Suomalaiset ovat aloittaneet tänä vuonna sijoittamisen aiempia vuosia innokkaammin
25.2.2026 08:00:00 EET | S-Pankki Oyj | Tiedote
Lähes joka toinen suomalainen kertoi aikovansa parantaa taloudenhallintaansa tänä vuonna, kun S-Pankki kysyi 2025 loppuvuodesta suomalaisten uudenvuoden rahalupauksista. Lupauksia on lunastettu: tammikuussa S-Pankin Säästäjä-palvelun avanneiden asiakkaiden määrä oli peräti 61 % keskimääräistä korkeampi. Aloittaneista yli puolet sijoittaa ensimmäistä kertaa elämässään.

S-Pankin Säästäjä-palvelun datan perusteella suomalaiset ovat pitäneet kiinni uudenvuoden rahalupauksistaan. Lähes 3 000 suomalaista aloitti säästämisen Säästäjä-palvelussa tammikuussa 2026. S-Pankin Uudenvuoden rahalupaukset -kyselyssä 45 % suomalaisista kertoi aikovansa tänä vuonna ottaa omat raha-asiansa paremmin haltuun.
Vuoden ensimmäisen kuukauden aikana säästämisinto on tyypillisestikin korkealla. Tänä vuonna säästäjien määrä kuitenkin nousi peräti 31 % viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Vuoden 2025 Säästäjä-palvelun kuukausittain avanneiden keskiarvoon verrattuna nousu oli vieläkin jyrkempi: 61 % enemmän.
”Suomalaisten säästämisaste on ollut korkealla jo pidempään. Silti tammikuun piikki Säästäjien määrän kasvussa oli poikkeuksellisen voimakasta. Se kertoo siitä, että moni haluaa vahvistaa omaa taloudellista puskuriaan. Vaikka inflaatio on rauhoittunut ja korkopaineet helpottaneet, kotitalouksien kokemus taloudellisesta epävarmuudesta ei ole kadonnut. Säästäminen nähdään nyt keinona palauttaa hallinnan tunnetta omaan arkeen”, S-Pankin kuluttaja-asiakkaista vastaava johtaja Sari Köykkä sanoo.
Tammikuussa uusista Säästäjä-palvelun käyttäjistä 54 % sijoitti ensimmäistä kertaa elämässään. S-Pankin Säästäjä-palvelu on Suomen ensimmäinen mikrosäästämisen palvelu, jolla on jo yli 130 000 käyttäjää. Säästäjä-palvelulla käyttäjä voi ohjata jokaisesta pankkikorttiostoksesta 0,5–5 euroa tai kertyneen Bonuksen suoraan rahastoon. Lisäksi Säästäjä-palvelun avulla voi kuukausisäästää tai tehdä kertamerkintöjä Säästäjä-rahastoihin.
Arki voi haastaa säästämisinnon
S-Pankin loppuvuonna toteuttamassa kyselyssä reilu kolmannes (36 %) niistä, jotka kertoivat tekevänsä rahaan liittyviä uudenvuoden lupauksia, suunnitteli nimenomaan säästävänsä säännöllisemmin ainakin pieniä summia.
Uudenvuoden rahalupaukset -kyselyssä tunnistettiin myös säästämisen esteitä. Yllättävät menot ja arjen kiireet nousevat yleisimmin syiksi sille, miksi säästäminen ei käynnisty tai jää kesken. Budjetin ja menojen säännöllinen seuranta ja pienet huomaamattomat muutokset arjen taloudenhallinnassa taas olivat ensisijaisia keinoja pitää kiinni rahalupauksista.
”Kuten missä tahansa elämäntapamuutoksessa myös raha-asioissa huomaamattomat muutokset, kuten pienten summien siirtäminen säästöön päivittäin ja kuukausisäästäminen ovat parhaita keinoja tehdä muutoksesta pysyvä. Automaattiset ratkaisut auttavat pitämään kiinni tavoitteista myös pitkällä aikavälillä. Onkin ilahduttavaa huomata, että suomalaiset ovat lähteneet toteuttamaan rahalupauksiaan konkreettisesti ja löytäneet Säästäjä-palvelumme”, Köykkä kertoo.
Tutustu S-Pankin Säästäjä-palveluun https://www.s-pankki.fi/fi/saastaminen-ja-sijoittaminen/saastaja/
Kooste tutkimustuloksista saatavilla pyynnöstä.
Taustatiedot kyselystä
Kantar Finland Oy toteutti kyselyn S-Pankin toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 1 001 yli 18-vuotiasta suomalaista. Tiedonkeruu toteutettiin 28.11.–3.12.2025.
Säästäjä on S-Pankin digitaalinen säästämisen ja sijoittamisen palvelu, joka tarjoaa asiakkaan antamien vastausten perusteella S-Pankki Oyj:n säästämisen palveluita ja S-Pankki Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimia sijoitusrahastoja. Sijoittaessaan asiakkaan on hyvä muistaa, että sijoitustuotteiden historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Asiakkaan sijoitusrahastoihin sijoittamien varojen arvo voi nousta tai laskea ja sijoittaja ei välttämättä saa sijoittamiaan rahoja takaisin.
Tärkeää tietoa
Tässä materiaalissa esitetyt tiedot ovat luonteeltaan informatiivisia, eikä niitä tule pitää kehotuksena yksittäistä rahoitusvälinettä koskevien liiketoimien toteuttamiseen.
Tämä materiaali ei ole sijoituspalvelulain mukainen sijoitustutkimus, vaan S-Pankki-konsernin valmistamaa markkinointiaineistoa, eikä tämän materiaalin valmistamiseen siten sovelleta sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevia säännöksiä ja tähän sääntelyyn sisältyviä kaupankäyntirajoituksia. Tämän materiaalin mukaiset tiedot eivät ole myöskään sijoituspalvelulain mukaista sijoitusneuvontaa. Materiaalin laatija ei vastaa toimenpiteistä, jotka on tehty tämän materiaalin perusteella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Köykkäjohtaja, kuluttaja-asiakkaat
Puh:010 767 9710sari.koykka@s-pankki.fiLinkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Banken Fastigheter Ab och Fennia förnyar Tammerfors Posthus – Terveystalo blir huvudhyresgäst16.2.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
S-Banken Fastigheter Ab och Fennia genomför en omfattande totalrenovering där Posthusets stomme och fasader bevaras och moderna, energieffektiva lokaler byggs i fastigheten. Huvudanvändare av de nyrenoverade lokalerna blir Terveystalo, som planerar en ny läkarcentral inklusive sjukhus i lokalerna.
S Pankki Kiinteistöt ja Fennia uudistavat Tampereen Postitalon – Terveystalo päävuokralaiseksi16.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
S-Pankki Kiinteistöt ja Fennia toteuttavat laajan peruskorjauksen, jossa Postitalon runko ja julkisivut säilytetään ja kiinteistöön rakennetaan modernit, energiatehokkaat tilat. Pääkäyttäjäksi uudistettuihin tiloihin on tulossa Terveystalo, joka suunnittelee tiloihin uutta lääkärikeskus-sairaalaa.
Efterfrågan på renoveringslån ökar – S-Banken erbjuder expertis för den ekonomiska planeringen av renoveringar i den nya säsongen av Kotoisa11.2.2026 08:12:17 EET | Pressmeddelande
Efterfrågan på renoveringslån har enligt S-Bankens statistik börjat öka något, och särskilt lån relaterade till grundrenoveringar intresserar för närvarande. I den nya säsongen av MTV3:s Kotoisa erbjuder S-Banken ett expertperspektiv på den ekonomiska planeringen av hus- och gårdsrenoveringar som en av programmets huvudsamarbetspartner.
Remonttilainojen kysyntä on kasvussa – S-Pankilta asiantuntemusta remonttien taloudelliseen suunnitteluun Kotoisan uudella kaudella11.2.2026 08:12:17 EET | Tiedote
Remonttilainojen kysyntä on S-Pankin tilastojen mukaan lähtenyt hienoiseen kasvuun, ja erityisesti peruskorjauksiin liittyvät lainat kiinnostavat tällä hetkellä. MTV3:n Kotoisan uudella kaudella S-Pankki tarjoaa asiantuntijanäkökulmaa koti- ja piharemonttien taloudelliseen suunnitteluun ohjelman yhtenä pääyhteistyökumppanina.
S-Pankki: Vuosi käyntiin geopoliittisessa ristipaineessa, talousnäkymät silti vakaat9.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
S-Pankin helmikuun markkinanäkemyksen mukaan vuoden 2026 alku on ollut sijoittajille myönteinen, vaikka geopoliittiset riskit ovat nousseet merkittävästi esiin. S-Pankin päästrategi Tanja Wennonen-Kärnän mukaan huomio kiinnittyy nyt vahvasti tuloskauteen ja erityisesti tekoäly-yhtiöiden kommentteihin tulevasta. Pankin helmikuun markkinanäkemyksen mukaan vuoden 2026 alku on ollut sijoittajille myönteinen, vaikka geopoliittiset riskit ovat nousseet merkittävästi esiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme