Karkkilassa vedenjakeluhäiriö – vaikutuksia hyvinvointialueen toimipisteissä

23.2.2026 08:33:21 EET | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde | Tiedote

Jaa

Karkkilan kunta tiedotti viikonloppuna laajasta vedenjakeluhäiriöstä. Kunnan mukaan todennäköinen syy vedenjakelun katkeamiselle oli sään nopea lauhtuminen ja sen aiheuttama putkirikko. Vedenjakelussa on ollut häiriöitä osassa hyvinvointialueen toimipisteistä.

Vesi on viikonloppuna ollut poikki Ahmoon vammaispalvelujen asumisyksikössä. Henkilökunta toimitti vettä yksikköön töihin tullessaan.

Terveysasemalle, neuvolaan ja hammashoitoon vettä tulee normaalisti. Myös Karkkilan paloasemalla vedenjakelu toimii.

Tilanne on ollut hankalin Ahmoon ja Haukkamäen alueilla. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue tarkentaa maanantaina aamupäivän aikana vedenjakeluhäiriön vaikutuksia ja mahdollisia vedenjakelun tukitarpeita.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos on varautunut tarvittaessa tukemaan Karkkilan kuntaa vesivuodon paikantamisessa.

Karkkilan kunnan sivuilla on lisätietoa kuntalaisten vedenjakelupisteistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.

Twitter: @LUhyvinvointi@LUpelastus

Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue@LansiUudenmaanPelastuslaitos

LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

Verkkosivut: www.luvn.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde

Förslaget till ändring av finansieringslagen ser dystrare ut än förväntat18.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote

Den nyligen publicerade regeringspropositionen om ändring av finansieringslagen är med tanke på välfärdsområden med växande befolkning ännu skadligare än man hade förutsett. I det sista skedet – utan att höra välfärdsområdena och utan offentlig diskussion – har ett nytt finansieringsinstrument lagts till i propositionen: ett utjämningsförfarande som gäller finansieringens miniminivå (§ 41). Denna backstop-mekanism är det dystraste förslaget av alla.

Rahoituslain muutosesitys on ennakoituakin synkempi18.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote

Juuri julkaistu hallituksen esitys rahoituslain muutoksista on asukasmäärältään kasvavien hyvinvointialueiden näkökulmasta vielä ennakoituakin haitallisempi. Viime vaiheessa - kuulematta hyvinvointialueita ja ilman julkista keskustelua - esitykseen on lisätty uusi rahoitusinstrumentti: rahoituksen vähimmäistasoa koskeva tasausmenettely (§41). Tämä ns. perälautamalli on kaikista esitetyistä muutoksista synkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye