Sijoitusnäkemys: osakkeilla yhä hyvät näkymät
24.2.2026 07:00:00 EET | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Danske Bankin mukaan osakemarkkinoiden näkymät ovat edelleen lupaavat geopoliittisesta epävarmuudesta huolimatta.
Pankki suosittelee jatkamaan osakkeiden ylipainotusta ja joukkolainojen alipainotusta. Yhdysvallat pysyy ylipainossa ja Eurooppa puolestaan nostetaan ylipainoon neutraalista. Japani pysyy alipainossa.
”Geopoliittisista uutisista huolimatta alkuvuoden aikana talouskasvun tahti on jopa yllättänyt myönteisesti Atlantin molemmin puolin. Yhdysvalloissa vahvan talouskasvun odotetaan tukevan jatkossakin yritysten tuloskasvua, ja keskuspankki on valmis laskemaan korkoja tarpeen vaatiessa. Euroopassa talouden elpymistä vauhdittaa vahva työmarkkina, sillä euroalueen työttömyys on historiallisen matalalla”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.
Yhdysvalloissa edelleen vahvat talouden kasvunäkymät
Yhdysvaltojen tullimaksuihin liittyvä epävarmuus on vähentynyt huomattavasti viime vuoden huhtikuuhun verrattuna, vaikka helmikuun lopulla tulliuutiset nousivat jälleen esiin. Yhdysvalloissa työmarkkinat ovat osoittaneet merkkejä heikentymisestä, mutta talouden kasvunäkymät ovat edelleen vahvat. Yhdysvaltain keskuspankin odotetut koronlaskut tukevat taloutta ja osakemarkkinoita vielä lisää.
”Yhdysvaltalaisten yritysten tuloskasvun odotetaan olevan kaksinumeroista kolmatta vuotta peräkkäin, mikä tukee optimistista näkemystämme osakkeista. Alkuvuoden tapahtumat geopolitiikassa osoittavat, että tie osakkeille hyvään vuoteen voi kuitenkin olla täynnä mutkia. Esimerkiksi inflaation odottamaton kiihtyminen voisi estää Yhdysvaltain keskuspankkia laskemasta korkoja odotetulla tavalla.”
Euroopan taloudessa ja teollisuudessa nähtävissä elpymisen merkkejä
Euroopan taloutta tukevat vahvat työmarkkinat sekä julkisten investointien lisääntyminen erityisesti Saksassa. Valmistava teollisuus osoittaa elpymisen merkkejä, minkä lisäksi yritysten tulosten odotetaan yleisesti paranevan.
”Pidämme teollisuussektoria kokonaisuudessaan tällä hetkellä houkuttelevana sijoituskohteena. Jos Ukrainan rauhansopimus syntyy, puolustusteollisuuden osakkeet voivat hetkellisesti laskea. Niiden pitkän aikavälin trendi voi olla kuitenkin edelleen nouseva.”
”Rauhansopimuksen syntymisestä riippumatta Euroopassa investoidaan infrastruktuuriin ja puolustukseen valtavasti vielä vuosikausia. Eurooppalaiset pankit voivat hyötyä lisääntyneestä talouden toimeliaisuudesta, kasvavasta lainakysynnästä ja roolistaan Ukrainan mahdollisen rauhansopimuksen jälkeisen jälleenrakennuksen rahoittamisessa.”
Suosittelemme sijoituksiin vankkaa ydintä, jota valikoidut teemat täydentävät
Salkussa tärkeää on vankka, hyvin eri omaisuusluokkiin hajautettu ydin, jonka tulisi kohdistua laajasti eri alueille ja toimialoille riskien hajauttamiseksi ja vakaan perustan luomiseksi. Salkkua voi vahvistaa lisäämällä siihen erilaisia sijoitusteemoja, jotka voivat tarjota mahdollisuuksia korkeampaan tuottoon sekä tehdä salkusta entistä vakaamman.
”On tärkeää sisällyttää salkkuun teemoja, joilla on erilaisia rooleja ja ominaisuuksia. Näin kaikki sijoitukset eivät aina liiku samaan suuntaan samassa tahdissa. Esimerkiksi tekoälyyn liittyvät osakkeet, puolustusalan osakkeet ja kulta reagoivat eri tavoin geopoliittiseen epävarmuuteen, korkojen nousuun tai odottamattomaan inflaatioon. Tämä voi parantaa riskien hajautusta kokonaisuudessaan.”
Kullan hinta on noussut voimakkaasti viime vuosina, ja tänä vuonna se on heilahdellut huomattavasti. Pitkän aikavälin positiiviset tekijät ovat ennallaan, joten kullan rooli salkun vakauttajana on edelleen perusteltu. Kullan kysyntä on siis vahvaa ja jatkuvaa, mutta tarjonta on rajallista, mikä voi nostaa hintaa pitkällä aikavälillä.
Tekoälyn nopea kehitys on ollut viime vuosien keskeisimpiä sijoitusteemoja. Tekoälyn kehitystä tukevia ja sen tulevaisuudelle keskeisiä aloja ovat muun muassa datakeskukset, kyberturvallisuus ja energiantuotanto.
”Tekoälykehitys etenee vauhdilla, mutta kaikki toimialat eivät ole kuitenkaan automaattisesti voittajia. Alkuvuoden aikana ohjelmistosektorin osakkeet ovat laskeneet reippaasti, koska tekoälyn pelätään pilaavan heidän liiketoimintamahdollisuuksiaan. Alkuvuonna osakemarkkinoiden nousun veturina ovatkin toimineet perinteiset sektorit, kuten perusteollisuus ja energia. IT-sektorin tuloskasvun kuitenkin odotetaan jatkuvan vahvana myös 2026. ”
”Pelko uuden IT-kuplan syntymisestä nousee ajoittain pintaan. Näemme tekoälyssä valtavan potentiaalin, mutta riskinä on, että investointeihin liittyvä kilpajuoksu voi johtaa yli-investoimiseen. Teknologia on kuitenkin jo alkanut tuottaa todellisia parannuksia tuottavuuteen, ja tekoälyalan yritysten tuloskasvu on jatkunut vaikuttavana, mikä tukee osakekurssien positiivista kehitystä.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kuvat
Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Kutsu medialle: Teollisuudesta vetoapua Suomen taloudelle – Danske Bank julkistaa talousennusteensa18.2.2026 14:24:16 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 4.3.2026 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Danske Bankin asiakkaat voivat nyt sijoittaa kryptovaluuttasidonnaisiin sijoituskohteisiin11.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin kaupankäyntialustaa käyttävät asiakkaat voivat nyt sijoittaa huolellisesti valittuihin sijoitustuotteisiin, jotka seuraavat Bitcoinin ja Ethereumin kehitystä. Uusi vaihtoehto vastaa kasvavaan asiakaskysyntään. Sijoitustuotteet ovat tunnettujen palveluntarjoajien ja MiFID II -sääntelyn piirissä, mikä takaa paremman sijoittajansuojan ja läpinäkyvyyden. Danske Bank muistuttaa, että omaisuusluokka sisältää suuren riskin ja voi johtaa merkittäviin tappioihin.
Viisi myyttiä korjausrakentamisesta – ja miksi ne eivät enää pidä paikkaansa6.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Monet taloyhtiöt ovat viime vuosina lykänneet tarpeellisia remontteja vedoten korkeisiin korkoihin, inflaatioon ja materiaalien heikkoon saatavuuteen. Näitä syitä ei voi enää pitää perusteltuina, ja olosuhteet tukevat nyt korjausrakentamista.
Niina Afflecht nimitetty Danske Bank Suomen viestintäjohtajaksi2.2.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Danske Bank Suomen viestintäjohtajaksi on nimetty Niina Afflecht 2. helmikuuta 2026 alkaen. Afflecht siirtyy tehtävään tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö EY:ltä.
Tutkimus: Suurituloiset ja nuoret eivät pelkää riskiä – suomalaisten riskinottohalukkuus säästämisessä ja sijoittamisessa on kasvanut15.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Riskinottohalukkuus suomalaisten keskuudessa on kasvanut, ja jopa 28 prosenttia Danske Bankin Sijoittavat suomalaiset 2025 -kyselytutkimukseen vastanneista kertoo riskinottohalukkuutensa olevan kohtalaisella tasolla. Suurin riskinottohalukkuus on henkilöillä, joilla varallisuutta on enemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
