Karkkilassa vedenjakeluhäiriö – vaikutuksia hyvinvointialueen toimipisteissä
23.2.2026 08:33:21 EET | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde | Tiedote
Karkkilan kunta tiedotti viikonloppuna laajasta vedenjakeluhäiriöstä. Kunnan mukaan todennäköinen syy vedenjakelun katkeamiselle oli sään nopea lauhtuminen ja sen aiheuttama putkirikko. Vedenjakelussa on ollut häiriöitä osassa hyvinvointialueen toimipisteistä.
Vesi on viikonloppuna ollut poikki Ahmoon vammaispalvelujen asumisyksikössä. Henkilökunta toimitti vettä yksikköön töihin tullessaan.
Terveysasemalle, neuvolaan ja hammashoitoon vettä tulee normaalisti. Myös Karkkilan paloasemalla vedenjakelu toimii.
Tilanne on ollut hankalin Ahmoon ja Haukkamäen alueilla. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue tarkentaa maanantaina aamupäivän aikana vedenjakeluhäiriön vaikutuksia ja mahdollisia vedenjakelun tukitarpeita.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos on varautunut tarvittaessa tukemaan Karkkilan kuntaa vesivuodon paikantamisessa.
Karkkilan kunnan sivuilla on lisätietoa kuntalaisten vedenjakelupisteistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Ojaniemipalvelukeskuksen johtaja /direktör för servicecentret
Puh:050 385 9086pasi.ojaniemi@luvn.fiLänsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.
Twitter: @LUhyvinvointi, @LUpelastus
Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue, @LansiUudenmaanPelastuslaitos
LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Verkkosivut: www.luvn.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
Västra Nylands välfärdsområdesfullmäktige sammanträder 24.2.202619.2.2026 15:31:52 EET | Tiedote
Västra Nylands välfärdsområdesfullmäktige sammanträder den 24 februari 2026 från kl. 17.30 i Mestari-salen på mötes- och kongresshotellet Majvik i Kyrkslätt, Majviksvägen 1.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontuu 24.2.202619.2.2026 13:09:24 EET | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokous järjestetään 24.02.2026, klo 17:30 alkaen Kirkkonummella Mestari-salissa, kokous- ja kongressihotelli Majvik, Majvikintie 1.
Servicesedlar för tandvården bereds10.2.2026 08:23:39 EET | Tiedote
Västra Nylands välfärdsområdesstyrelse har fattat beslut om värdet på servicesedeln och dess självrisk. I och med detta fortsätter beredningen av servicesedelmodellen för mun- och tandvården. Syftet med servicesedeln är att förbättra vuxna klienters möjligheter att få vård i situationer där de behöver flera vårdbesök och vårdhelheten kan genomföras av en privat serviceproducent. Möjligheten att få en servicesedel grundar sig alltid på en bedömning av vårdbehovet som görs av vårdpersonalen. Målet är att införa servicesedlarna i början av sommaren.
Hammashoitoon valmistellaan palveluseteliä10.2.2026 08:18:08 EET | Tiedote
Länsi-Uudenmaan aluehallitus on tehnyt päätöksen palvelusetelin arvosta ja omavastuista. Sen myötä suun terveydenhuollon palvelusetelimallin valmistelua jatketaan. Palvelusetelin tavoitteena on parantaa aikuisten asiakkaiden mahdollisuuksia saada hoitoa tilanteissa, joissa he tarvitsevat useampia hoitokäyntejä ja hoidon kokonaisuus on mahdollista toteuttaa yksityisellä palveluntuottajalla. Palvelusetelin saaminen perustuu aina ammattilaisen tekemään hoidon tarpeen arviointiin. Tavoitteena on saada palveluseteli käyttöön alkukesästä.
Aluehallitus kritisoi voimakkaasti sote-rahoituksen muutosesitystä9.2.2026 19:08:36 EET | Tiedote
Aluehallitus antoi lausunnon valtiovarainministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. Aluehallitus hyväksyi strategiset periaatteet sekä kotihoidon hankinnoille sekä lastensuojelun ympärivuorokautisten palvelujen hankinnoille. Lisäksi hyväksyttiin kaksi asumisyksikön hankesuunnitelmaa sekä suun terveydenhuollon kokonaishoidon palvelusetelin asiakkaan omavastuuosuudet ja palvelusetelin arvo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme