Lastentutkimusklinikka purki jonot ja paransi palveluiden saatavuutta
18.2.2026 10:13:28 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen Neuropsykiatrisen ja oppimisen tuen yksikön Lastentutkimusklinikalla on saavutettu merkittäviä tuloksia palveluiden kehittämisessä. Klinikka on onnistunut purkamaan aiemmin jopa 1–2 vuoden mittaiset jonot ja tarjoamaan tukea lapsille ja nuorille kolmen kuukauden hoitotakuun mukaisesti. Palvelu on samalla myös laajentunut lapsista nuoriin.
Lastentutkimusklinikan jonojen purkaminen ja toimintamallien uudistaminen ilmenee hyvinvointialueen onnistumistarinoista.
Jonojen purkaminen toteutettiin tiiviissä yhteistyössä henkilöstön, neuropsykologin ja esihenkilöiden kanssa. Jotta jonot eivät syntyisi uudelleen, klinikalla uudistettiin käytäntöjä, prosesseja ja asiakasohjausta. Klinikalla kehitettiin työnkuvia, luotiin pienet kehittämisryhmät eri osa-alueille ja tehostettiin potilastietojärjestelmän käyttöä. Uusi lähetepohja ja kirjauskäytännöt selkeyttivät asiakkuuksia. Myös asiakasvirran seurantaan luotiin työkaluja.
Kunkin asiakkaan tilanne käytiin läpi yksilöllisesti. Jonossa oli myös henkilöitä, joiden tarpeisiin lastentutkimusklinikan palvelut eivät olleet parhaita. Heidät ohjattiin tarkoituksenmukaisiin palveluihin.
Toimintamalli tukee kustannusvaikuttavuutta ja työssä jaksamista sekä laajensi palvelua
Muutosten avulla palvelu toteutuu hoitotakuun mukaisesti ilman lisähenkilöstöä. Samalla kuntoutuksen ikärajaa voitiin nostaa 13 ikävuodesta 18 vuoteen. Työskentely on nyt strukturoidumpaa, ennakoitavampaa ja henkilöstölle mielekkäämpää, mikä on vahvistanut työssä jaksamista sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemusta.
Oikea-aikainen tuki ehkäisee ongelmien kasautumista
Klinikka tarjoaa perustason neuropsykologista kuntoutusta sekä tarvittaessa tarkentavia tutkimuksia oppimisen haasteisiin, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksiin, sosiaalisten taitojen tukemiseen ja itsetunnon haasteisiin. Ajoissa saatu tuki ehkäisee ongelmien monimutkaistumista ja oppimisvelan syntymistä sekä parantaa lasten hyvinvointia ja elämänlaatua.
Esimerkki vaikuttavuudesta
Klinikan toiminnan vaikutuksia havainnollistaa onnistumistarinassa kuvattu 18-vuotiaan Mikaelan tapaus. Neuropsykologinen kuntoutus auttoi häntä ymmärtämään oppimisvaikeuksiaan, vahvistamaan motivaatiotaan ja parantamaan opiskelukykyään. Esimerkin kaltaiset varhaisen tuen toimet voivat ehkäistä syrjäytymistä ja vähentää merkittävästi yhteiskunnallisia kustannuksia pitkällä aikavälillä.
Lastentutkimusklinikan onnistumistarinan voi lukea Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteessa www.hyvaks.fi/onnistumistarinat (suora osoite onnistumistarinaan: https://www.hyvaks.fi/sites/default/files/2026-02/Lastentutkimusklinikka_onnistumistarina_3.2.2026.pdf
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi NevalainenPalvelupäällikkö
Puh:050 412 1310Sanna Salopalveluvastaava
Puh:040 484 6131Raija Harju-KivinenAsiakaspalvelupäällikköKeski-Suomen hyvinvointialue
Puh:040 064 7666raija.harju-kivinen@hyvaks.fiTero ManninenViestintäjohtajaViestintäpalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote29.4.2026 14:26:50 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 29.4.2026 Maastopaloja Keski-Suomessa Jämsä, Liesjärventie Metsätöissä olleet havaitsivat maastopalon alun, yrittäneet alkusammutusta ja tällä saaneet estettyä palon leviämistä. Pelastuslaitoksen saapuessa kohteeseen ei kohteessa enää ollut paloa. Pelastuslaitos kasteli maaston ja varmisti, että palo ei pääse uudestaan syttymään. Laukaa, Haikantie Nuotiossa poltettiin risuja, joka pääsi leviämään kuivaa heinikkoa pitkin. Ilmoittajat saivat letkulla rajoitettua palon leviämistä ja estettyä palon leviämisen asuinrakennukseen. Pelastuslaitos sammutti viimeiset kytevät alueet ja varmisti tilanteen. Kohteessa oli 2 pelastuksen yksikköä. Laukaa, Laviantie Sähkötolpan muuntajasta mahdollisesti vikaantumisen johdosta lähtenyt kipinöitä jotka sytyttäneet kuivaa heinää palamaan. Ilmoittajat saivat alkusammutuksella palon sammumaan. Pelastuslaitos varmisti tilanteen.
Keski-Suomen hyvinvointialue hakee oikaisua vuoden 2025 lisärahoitushakemusta koskevaan päätökseen28.4.2026 18:26:01 EEST | Tiedote
Aluehallitus päätti kokouksessaan 28.4. hakea oikaisua valtioneuvoston päätökseen, joka koskee vuoden 2025 lisärahoitushakemusta.
Kutsu webinaariin: Alueellinen osastotoiminta ja kotiin vietävät liikkuvat palvelut, ma 11.5. kello 16.30–17.3028.4.2026 14:35:40 EEST | Tiedote
Tervetuloa kuulemaan Keski-Suomen hyvinvointialueen alueellisesta osastotoiminnasta ja liikkuvien palveluiden kehittämisestä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Aika ja paikka: maanantai 11.5. kello 16.30–17.30, Teams-etäyhteys
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote28.4.2026 14:32:17 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos tiedottaa: Rakennuspalotehtävä Äänekoskella kello 11:08. Palon sammutettu ja jälkiraivaus käynnissä.
Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun joukkoliikennekokeilu siirtyy syksyyn – ilmoittautuminen kokeiluun jatkuu28.4.2026 13:14:05 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen vammaispalvelulain mukaisen liikkumisen tuen joukkoliikennekokeilu siirtyy syksyyn 2026. Siirron syynä on se, että kokeiluun ei ole toistaiseksi ilmoittautunut riittävästi osallistujia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme