Osaajapula helpottunut – osaamisen kohtaanto edelleen keskeinen haaste
26.2.2026 08:30:00 EET | ManpowerGroup | Tiedote
Suomessa koetaan samanaikaisesti korkea työttömyys ja merkittävä osaajapula. ManpowerGroupin työnantajakysely osoittaa, että 60 % suomalaisista työnantajista kokee vaikeuksia löytää osaajia.

Osaajapula on kuitenkin helpottunut vuodesta 2025, jolloin pulaa koki 68 % työnantajista. Myös kansainvälisessä vertailussa Suomen tilanne on Euroopan valoisimpia, sillä “paljon vaikeuksia” raportoivien työnantajien osuus on vain 8 %, mikä on puolet Euroopan keskiarvosta (16 %) ja matalimpia vertailumaissa.
Vaikka työmarkkinoilla on tällä hetkellä sekä työttömyyttä että rekrytointihaasteita, ilmiöiden taustalla ovat erilaiset osaamistarpeet ja työnantajien vaatimusten muutokset. Tilanne näkyy ennen kaikkea osaamisen kohtaantohaasteena, jossa avoimet tehtävät ja työmarkkinoilla oleva osaaminen eivät vielä täysin kohtaa.
STEM‑taitojen (Science, Technology, Engineering, Mathematics) niukkuus selittää vaikeasti täytettäviä rooleja. Tuoreiden globaalien havaintojen mukaisesti tekoälyn rooli työmarkkinoilla kasvaa vauhdilla myös Suomessa. Kansainvälisesti tekoälyosaaminen on noussut ensi kertaa maailmanlaajuiseksi ykköspulaksi. Tämä kertoo siitä, että tekoäly ei pelkästään luo uusia rooleja, vaan muuttaa lähes kaikkien toimialojen osaamisvaatimuksia.
Osaaminen, josta on työnantajien mukaan eniten pulaa Suomessa:
- AI‑kehitys ja ‑mallinnus: 21 %
- Insinööritaidot: 20 %
- IT- ja datataidot: 19 %
- AI‑lukutaito: 16 %
Työelämätaitojen tai ns. pehmeiden taitojen osalta eniten kaivataan: ammatillisuutta ja työetiikkaa (55 %), oppimiskykyä (31 %), yhteistyötaitoja (31 %) ja kriittistä ajattelua sekä ongelmanratkaisutaitoja (29%).
Yritykset panostavat ennen kaikkea sisäiseen osaamisen kehittämiseen. Osaajapulaan vastataan pääasiassa kehittämällä nykyistä henkilöstöä: 29 % yrityksistä panostaa uudelleenkoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen. Tämä on luonnollinen valinta tilanteessa, jossa erityisosaamisen tarve kasvaa nopeasti. Muita toimenpiteitä ovat joustojen lisääminen (14–16 %), rekrytointien laajentaminen uusiin hakijaryhmiin tai laajemmalle maantieteelliselle alueelle (13 %) sekä määräaikaisen tai vuokratyövoiman lisääminen (12 %). 16 % työnantajista ei toistaiseksi tee erityistoimia.
Toimialoilla on suuria eroja – finanssiala ja informaatio ovat kärjessä. Tutkimuksen mukaan osaajapula näkyy voimakkaimmin seuraavilla aloilla:
- Rahoitus & vakuutus: 84 %
- Informaatio & viestintä: 73 %
- Teknologia- ja IT-palvelut: 62 %
Näiden alojen rekrytointihaasteet heijastavat koko talouden kasvavaa tarvetta AI- ja teknologiaosaajille.
“Keskustelu osaajapulasta herättää paljon kysymyksiä, erityisesti kun työmarkkinoilla on samaan aikaan vapaana paljon osaajia. Data osoittaa kuitenkin, että kyse on ennen kaikkea osaamisen kohtaannosta ja erikoistuneiden taitojen kysynnän kasvusta. Tekoälyn nopea käyttöönotto kiihdyttää erikoisosaamisen tarvetta – ja juuri AI‑taidot ovat nyt työnantajien mukaan vaikeimmin löydettäviä”, sanoo Minna‑Stina Korpela, ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtaja.
Mikä on osaajapulatutkimus?
ManpowerGroupin vuosittaiseen Talent Shortage -tutkimukseen osallistui globaalisti 39 063 ja Suomesta 501 työnantajaa. Kysely tehtiin kaikilla markkinoilla 1.-31.10.2025.
Tutkimuksessa työnantajia pyydetään arvioimaan haasteita täyttää avoinna olevia tehtäviä sekä vaikeimmin löydettävää osaamista. Tutkimus antaa myös tietoa työnantajien näkemyksistä siihen, miten osaajapulaan vastataan.
Tulevaisuuteen suuntautuvat lausumat
Tämä tiedote sisältää tulevaisuuteen suuntautuvia lausumia, mukaan lukien lausumia työvoiman kysynnästä tietyillä alueilla, maissa ja toimialoilla sekä taloudellisesta epävarmuudesta. Todelliset tapahtumat tai tulokset saattavat poiketa olennaisesti tulevaisuuteen suuntautuvista lausumista riskeistä, epävarmuustekijöistä ja oletuksista johtuen. Näitä tekijöitä käsitellään tarkemmin Yhtiön Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle (SEC) toimittamissa raporteissa, mukaan lukien Yhtiön 31.12.2025 päättyneen tilikauden vuosikertomuksen Risk Factors -osiossa, ja nämä tiedot on liitetty tähän viittauksen kautta. ManpowerGroup pidättäytyy päivittämästä mitään tämän tiedotteen tulevaisuuteen suuntautuvaa lausumaa, paitsi lain niin edellyttäessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Karjalainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
ManpowerGroup
henna.karjalainen@manpowergroup.fi
+358 50 575 9197
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoa ManpowerGroupista
ManpowerGroup® on johtava globaali henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja, joka auttaa organisaatioita uudistumaan nopeasti muuttuvassa työn maailmassa. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja sadoille tuhansille organisaatioille vuosittain työllistämällä samalla miljoonia osaavia ammattilaisia merkityksellisiin tehtäviin useilla aloilla ja osaamisalueilla.
Asiantuntijabrändimme Manpower®, Experis® ja Talent Solutions palvelevat hakijoita ja asiakkaita yli 70 maassa. Olemme jatkaneet työtämme yli 70 vuoden ajan. Pohjoismaissa ja Baltiassa yhtiö on markkinajohtaja. Työmme monimuotoisen työelämän puolesta saa jatkuvasti tunnustusta. Vuonna 2024 yhtiö on valittu 15. kerran World’s Most Ethical Companies® -listalle. Lue lisää toiminnastamme ja palveluistamme osoitteessa www.manpowergroup.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ManpowerGroup
Työmarkkinabarometri: Työllistämisnäkymät heikkenevät entisestään alkuvuonna – Suomi jää globaalissa vertailussa häntäpäähän9.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Työnantajien rekrytointiaikeet heikkenevät entisestään. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indikaattori on 6 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen on 7 prosenttiyksikköä ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon 17 prosenttiyksikköä. Globaalisti Suomi sijoittuu työllisyysodotuksissa neljänneksi viimeiseksi, 18 pistettä alle maailman keskiarvon.
Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisodotukset vuoden viimeiselle neljännekselle ovat heikentyneet9.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Laskusuhdanne työnantajien rekrytointiaikeissa jatkuu edelleen loka-joulukuussa. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on 14 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen on 3 prosenttiyksikköä ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon 9 prosenttiyksikköä. Vuoden viimeisen kvartaalin työllistämisnäkymät ovat alimmillaan Suomessa sitten vuoden 2021 kolmannen neljänneksen, jolloin indeksi oli 10. Globaalisti Suomi sijoittuu työllisyysodotuksissa maavertailun loppupuolelle, jääden 9 prosenttiyksikköä globaalin keskiarvon alapuolelle.
Työmarkkinabarometri: Työllistämisodotukset heinä-syyskuulle ovat heikentyneet10.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä työnantajien rekrytointiaikeet pysyvät positiivisina, mutta laskusuhdanne edelleen jatkuu. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on 18 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen on kaksi prosenttiyksikköä ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon viisi prosenttiyksikköä. Tulevan kolmoskvartaalin työllistämisnäkymät ovat alimmillaan Suomessa neljään vuoteen – edellisen kerran näin matala taso nähtiin vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä, jolloin indeksi oli 10. Maailmanlaajuisesti Suomi sijoittuu työllistämisodotuksissa 6 prosenttiyksikköä globaalin keskiarvon alapuolelle.
Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisodotukset huhti-kesäkuulle mollivoittoiset11.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2025 toisella neljänneksellä työnantajien rekrytointiaikeet pysyvät edelleen positiivisina, mutta laskusuhdanteisena. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on 21 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen on yksi prosenttiyksikkö ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon 2 prosenttiyksikköä. Suomi on globaalin keskiarvon, 25 prosenttiyksikköä, alapuolella, mutta kuitenkin yhden prosenttiyksikön EMEA-alueen keskiarvon yläpuolella.
Osaajapula kiristymässä Suomessa21.1.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2025 osaajapulatutkimuksen mukaan suomalaisten työnantajien haasteet löytää tarvitsemaansa osaamista ovat vaikeutumassa. Tutkimuksen mukaan 68 %:lla yrityksistä on vaikeuksia löytää oikeaa osaamista. Edellisessä vuoden 2024 mittauksessa 58 % työnantajista kertoi vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista. Globaalisti 74 % työnantajista raportoi osaajien löytämisen haasteista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


