Kreate voitti 8,5 miljoonan euron urakan Äänekoskelta – uusi vesistösilta ja kiertoliittymä parantavat liikenneturvallisuutta vilkkaassa ympäristössä
24.2.2026 10:02:54 EET | Kreate Group Oyj | Tiedote
Kreate allekirjoitti kehitysvaiheen sopimuksen Väyläviraston kanssa Mt 642 Äänekosken sillan STk-urakasta, jossa rakennetaan uusi lähes 150 metriä pitkä vesistösilta vanhan sillan viereen sekä uudistetaan maantietä noin 800 metrin matkalla. Urakkaan kuuluu myös uuden kiertoliittymän rakentaminen ja nykyisen sillan purkaminen. Reilun 8,5 miljoonan euron hanke alkaa kehitysvaiheella ja rakentamaan päästään arviolta kesäkuussa 2026.

Kreaten voittamassa hankkeessa rakennetaan uusi Äänejärven ylittävä Äänekosken silta vanhan elinkaarensa päähän tulleen 50-luvulla rakennetun sillan tilalle sekä uudistetaan liikennejärjestelyjä ja maantietä. Hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne sekä tukea alueen teollisuuden kasvua ja kehitystä toimivilla kuljetusyhteyksillä.
Väyläviraston tilaama hanke toteutetaan STk-mallilla eli urakoitsija vastaa sekä kehitysvaiheen suunnittelun ohjauksesta että toteutusvaiheen rakentamisesta.
– STk-urakkamuoto antaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää ratkaisuja yhdessä tilaajan kanssa jo ennen lapion iskemistä maahan. Tavoitteena on turvallinen, pitkäikäinen ja huollettava kokonaisuus, sanoo Kreaten siltayksikön johtaja Antti Kokkonen.
Kehitysvaiheessa paneudutaan liikennejärjestelyistä ympäristövaikutuksiin
Mt 642 Äänekosken siltahanke käynnistyy maaliskuussa kehitysvaiheella, jossa optimoidaan sillan ja tiejärjestelyjen ratkaisuja, työnaikaisia liikennejärjestelyjä sekä vaiheistusta. Tavoitteena on päivittää alustava rakentamissuunnitelma, mallintaa työnaikaiset kiertotiet ja liikennejärjestelyt, tarkentaa sillan ja tierakenteiden teknisiä ratkaisuja sekä varmistaa, että rakentaminen voi edetä turvallisesti erittäin ahtaassa ympäristössä.
– Hyödynnämme tietomallipohjaista suunnittelua, jonka avulla pystymme sovittamaan alueen geometrian ja sillan rakenteet nykyisen sillan vieressä työskentelyn kanssa saumattomasti toisiinsa. Tärkeässä roolissa on myös ympäristövaikutusten hallinta ja työnaikaisen vesienhallinnan ratkaisut, jotta pystymme minimoimaan rakentamisen ja purkutyön aikana kuormituksen vesistöön, Kokkonen kertoo.
Tavoitteena on saada kehitysvaihe valmiiksi kevään aikana ja siirtyä täysimittaiseen toteutukseen kesäkuussa. Toteutusvaiheen urakkasumma on reilu 8,5 miljoonaa euroa, ja Kreate kirjaa sen tilauskantaansa toteutusvaiheen käynnistyttyä.
Työ tehdään aivan liikenteen vieressä – kiertotiet ja turvallisuus korostuvat
Urakka-alue sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä maantiellä, ja rakennustyöt tehdään koko hankkeen ajan aivan nykyisen liikenteen vieressä. Tämä asettaa poikkeuksellisia vaatimuksia vaiheistukselle ja liikennejärjestelyille.
– Työskentelemme koko ajan hyvin ahtaassa tilassa nykyisen sillan ja liikenteen vierellä. Jotta liikenne sujuu turvallisesti, suunnittelemme ja toteutamme työnaikaiset kiertotiet ja liikennejärjestelyt huolellisesti vaihe vaiheelta. Meille on tärkeää, että alueen asukkaat ja raskas liikenne pääsevät kulkemaan mahdollisimman häiriöttömästi koko urakan ajan, kertoo hankkeen työpäällikkö Markus Tarvainen Kreaten siltayksiköstä.
Liikenteenohjauksen suunnittelussa huomioidaan muun muassa kiertotiet, työnaikaiset kaistajärjestelyt, väliaikaiset nopeusrajoitukset ja pelastuslaitoksen hälytysreitit.
Vanha silta hyötykäyttöön
Kun Kreate on saanut uuden sillan valmiiksi, on vuorossa vanhan tehostetussa tarkkailussa olevan sillan purkaminen.
– Puramme vanhan sillan hallitusti pois, kun olemme saaneet liikenteen siirrettyä turvallisesti uudelle sillalle. Murskaamme sillan betonirakenteet murskeeksi, jota aiomme hyödyntää myöhemmin tarkoituksenmukaisissa kohteissa. Yleisperiaatteena voidaan todeta, että tavoitteenamme on pienentää aina urakoidemme hiilijalanjälkeä, kun se vain suinkin on mahdollista, Tarvainen sanoo.
Kiertotaloutta tukee myös se, että työmaalla hyödynnetään urakka-alueelta irrotettavia maa- ja kiviaineksia tie- ja pengerrakenteissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti KokkonenYksikönjohtaja, sillanrakentaminen ja -korjausKreate Oy
Puh:+358 50 575 5647antti.kokkonen@kreate.fiMarkus TarvainenTyöpäällikköKreate Oy
Puh:+358 50 402 2247markus.tarvainen@kreate.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin, ratoihin tunneleihin, kallio-, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 275 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 600 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Vaativa asematunneliurakka käynnistyy Malminkartanossa – Kreate yhdistää rata- ja kalliorakentamisen ensimmäistä kertaa20.3.2026 14:47:08 EET | Tiedote
Kreate ja Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Malminkartanon rautatieaseman tunnelin laajasta korjausurakasta Helsingissä. Kehäradalla toteutettavan urakan arvo on lähes 9 miljoonaa euroa. Kyseessä on ensimmäinen hanke, jossa Kreaten ratayksikkö yhdistää erikoisosaamisensa yhtiön uuden kalliorakentamisen yksikön kanssa.
Mt 180 Kurkela–Kuusisto -hanke toteutusvaiheeseen – Kreaten tilauskanta vahvistuu noin 78 miljoonalla eurolla9.3.2026 13:30:00 EET | Tiedote
Kreate ja Väylävirasto ovat sopineet toteutusvaiheeseen siirtymisestä Mt 180 Kurkela–Kuusisto -hankkeella, minkä myötä yhden Varsinais-Suomen merkittävimmän infrainvestoinnin rakentaminen alkaa laajassa mittakaavassa. Kehitysvaiheessa tarkentuneet suunnitelmat ja ratkaisut tuovat tehokkuutta hankkeeseen, joka vahvistaa Kaarinan ja Turunmaan saariston tieyhteyksiä sekä tukee koko alueen kestävää kasvua. Kreate kirjaa lähes 78 miljoonan euron urakkasumman ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskantaansa.
Kelukosken voimalaitoksen patoturvallisuus vahvistuu – Kreate rakentaa uuden patoluukun vaativissa olosuhteissa6.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Kreate on solminut Kemijoki Oy:n kanssa sopimuksen uuden patoluukun rakentamisesta Sodankylässä sijaitsevaan Kelukosken voimalaitokseen. Hankkeen tavoitteena on parantaa voimalaitoksen patoturvallisuutta.
Kreaten voittama urakka vie maanalaisen suurhankkeen Tampereella kehitysvaiheeseen5.2.2026 13:31:37 EET | Tiedote
Kreate ja Tampereen kaupunki ovat allekirjoittaneet kehitysvaiheen sopimuksen Viinikankadun ja maanalaisen ajoyhteyden ensimmäisen urakan toteuttamisesta. Urakka toimii lähtölaukauksena Tampereen keskustan pysäköinti- ja liikenneratkaisujen seuraavalle kehitysloikalle, jonka tavoitteena on kytkeä P-Hämpin laajennus etelä-itä-suunnan tuloliikenteeseen. Hankintamenettelyssä urakan arvoksi on arvioitu noin 24 miljoonaa euroa. Lopullinen kustannus täsmentyy kehitysvaiheessa valittavien ratkaisujen myötä ja toteutusvaiheeseen siirrytään erillisellä sopimuksella.
Kruunuvuorensilta voitti Vuoden Betonirakenne 2025 palkinnon – poikkeukselliset betoniratkaisut nostivat Suomen pisimmän sillan huippuosaamisen esiin29.1.2026 17:01:14 EET | Tiedote
Helsingin edustalle valmistuva Kruunuvuorensilta on palkittu Vuoden Betonirakenne 2025 -tunnustuksella. Suomen pisimmän ja korkeimman sillan työmaalla toteutetut betoniratkaisut ja ‑rakenteet ulottuvat vedenalaisista massiivivaluista aina 135 metriin kohoavan pylonin huipulle. Kansainvälisesti tietomallinnuksesta palkittu siltahanke nousee nyt myös betonirakentamisen huippuosaamisen näyttämöksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme