Asiakkaiden luottamus SSO:hon säilynyt vahvana
27.2.2026 12:00:00 EET | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote
Syksyllä 2025 tehdyssä Luottamus & Maine -tutkimuksessa Suur-Seudun Osuuskaupan toimialueen asukkaat arvioivat SSO:n vakaaksi ja luotettavaksi toimijaksi, joka toimii vastuullisesti ja viestii avoimesti. Tutkimuksen kokonaistulokset osoittavat, että SSO:n maine on säilynyt vahvana ja vakaana myös muuttuvassa toimintaympäristössä.

– Tulokset kertovat, että meistä ajatellaan hyvää ja olemme selvästi kehittäneet toimintaamme ja palvelujamme oikeaan suuntaan. Vaikka toimintaympäristö muuttui, asiakkaiden luottamus meihin säilyi vahvana – mikä kertoo onnistumisistamme, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér tyytyväisenä.
– Panostuksemme palvelujen laatuun ja sujuvuuteen näkyivät myös tutkimuksen tuloksissa. Viime vuonna panostimme erityisesti arjen sujuvuuteen mm. Uudistamalla Salet Taalintehtaalla ja Toijassa sekä laajentamalla ABC-latauskenttää ABC Piihovissa. Kuljetusrobotit ahkeroivat jo kahdeksan toimipaikan alueella, ja kätevä Kerää & Skannaa -palvelu on käytössä kaikissa kolmessa Prismassa, kertoo Finér.
– Tarjoamme vuosittain kesätöitä yli 400 nuorelle eri toimialoillamme, mikä tekee meistä yhden alueen merkittävimmistä nuorten työllistäjistä. Olemme panostaneet vahvasti uusien työntekijöiden perehdytykseen, jotta jokainen tuntisi itsensä tervetulleiksi. Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä henkilökuntamme kanssa, ja esimerkiksi Yhteisöllisen työvuorosuunnittelun malli otettiin käyttöön useissa yksiköissämme juuri henkilökunnan toiveesta, Finér lisää.
Arjen kokoiset pienet hyvät teot ja aito vuorovaikutus
Vastuullisuus – joka on myös yksi SSO:n arvoista – vaikuttaa asiakkaiden mielikuviin ja ajatuksiin yrityksestä. Vastuullisuustekojen ja lupauksien tulee kuitenkin olla aitoja.
– Ihmiset huomaavat nopeasti, jos annetut lupaukset eivät toteudu tai eivät ole tosia. Haluamme vaikuttaa kotiseutumme hyvinvointiin ja olla mukana rakentamassa parempaa huomista yksi pieni hyvä teko kerrallaan – ja kertoa niistä avoimesti. Hyvänä esimerkkinä toimii aloittamamme yhteistyö John Nurmisen Säätiön kanssa. Asiakkaamme ovat olleet upeasti mukana tekemässä hyvää – jo pienestä pullonpalautuksesta syntyy konkreettinen teko paikallisesti Uskelanjoen kautta Itämeren hyväksi, kertoo SSO:n asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen.
Vaikka vuorovaikutuksen koetaan olevan hyvällä tasolla, on aina asioita, joita voi tehdä vielä paremmin.
– Haluamme kuunnella ja olla läsnä arjessa, ja etsimmekin jatkuvasti uusia tapoja olla kuulolla ja vuorovaikutuksessa asiakkaittemme kanssa. Viime syksynä perustimme esimerkiksi paikallisista nuorista koostuvan SSO Nuoriston, jossa nuoret pääsevät aidosti vaikuttamaan ja muovaamaan SSO:n tulevaisuuden palveluja, Karppinen sanoo.
– Kuten tutkimuksen tuloksista näkyy, suuntamme on selvästi asiakkaidemme mielestä pysynyt oikeana. Rakennamme yhdessä entistäkin parempia palveluja ja yhä vahvempaa asiakaskokemusta – miljoonien kohtaamisten kautta, Finér sanoo lopuksi.
Luottamus&Maine -tutkimusmalli on T-Median kehittämä malli, joka mittaa erilaisten yritysten, organisaatioiden ja julkisten toimijoiden mainetta sekä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien luottamusta.
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO:n hallitus vuodelle 2026 on valittu19.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
SSO:n hallintoneuvosto on valinnut SSO:n hallituksen vuodelle 2026. Uutena jäsenenä on valittu toimitusjohtaja Pasi Berggren.
Elinvoimaa kotiseudulle – enemmän hyötyä ja sujuvampaa arkea asiakasomistajille13.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO vahvistaa kotiseudun elinvoimaa tarjoamalla omistajilleen entistä sujuvampaa arkea, edullisia ostoksia ja palvelu-uudistuksia, jotka näkyvät jokaisen arjessa. Vuoden 2025 aikana uudistukset, paikalliset teot ja henkilöstön hyvinvointiin panostaminen ovat tuoneet konkreettista hyötyä asiakasomistajille – aina digipalveluista lähikauppoihin ja nuorten kesätyöpolkuun saakka.
Kiitos kannustuksesta – vuodesta 2022 jaossa ollut Kannustajat-tuki on ilahduttanut jo 133 paikallista seuraa tai yhdistystä26.1.2026 12:10:43 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin viime vuonna yhteensä 60 000 euroa tukea paikallisille seuroille ja yhdistyksille. SSO:n asiakasomistajat saivat jälleen äänestämällä vaikuttaa siihen, miten tukipotti tällä kertaa jakautui. Vuodesta 2022 alkaen Kannustajat-sponsorointitukea on jaettu yhteensä yli 195 000 euroa - oman seudun onneksi.
Niko Kähkönen nimitetty SSO:n uudeksi toimialajohtajaksi – Lohjan Autokeskuksen toimitusjohtajaksi Petteri Heiskanen13.1.2026 10:00:00 EET | Tiedote
SSO:n liikennemyymäläkaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan uudeksi toimialajohtajaksi on nimitetty Niko Kähkönen, joka aloittaa uudessa tehtävässään 15.1.2026 ja aloittaa samalla SSO:n johtoryhmän jäsenenä. Niko siirtyy tehtävään Lohjan Autokeskuksen toimitusjohtajan tehtävistä.
SSO:lle Innostavimmat työpaikat -tunnustus jo kahdeksatta kertaa peräkkäin12.1.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Suomen innostavimmat työpaikat on Eezy Flown vuosittainen tunnustus organisaatioille, jotka ovat saaneet poikkeuksellisen hyvät PeoplePower®-henkilöstötutkimuksen tulokset. Näiden organisaatioiden joukkoon kuuluu myös Suur-Seudun Osuuskauppa SSO – jo kahdeksatta kertaa. Työyhteisötutkimuksen tulokset kertovat osuuskauppalaisten vahvasta yhteishengestä sekä tiimityön ja palautteenannon merkityksellisyydestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme