
Suomen Fysioterapeutit vaatii Kelaa keskeyttämään vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksen
24.2.2026 09:38:35 EET | Suomen Fysioterapeutit – Finlands Fysioterapeuter ry | Tiedote
Kela on tekemässä vakavan virheen pyrkiessään ratkaisemaan parhaillaan käynnissä olevan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksen yksinomaan hinnan perusteella. Päätös vaarantaa sekä kuntoutuksen laadun ja jatkuvuuden että asiakkaiden oikeusturvan.
Suomen Fysioterapeuttien puheenjohtaja Sanna Hosio muistuttaa, että kuntoutus ei ole standardituote, vaan asiantuntijatyötä, jossa terapeutin ammatillinen erityisosaaminen on lopputuloksen kannalta ratkaisevaa. Erityisesti tilanteessa, jossa Kela nyt etsii toteuttajia vaativan tason kuntoutukseen – asiakkaille, joiden toimintakyvyn haasteet ovat merkittäviä.
Kela on toistamassa entistä jyrkemmin samaa virhettä, jonka se teki jo vuoden 2018 kilpailutuksessa. Tällöin hinnan painottaminen pudotti esimerkiksi lasten fysioterapiaan erikoistuneita asiantuntijoita pois listoilta, ja lopulta jouduttiin tekemään täydentävä hankinta lasten ja nuorten terapioiden osalta.
– Fysioterapiassa on monia asiakasryhmiä, joille terapeutin erityisosaaminen on aivan välttämätöntä. Näitä ovat esimerkiksi juuri lapset ja nuoret, tai vaikkapa neurologiset asiakkaat, Hosio painottaa.
Pelkkään hintaan perustuva valinta sivuuttaa täysin asiakasnäkökulman. Hosion mukaan jokaisella kuntoutujalla on oltava oikeus saada tarvitsemansa palvelu asiantuntijalta, jolla on juuri hänen tilanteeseensa sopiva osaaminen.
– Todellisessa työelämässä fysioterapeutti ei ole yleisammattilainen, joka voi tarjota tasaisen laadukasta terapiaa kenelle tahansa 0–65-vuotiaalle. Jos halvin hinta ratkaisee, markkinoilta katoaa tarvittava erikoisosaaminen.
Yleisen tason laatuvaatimus ei riitä
Parhaillaan käynnissä olevassa kilpailutuksessa Kela on siirtänyt kaikki laatuvaatimukset yleisellä tasolla palvelukuvauksiin. Sillä ei voida korvata terapeuttien todellisen osaamisen, erikoistumisen ja kokemuksen arviointia.
– Yleisluontoinen vaatimus laadukkaan palvelun järjestämisestä ei ota millään tavalla kantaa siihen, saako lapsi, vaikeasti vammainen tai neurologinen kuntoutuja juuri hänen tilanteeseensa sopivaa terapiaa, Hosio sanoo.
Suomen Fysioterapeuttien eritysasiantuntija Jarmo Mäkelän mukaan myös terapian kustannusrakenne on erilainen eri asiakasryhmien välillä. Erot liittyvät usein välillisen työn määrään.
Esimerkiksi lasten ja nuorten kohdalla tarvitaan varsinaisen terapian lisäksi runsaasti moniammatillista yhteistyötä, yhteydenpitoa lähipiiriin ja kouluun tai päiväkotiin sekä harjoitteiden siirtämistä arkiympäristöön. Kaikkien asiakkaiden asettaminen samaan hintaperusteiseen harkintaan jättää tämän täysin huomiotta.
Tilannetta pahentaa entisestään se, että kotikäynneistä maksettavat korvaukset on ajettu alas. Tämä on vahvassa ristiriidassa Kelan itse julkaisemien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan kuntoutus toteutuu parhaiten asiakkaan aidossa arkiympäristössä.
– Kilometrikorvaukseen painottuva malli tekee kotikäynneistä helposti kannattamattomia, koska 50 prosentista 20 prosenttiin pienennetty lisä ei kata terapeutin ajallista panosta. Tämä ohjaa tilannetta juuri vastakkaiseen suuntaan, Mäkelä kritisoi.
Hankinta keskeytettävä ja korjattava
Kelan tulee välittömästi keskeyttää hankinta ja korjata kilpailutuksen perusteet. Muuten riskinä on palvelun laadun romahtaminen, erikoisosaajien poistuminen järjestelmästä ja lopulta koko hankinnan epäonnistuminen – kuten on jo kerran nähty.
Suomen Fysioterapeutit on Kelan kanssa käymissään keskusteluissa huomauttanut asiasta lukuisia kertoja jo ennen hankinnan avaamista. Nyt käsillä ovat viimeiset hetket ehkäistä kalliiksi tuleva virhe.
Katso myös:
Lasten Fysioterapia ry | Kannanotto Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen hankintaan 2026
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna HosioPuheenjohtajaSuomen Fysioterapeutit ry
Puh:0400 210 890sanna.hosio@suomenfysioterapeutit.fiJarmo MäkeläErityisasiantuntijaSuomen Fysioterapeutit ry
Puh:040 868 1779jarmo.makela@suomenfysioterapeutit.fiSuomen Fysioterapeutit - Finland Fysioterapeuter ry on fysioterapeuttien ja fysioterapeuttiopiskelijoiden akavalainen ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Fysioterapeutit – Finlands Fysioterapeuter ry
Suomen Fysioterapeuttien edustajisto: Ennaltaehkäisyyn tarvitaan enemmän kuin prosentti24.11.2025 07:28:15 EET | Tiedote
Väestön ikääntyminen ja heikentyvä toimintakyky näkyvät sekä arjessa että julkisen talouden luvuissa. Työikäisten tuottavuus laskee, hyvinvoinnin perusta horjuu ja paine sosiaali- ja terveydenhuollossa kasvaa. Kun raha on tiukassa, panostukset kohdistetaan yhä useammin sairauksien hoitoon, vaikka juuri silloin pitäisi satsata ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen.
Fysioterapeutti ensikontaktina ei ole huonompi vaihtoehto27.10.2025 11:02:31 EET | Tiedote
Tuki- ja liikuntaelinvaivojen (tule) perinteinen hoitopolku, jossa edetään lääkärin lähetteellä fysioterapiaan ei vastaa enää nykyaikaa. Se on hidas ja kallis. Asiakasohjautumisen mallia on viime vuosina kehitetty sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, mutta muutosta tarvitaan myös kansalaisten käsityksiin.
Suomen Fysioterapeutit ja Suomen Kuntoutusyrittäjät: Fysioterapian Kela-korvaukset tulee palauttaa4.5.2023 07:08:14 EEST | Tiedote
Fysioterapian Kela-korvaus kannattaa palauttaa ja korvauksen tasoa korottaa aiemmasta. Yksityisellä sektorilla tarjottavaa fysioterapiaa on tarkoituksenmukaista hyödyntää etenkin niiden terveysvaivojen ennaltaehkäisyssä ja kuntoutuksessa, jotka eivät vaadi diagnostisia tutkimuksia tai lääketieteellistä tai moniammatillista hoitoa. Näitä ovat etenkin tuki- ja liikuntaelinvaivat (tule-vaivat) sekä monet muut kansansairaudet.
Mieli voi kuntoutua kehon kautta – ratkaisuja mielenterveyden ongelmiin13.4.2023 13:18:40 EEST | Tiedote
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun johdolla toiminut pyöreän pöydän työryhmä esitti hallituskauden lopulla useita ratkaisuja mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi (1). Työryhmä nosti esille etenkin psykososiaalisten hoitojen saatavuuden vahvistamisen, joka sinällään on erittäin kannatettavaa. Yksi tehokkaimmista mielenterveyden ongelmien ehkäisy- ja hoitokeinoista ei kuitenkaan noussut työryhmän ehdotuksissa esille: fyysinen aktiivisuus ja fyysinen harjoittelu, eli liikunnallisen kuntoutus.
Kustannukset kuriin kuntoutuksella31.3.2023 11:25:31 EEST | Tiedote
Seuraavan hallituksen on ratkaistava vaikeita kansanterveydellisiä ja kansantaloudellisia ongelmia. Suomen väestö ikääntyy, työikäisten keho ja mieli eivät kestä työelämän vaatimuksia ja kasvava sukupolvi on historiallisen huonossa kunnossa. Samalla valtio velkaantuu. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua on kyettävä hillitsemään, heikentämättä kuitenkaan palveluiden laatua tai saatavuutta ja pitämällä kiinni osaavasta henkilöstöstä.