveran Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluekatsausta perjantaina 20.2. kello 9.30 Teamsin välityksellä. Tilaisuudessa aluepäällikkö Johanna Reinikainen vuoden 2025 rahoituksen jakautumisesta alueen yrityksille, investointien ja yrityskauppojen määrästä sekä yritysten näkymistä. Tilaisuus kestää noin 45 minuuttia. Ilmoitathan osallistumisestasi Johanna Norrenalle Finnveran viestintään sähköpostitse johanna.norrena@finnvera.fi tai puhelimitse 040 8372 511 keskiviikkoon 18.2. kello 14 mennessä. Lähetämme osallistujille Teams-linkin ennen tilaisuuden alkua. Lämpimästi tervetuloa!
Finnveran Juha Ketola: Investointien lykkääminen syö tulevaa kasvua ja tulee kalliiksi – ”Rahoitus on työkalu, jolla tehdään kasvua”13.2.2026 09:39:23 EET | Tiedote
Maailmantalouden muuttuvat epävarmuustekijät ovat uusi normaali. Pk- ja midcap-yritysten on otettava voimakkaan kasvun rakentaminen omaksi tavoitteekseen. Kasvuhakuiset yritykset kykenevät myös reagoimaan paremmin toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Vaikka pk-yritysten rahoituksen saanti on heikentynyt viime vuosina, kehitys näyttää tasaantuneen eikä esimerkiksi voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten rahoitus ole enää vaikeutunut, osoittaa Finnveran, Suomen Yrittäjien ja työ- ja elinkeinoministeriön tuore Pk-yritysbarometri. Täysin velattomien yritysten määrä on samaan aikaan kasvanut entisestään. Tämä kertoo, että kasvun vaatimia investointeja ei ole tehty, sillä kasvu edellyttää useimmiten ulkopuolista rahoitusta. Rahoitukseen pitäisi suhtautua kuin työkaluun, sanoo liiketoimintajohtaja Juha Ketola.
Finnvera rahoittamaan maatalouden isoja investointeja ja omistajanvaihdoksia27.1.2026 14:30:48 EET | Tiedote
Suurimmissa maatalouden investoinneissa ja omistusjärjestelyissä on mahdollista hyödyntää jatkossa Finnveran tarjoamia rahoitusratkaisuja, kun osakeyhtiömuotoinen maatalousyrittäminen tulee rahoituksen piiriin 1.5.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme