Näyttelytila Taidetalli aukeaa Nuorisokeskus Vingellä
23.2.2026 12:45:52 EET | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Kokkolan kaupungin nuorisopalvelut avaavat uuden näyttelytilan Nuorisokeskus Vingellä. ”Taidetalli” on tila, jossa nuoret voivat esitellä omaa taidetta: maalauksia, valokuvia ja tuotoksia matalalla kynnyksellä. Idean takana on Kokkolan nuorisovaltuusto.

Taidetallin ensimmäinen näyttely avataan lauantaina 21.3. ja se on avoinna kahden viikon ajan Vingen aukioloaikoina. Avajaisnäyttelyssä esillä on Ella Sundellin taidetta.
18-vuotias Ella Sundell on aina ollut hyvin luova. Hän on intohimoisen kiinnostunut omien kappaleiden tekemisestä, erilaisten instrumenttien soittamisesta ja taideteosten luomisesta. Ellan taide käsittelee teemoja, kuten seksuaalisuutta, olemassaolon kysymyksiä sekä ihmisen suhdetta luontoon.
Näyttely koostuu pääosin kollaasiteoksista, jotka on koottu lehdistä leikatuista kuvista ja kierrätetystä materiaalista. Ella käyttää usein vanhoja lehtiä ja yhdistelee niitä moderneihin kuviin. "Pääsen flow-tilaan ja ilmaisen sekä käsittelen ajatuksiani taiteen kautta. Taide on minulle tapa hengittää", kertoo Ella Sundell.
Ellan taidetta voi seurata myös Instagramissa @5theartheart3
Median edustajat ovat tervetulleita lehdistötilaisuuteen Nuorisokeskus Vingelle (Puutarhakatu 3) keskiviikkona 4.3. klo 12.30.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kulttuurisen nuorisotyön koordinaattori Isa Lindgren-Backman, isa.lindgren-backman@kokkola.fi, 050 5357 980
Ella Sundell 044 9767 565
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Karleby tog fram en utvecklingsplan för gräsplansnätverket17.2.2026 16:13:33 EET | Pressmeddelande
Karleby stads idrottstjänster och stadsmiljösektorns enhet för parker och idrottsplatser har utarbetat en övergripande utvecklingsplan för de gräsplaner som staden upprätthåller. Planen baserar sig på riktlinjerna i den utredning gällande utomhusidrott som stadsstyrelsen godkände år 2021 och behandlas i kultur- och fritidsnämnden 18.2.2026.
Kokkola teki nurmikenttäverkoston kehittämissuunnitelman17.2.2026 16:13:33 EET | Tiedote
Kokkolan kaupungin liikuntapalvelut ja kaupunkiympäristön puistot ja liikuntapaikat -palveluyksikkö ovat laatineet kokonaisvaltaisen kehittämissuunnitelman kaupungin ylläpitämälle kenttäverkostolle. Suunnitelma perustuu kaupunginhallituksen vuonna 2021 hyväksymän ulkoliikuntaselvityksen linjauksiin, ja se käsitellään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 18.2.2026.
Pohjoisen Suomen ympäristökasvatuspäivät Kokkolassa 11.–12.2.20266.2.2026 10:12:22 EET | Tiedote
Pohjoisen Suomen ympäristökasvatuspäivät järjestetään 11.–12. helmikuuta 2026 Kokkolassa, nuorisokeskus Villa Elbassa. Tapahtuman teemana on “Planeetta lautasellani”, joka tarkastelee ruoan, ympäristön ja hyvinvoinnin yhteyksiä sekä yhteisöllisyyden roolia kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.
Kartläggning av dekorationsmålade allmogemöbler från Karlebyregionen och landskapet5.2.2026 12:03:20 EET | Pressmeddelande
Har du eller din släkt dekorationsmålade allmogemöbler hemma? Vill du låna ut föremål och/eller berätta historier som anknyter till dem? K.H.Renlunds museum söker möbler och bruksföremål från Karlebyregionen och landskapet, tillverkade av lokala dekorationsmålare och snickare omkring 1700–1800‑talen. Efterlysningen anknyter till en kommande museiutställning och den publikation som görs i samband med utställningen.
Koristemaalattujen talonpoikaishuonekalujen kartoitus Kokkolan seudulta ja maakunnasta5.2.2026 12:03:20 EET | Tiedote
Onko kotonasi tai suvullasi koristemaalattuja talonpoikaishuonekaluja? Haluatko antaa esineistöä lainaksi ja/tai sitten kertoa niihin liittyviä tarinoita? K.H.Renlundin museo etsii Kokkolan seudun ja maakunnan alueelta huonekaluja ja hyötykäyttöesineistöä, joita paikalliset koristemaalarit ja puusepät ovat tehneet noin 1700–1800-luvuilla. Etsintä liittyy tulevaan museonäyttelyyn ja sen yhteyteen tehtävään näyttelyjulkaisuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme