Lupa- ja valvontavirasto

Haettavana 4,8 miljoonaa euroa Suomi liikkeelle -ohjelman kehittämisavustuksia

24.2.2026 09:00:00 EET | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote

Jaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut haettavaksi Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move! -kehittämisavustukset lukuvuodelle 2026–2027. Avustukset haetaan Lupa- ja valvontavirastosta. Hakuaika alkoi 24.2.2026 ja päättyy 31.3.2026 klo 16.15.

Suomi liikkeelle -ohjelman valtionavustushaku toteutetaan tänäkin vuonna Liikkuvan koulun ja Move!-prosessin kehittämiseen. Avustuksen päätavoitteena on tukea liikunnallisen toimintakulttuurin vahvistumista ja vakiintumista peruskouluissa sekä Move!-prosessin ja perusopetusikäisten lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan kehittämistä. 

Hankeavustusta haetaan ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Avustusta voidaan myöntää kunnille ja yksityisille koulutuksen järjestäjille. Avustusta voivat hakea sekä uudet hankkeet että lukuvuodelle 2025–2026 avustusta saaneet jatkohankkeet. 

“Liikkuva koulu- ja Move!-avustukset ovat auttaneet kouluja lisäämään arjen liikettä ja parantamaan oppilaiden fyysisen toimintakyvyn seurantaa. Samalla ne ovat tukeneet pysyvien, hyvinvointia edistävien toimintatapojen juurtumista kouluihin”, kertoo liikuntatoimen ylitarkastaja Tapio Niskanen Lupa- ja valvontaviraston varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin osastolta. 

Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita, joissa kehitetään toimintatapoja, -menetelmiä ja -rakenteita tai sovelletaan aiempia hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja uuteen ympäristöön.  

Liikkuva koulu -avustuksiin on varattu enintään noin 2,9 miljoonaa euroa ja Move!-prosessin kehittämiseen ja liikuntaneuvontaan enintään noin 1,9 miljoonaa euroa.  

Hakuaika alkoi 24.2.2026 ja päättyy 31.3.2026 klo 16.15. Lupa- ja valvontavirasto pyrkii tekemään päätökset 15.5.2026 mennessä. 

Avustus on osa Suomi Liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. 

Hakuohje ja infotilaisuus 

Hakuohje ja lisätietoa avustuksesta opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla

Avustusta haetaan aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa

Lupa- ja valvontavirasto järjestää avustushausta hakuinfon torstaina 12.3.2026. Hakuinfoon tulee ilmoittautua Lupa- ja valvontaviraston verkkosivuilla

Yhteyshenkilöt

Joona Kai-Matti, liikuntatoimen ylitarkastaja, p. 0295 255 142
Kaijanen Tiina, liikuntatoimen tarkastaja, p. 0295 254 070
Niskanen Tapio, liikuntatoimen ylitarkastaja, p. 0295 254 111
Silventoinen Ulla, liikuntatoimen ylitarkastaja, p. 0295 255 273
Sjöholm Satu, liikuntatoimen ylitarkastaja, p. 0295 256 015

Lupa- ja valvontaviraston henkilöstön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@lvv.fi.

Tietoja julkaisijasta

Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin. 

Lupa- ja valvontavirasto 
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Lupa- ja valvontavirasto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto

Vedyn siirtoverkon YVA-menettely käynnistyy Etelä-Suomessa23.2.2026 08:58:35 EET | Tiedote

Gasgrid Vetyverkot Oy on toimittanut Lupa- ja valvontavirastolle ympäristövaikutusten arviointiohjelman Suomen kansallisen vedyn siirtoverkon Etelä-Suomen osuudesta. Arviointiohjelma on nähtävillä ja siitä voi esittää mielipiteitä 8.4.2026 asti. Siirtoverkkohanke sijoittuu Etelä-Suomen osuudella Raaseporin, Hangon, Inkoon, Lohjan, Loimaan, Kosken Tl, Salon, Ypäjän, Jokioisten, Forssan, Tammelan, Hämeenlinnan, Lopen, Riihimäen, Hausjärven, Hyvinkään, Mäntsälän, Sipoon ja Porvoon kuntien alueille. Kansallinen vedyn siirtoverkko ulottuu kokonaisuudessaan Etelä-Suomesta Tornioon ja on maantieteellisen laajuutensa vuoksi jaettu viiteen erilliseen YVA-menettelyyn.

Mondo Mineralsin Sotkamossa sijaitsevan Uutelan talkkikaivoksen tarkkailuohjelma on hyväksytty19.2.2026 08:46:08 EET | Tiedote

Lupa- ja valvontavirasto on antanut hyväksymispäätöksen Sotkamossa sijaitsevan Uutelan talkkikaivoksen tarkkailuohjelmasta, jota on päivitetty kaivosalueen laajennuksen vuoksi. Lupa- ja valvontavirasto teki päätöksessään lisäyksiä yhtiön esittämään tarkkailuohjelmasuunnitelmaan. Lisämääräyksillä edellytetään muun muassa tarkentamaan suotovesien tarkkailua sekä tihentämään pohjavesinäytteenottoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye