Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Bergqvist: Yritysten tulevaisuudenusko luo uusia työpaikkoja ja kasvua

24.2.2026 15:06:46 EET | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote

Jaa

Eduskunta kävi tänään keskustelun hallitukselle esitetystä välikysymyksestä, joka koski työttömyyskriisiä. Ryhmäpuheenvuorossaan kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist korosti, että tie ulos kriisistä kulkee parempien edellytysten kautta yritystoiminnalle ja investoinneille.

– Jotta yhä useampi saisi työpaikan, meidän on vahvistettava kasvua. Kun yrityksillä on myönteiset tulevaisuudennäkymät, ne uskaltavat investoida ja palkata. Siksi tarvitaan vahvoja, kohdennettuja panostuksia kevään kehysriihessä talouden vahvistamiseksi ja kasvun vauhdittamiseksi, Bergqvist sanoo.

Hallitus on jo toteuttanut useita uudistuksia työmarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia on laajennettu, työriitojen sovittelujärjestelmää on uudistettu vientisektorin kilpailukyvyn turvaamiseksi, yhteistoimintalainsäädäntöä on modernisoitu ja työrauhaa vahvistettu.

Samalla on selvää, että lisätoimia tarvitaan.

– Talous on myös psykologiaa. Markkinat perustuvat pitkälti odotuksiin tulevasta. Siksi meidän on luotava vakautta ja tulevaisuudenuskoa sekä ihmisille että elinkeinoelämälle, Bergqvist jatkaa.

Ajankohtaisten selvitysten mukaan yritysten on yhä vaikeampaa saada lainaa toimintaansa, mikä vaikeuttaa erityisesti pienten yritysten asemaa ja jarruttaa investointeja. Hallitus selvittääkin parhaillaan, miten pankit voisivat olla myötämielisempiä rahoitusta tarvitseville yrityksille.

Vaikea työllisyystilanne koettelee myös nuoria aikuisia. Hallitus panostaa 30 miljoonaa euroa nuorten työllisyysseteliin, joka auttaa nuoria pääsemään työmarkkinoille. Samalla valmistellaan lakimuutosta, joka helpottaisi yli 25-vuotiaiden työttömien osallistumista avoimeen korkeakouluopetukseen ilman, että he menettävät työttömyysetuutensa. Tämä vahvistaisi elinikäistä oppimista ja parantaisi mahdollisuuksia löytää työtä.

– Nämä ovat askeleita oikeaan suuntaan, mutta meidän on tehtävä enemmän. Siksi RKP:n eduskuntaryhmä haluaa, että hallitus käy entistä tarkemmin läpi erilaisia toimenpiteitä nuorten työllisyyden parantamiseksi, Bergqvist päättää.

Yhteyshenkilöt

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Wickström: Finlands ekonomi inte kan balanseras enbart genom nedskärningar25.2.2026 13:06:21 EET | Pressmeddelande

Slutresultatet av det parlamentariska arbetet för att stävja de offentliga finanserna presenterades idag. Alla andra riksdagspartier bortsett från Vänsterförbundet omfattade resultatet. Enligt överenskommelsen är underskottsmålet under de kommande sju åren 2-2,5 procent i förhållande till BNP, vilket motsvarar enligt dagens siffror 8-11 miljarder euro. Det slutliga anpassningsmålet för nästa regeringsperiod slås fast i december i år. SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström representerade Svenska riksdagsgruppen i det parlamentariska arbetet. Wickström är nöjd med ett brett parlamentariskt stöd för resultatet.

Wickström: Suomen taloutta ei saada tasapainoon pelkillä leikkauksilla25.2.2026 13:06:21 EET | Tiedote

Parlamentaarisen työn lopputulos julkisen talouden tasapainottamiseksi esiteltiin tänään. Kaikki muut eduskuntapuolueet paitsi Vasemmistoliittoa sitoutuivat tulokseen. Sopimuksen mukaan alijäämätavoite seuraavien seitsemän vuoden aikana on 2–2,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä nykyisten lukujen perusteella vastaa 8–11 miljardia euroa. Lopullinen sopeutustavoite seuraavalle hallituskaudelle vahvistetaan tämän vuoden joulukuussa. Henrik Wickström edusti RKP:n eduskuntaryhmää parlamentaarisessa työssä. Wickström on tyytyväinen siihen, että laaja parlamentaarinen enemmistö seisoo sopimuksen takana.

Bred parlamentarisk överenskommelse om skuldspärren, Wickström kritiserar Vänstern för ansvarslös politik20.2.2026 16:38:27 EET | Pressmeddelande

SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström kritiserar Vänsterns agerande i frågan om det så kallade skuldspärrsarbetet. Wickström har deltagit i den parlamentariska grupp som arbetat med en skuldspärr som ska slå fast hur mycket nästa regering bör anpassa de offentliga finanserna. Arbetet slutfördes i dag, men innehållet presenteras närmare nästa onsdag. Vänstern meddelade att partiet inte ställer sig bakom den parlamentariska överenskommelsen. Wickström riktar därför kritik mot Vänsterns linje.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye