Matti Röngän ja Matti Pikkujämsän Käpälämäen kaverukset on Runeberg Junior -ehdokas
Matti Röngän kirjoittama ja Matti Pikkujämsän kuvittama lastenromaani Käpälämäen kaverukset on vuoden 2026 Runeberg Junior -ehdokas. Kirja on vallaton tarina kahdesta jäniksestä, valistuneesta Pentti Rusakosta ja hyväuskoisesta Kani Pupusta.

Käpälämäen kaverukset on veikeä tarina kahden jäniksen ja modernin perheen yhteiselosta.
Eräänä päivänä Pentti Rusakko herää päiväuniltaan ja huomaa rakkaan ystävänsä Kani Pupun kadonneen. Kuullessaan ETT:ltä eli Eläinten tietotoimistolta, että Kani on viimeksi nähty rehentelevän veijarin Orava Korhosen seurassa matkalla kylille, Pentti käynnistää etsinnät.
Matti Röngän kirjoittama lastenromaani on täynnä maukasta kieltä ja sanoilla leikittelyä, riemastuttavia eläin- ja ihmishahmoja, pähkähulluja sattumuksia ja kommelluksia.
Kirjan on kuvittanut palkittu kuvittaja Matti Pikkujämsä. Ilmeikäs kuvitus vetää katsojan suun leveään hymyyn.
Käpälämäen kaverukset on suunnattu niin itse lukemaan opetteleville lapsille kuin koko perheelle. Rönkä kutsuu kirjallaan pienimmätkin lapset pohtimaan ja oivaltamaan asioita, maistelemaan kieltä ja sanoja, oppimaankin.
Käpälämäen kaverukset ilmestyy myös äänikirjana Röngän itsensä lukemana maanantaina 10.11.
Esiraadin perustelut:
"Tämän kirjan hienovarainen huumori ja kielellinen leikittely eivät aliarvioi pientä lukijaa tai kuuntelijaa. Lämmin kertomus kanin ja jäniksen ystävyydestä ja elämästä ihmisten rinnalla viihdyttää myös aikuista lukijaa. Ilmeikkäät ja humoristiset kuvat lisäävät hahmojen samaistuttavuutta."
Runeberg Junior -voittajan valitsevat esiraadin valinnan pohjalta porvoolaiset päiväkotiryhmät ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat. Voittaja julkistetaan Runebergin päivänä 5. helmikuuta 2026.
Runeberg Junior on Porvoon kaupungin ja Sanomalehti Östnyland/Ksf Median perustama lastenkirjallisuuspalkinto. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Palkinto myönnetään suomen- tai ruotsinkieliselle lastenkirjalle, jonka kohderyhmänä ovat 6–9-vuotiaat lapset. Palkinnolla halutaan edistää lasten lukuintoa.
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: tiedotus@siltalapublishing.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna CastrénKustantaja, Orava-kirjat
Puh:+358 50 528 6718minna.castren@oravakirjat.fiAino SirkesaloTiedotuspäällikkö, Siltala / Orava-kirjat
Puh:+358 50 3374737tiedotus@siltalapublishing.fiKuvat
Orava-kirjat
Orava-kirjat on vuonna 2024 Siltalan ja Teoksen yhteyteen perustettu lastenkirjakustantamo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Orava-kirjat
Tutustu Orava-kirjojen kevään 2026 uutuuskirjoihin30.10.2025 11:11:09 EET | Tiedote
Orava-kirjojen kotimainen tekijäkaarti kasvaa vuonna 2026 ja käännöskirjat täydentävät kevään valikoimaa. Tarjolla on kirjoja, joiden parissa viihtyvät niin vauvat kuin koululaisetkin. Uutuuksien joukossa on viisas kertomus ihmisen ja koiran yhteydestä, hyytävän hauskoja tarinoita, mielikuvituksen voimaa ja paljon muuta hykerryttävää. Selaa koko katalogia alla olevasta linkistä!
Tervetuloa mummolaan! on ylistys lapsen ja isovanhempien suhteelle26.9.2025 09:17:29 EEST | Tiedote
Nora Lehtisen ja Mari Nikulan uunituore lastenkirja Tervetuloa mummolaan! henkii mummolan lämmintä tunnelmaa ja yhdessäolon onnenhetkiä. Kirja on heti arvosteluvapaa.
Uuden aluevaltauksen lastenkirjailijana tekevä Matti Rönkä: "Lukeminen kannattaa aina, ja lasten kanssa yhdessä lukeminen – se vasta kannattaakin!”12.9.2025 11:28:00 EEST | Tiedote
Uutisankkurina ja kirjailijana tunnetun Matti Röngän ensimmäinen lastenkirja Käpälämäen kaverukset ilmestyy ja on arvosteluvapaa maanantaina 15.9.
Orava-kirjojen syksy on täynnä värien hehkua, puhuvia jäniksiä ja onnen hetkiä mummolan taikamaailmassa28.5.2025 09:05:49 EEST | Tiedote
Tutustu Orava-kirjojen syksyn julkaisuihin! Avausohjelman tekijöinä ovat Heli Laaksonen ja Elina Warsta, Matti Rönkä ja Matti Pikkujämsä sekä Nora Lehtinen ja Mari Nikula.
Matti Röngän ensimmäinen lastenkirja ilmestyy syksyllä19.3.2025 09:18:26 EET | Tiedote
Uutistoimittajana ja kirjailijana tunnetun Matti Röngän ensimmäinen lastenkirja ilmestyy Orava-kirjojen syksyn avausohjelmassa. Vauhdikkaasta jäniskaksikosta kertovan veijaritarinan on kuvittanut Matti Pikkujämsä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



