Suomen Keskusta r.p.

Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?

23.2.2026 14:30:00 EET | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote

Jaa

Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.

Pääministeri Petteri Orpo lupasi 100 000 uutta työpaikkaa. Tämä kirjattiin myös hallituksen ohjelmaan. Nyt todellisuus on toinen: työttömiä on kymmeniä tuhansia enemmän kuin hallituskauden alussa. Suomessa on Euroopan suurin työttömyys. 

– 100 000 uuden työpaikan sijaan saatiinkin EU:n korkein työttömyys. Yritysmaailmassa on yksinkertainen periaate: tulos tai ulos. Kun tavoitteet asetetaan näin korkealle ja suunta kääntyy päinvastaiseksi, on syytä kysyä, missä ovat tulokset - tai johtopäätökset, Kaikkonen sanoo.

Kaikkosen mukaan suomalaiset odottavat hallitukselta tekoja, eivät selityksiä.

– Jokainen työtön on liikaa. Jokainen menetetty työpaikka on isku perheelle, paikkakunnalle ja koko Suomelle. Nyt tarvitaan kasvua, investointeja ja ennen kaikkea luottamusta tulevaan.

Kaikkonen haastaa hallituksen vastaamaan suoraan suomalaisille: miten 100 000 työpaikan lupauksesta päädyttiin tilanteeseen, jossa työttömyys on noussut 2000-luvun huippuunsa?

– Suomalaiset ansaitsevat parempaa. Nyt on aika kääntää suunta ja saada ihmisille töitä. Tulos ratkaisee.


Asiasta keskustellaan eduskunnassa huomenna 24.2., kun hallitus vastaa välikysymykseen Euroopan pahimmasta työttömyydestä. 

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye