Ninka Reitun haikeankaunis kuvakirja Silloin kerran, Morrison kuvaa koskettavasti koiran ja ihmisen suhdetta
2.3.2026 10:20:23 EET | Orava-kirjat | Tiedote
Skotlannissa lammaspaimenena työskentelevä Ninka Reittu sijoitti uutuuskirjansa tapahtumat kotimaisemiinsa. Silloin kerran, Morrison on arvosteluvapaa tänään 2.3.

Pieni koiranpentu saapuu uuteen kotiinsa miehen sylissä keittiöpyyhkeeseen käärittynä. Pian se rohkaistuu tutkimaan maailmaa isäntänsä kanssa. Yhdessä he kulkevat niityillä ja nummilla, paimentavat lampaita ja oppivat lukemaan niin luontoa kuin toisiaankin. Heistä tulee erottamattomat: koira ja hänen ihmisensä. He ymmärtävät toisiaan sanoitta, kasvavat yhteen.
Kirjailija ja kuvittaja Ninka Reitun haikeankaunis kuvakirja kertoo eläimen ja ihmisen ainutlaatuisesta suhteesta ja rajat ylittävästä yhteenkuuluvuudesta. Kirjan luontoa ja elämää kunnioittava sanoma ei kysy lukijan ikää.

Silloin kerran, Morrison ilmestyy ja on arvosteluvapaa tänään maanantaina 2.3.
Tekijästä
Ninka Reittu on palkittu lastenkirjailija ja kuvittaja, joka tunnetaan mm. Sinä olet superrakas- ja Pulla Vehnänen -kirjoistaan sekä Prinsessä Pikkiriikki -kuvituksistaan. Taiteellisen työnsä ohella hän työskentelee paimenena Glen Eskin laaksossa Skotlannissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna CastrénKustantaja, Orava-kirjat
Puh:+358 50 528 6718minna.castren@oravakirjat.fiSilja MassaViestintäpäällikkö, Teos / Orava-kirjat
Puh:+358 40 708 1323silja.massa@teos.fiKuvat
Linkit
Orava-kirjat
Orava-kirjat on vuonna 2024 Siltalan ja Teoksen yhteyteen perustettu lastenkirjakustantamo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Orava-kirjat
Orava-kirjojen syksyn 2026 katalogi on julkaistu – tutustu mielikuvitusta villitsevään uutuuskirjavalikoimaamme!13.4.2026 13:55:54 EEST | Tiedote
Orava-kirjojen syksy on täynnä hykerryttäviä tarinoita ja seikkailuja, joiden parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Selaa katalogia täällä.
Kun kauhu kohtaa huumorin: Yötärinöitä värisyttää selkäpiitä ja nauruhermoja31.3.2026 09:16:41 EEST | Tiedote
Jari Mäkipään kirjoittama ja Teemu Juhanin kuvittama Yötärinöitä vie lukijat naurun ja kauhun rajamaille. Näissä kertomuksissa mikään ei mene aivan niin kuin odottaisi! Kirja on arvosteluvapaa keskiviikkona 1.4.
Mitä tapahtuu, kun seitsemänvuotias poika jää kesäksi maalle ilman kännykkää? Virolaisen Andrus Kivirähkin menestysromaani ilmestyy nyt suomeksi!20.3.2026 08:48:58 EET | Tiedote
Voiko tylsä kesä ilman puhelinta muuttua jännittäväksi seikkailuksi? Virolaisen mestarikertojan Andrus Kivirähkin palkittu lastenromaani Oskarin ihmepuhelin on kekseliäs tarina mielikuvituksen voimasta.
Arvosteluvapaat uutuudet: Orava-kirjojen kevään ensimmäinen kattaus on täällä11.2.2026 13:52:12 EET | Tiedote
Orava-kirjojen kevät on täynnä touhua, oppimisen iloa, vauhtia ja jännitystä sekä maailman söpöimpiä eläinhahmoja.
Matti Röngän ja Matti Pikkujämsän Käpälämäen kaverukset on Runeberg Junior -ehdokas10.11.2025 10:35:04 EET | Tiedote
Matti Röngän kirjoittama ja Matti Pikkujämsän kuvittama lastenromaani Käpälämäen kaverukset on vuoden 2026 Runeberg Junior -ehdokas. Kirja on vallaton tarina kahdesta jäniksestä, valistuneesta Pentti Rusakosta ja hyväuskoisesta Kani Pupusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

