Jo yli puolet Ilmarisen kotimaisista kiinteistöistä edistää ilmastonmuutoksen hillintää
27.2.2026 08:02:46 EET | Ilmarinen | Tiedote
Valtaosa Ilmarisen kotimaisista suorista kiinteistösijoituksista edistää ilmastonmuutoksen hillintää EU-taksonomian eli kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmän mukaisesti.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen tavoitteena on ollut kasvattaa taksonomian mukaisten kiinteistöjen osuutta yli puoleen niiden lukumäärästä vuoteen 2025 mennessä.
– Saavutimme tavoitteemme viime vuonna, kun yhteensä 56 prosenttia kiinteistöistä täytti taksonomian ilmastonmuutoksen hillintää koskevat arviointikriteerit, Ilmarisen kotimaisten kiinteistösijoitusten johtaja Tomi Aimonen kertoo.
Energiatehokkuus, ilmastoriskit ja rakennusten elinkaaripäästöt tärkeitä
EU-taksonomia on osa Euroopan unionin kestävän rahoituksen sääntelyä. Sen tavoitteena on auttaa markkinatoimijoita arvioimaan liiketoiminnan kestävyyttä yhteisesti määritetyin kriteerein ja siten vauhdittaa investointeja kestäviin sijoituskohteisiin. Kiinteistösektorin kriteereissä korostuvat energiatehokkuus, rakennuksen elinkaaren aikaisten päästöjen seuranta sekä ilmastoriskien arviointi.
Lisää läpinäkyvyyttä
Ympäristövastuuta mittaavien kriteerien lisäksi taksonomian mukaisuus edellyttää, että yritys täyttää koko toiminnassaan sosiaalisen vastuun vaatimukset eli niin kutsutut vähimmäistason suojatoimet. Kiinteistötasolla ilmastonmuutoksen hillintää koskevat kriteerit ovat täyttyneet jo pitkään, mutta Ilmarinen raportoi nyt ensimmäistä kertaa taksonomian mukaisuutta myös yritystasolla.
– Olemme kehittäneet prosessejamme ja niiden dokumentointia esimerkiksi toteuttamalla myös arvoketjujemme ihmisoikeusriskikartoituksen, Aimonen kertoo.
– Taksonomian mukaisuus on meille tärkeää, koska se lisää läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta sekä ohjaa investointeja kestäviin ratkaisuihin. Kiinteistöliiketoiminnassa kyse on pitkästä aikavälistä – rakennamme arvoa sekä asiakkaillemme että ympäristölle vuosikymmeniksi eteenpäin, Aimonen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Karoliina Lindroosvastuullisen sijoittamisen johtaja
Puh:+358 40 577 2203karoliina.lindroos@ilmarinen.fiTomi Aimonenkiinteistöjohtaja
Puh:050 366 7501tomi.aimonen@ilmarinen.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi Turkka Kuusisto26.2.2026 13:14:43 EET | Tiedote
Ilmarisen hallintoneuvoston uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto.
Ilmarinen: Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti18.2.2026 08:24:54 EET | Tiedote
Ilmarinen nostaa työkykyjohtamisen yhdeksi kestävyystyönsä kärjeksi. Lisäksi sosiaalisessa vastuussa korostuu oman henkilöstön osaaminen. Sijoitusten ilmastotyö on edennyt hyvin, ja yhtiö vaikuttaa sijoituskohteisiinsa omistajaohjauksella, käy ilmi Ilmarisen kestävyysraportista.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan16.2.2026 10:21:16 EET | Tiedote
Työntekijämäärä väheni tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Myös positiivista kehitystä tapahtui usealla alalla, ja Länsi-Suomessa työntekijämäärä jopa nousi +0,5 prosenttia.
Ilmarinen's Financial Statements 2025: Return on investments was 8.1 per cent or EUR 5.1 billion13.2.2026 13:08:05 EET | Tiedote
Ilmarinen’s investment assets increased to EUR 67.5 billion. Solvency continued to strengthen and cost-effectiveness is at a good level. Ilmarinen’s investments have generated a total of EUR 30.2 billion over a period of 10 years. Twenty per cent of the investments are in Finland.
Ilmarinens bokslut 2025: Placeringarna genererade 8,1 procent, dvs. 5,1 miljarder euro13.2.2026 13:05:59 EET | Tiedote
Ilmarinens investeringstillgångar steg till 67,5 miljarder euro. Solvensen stärktes ytterligare och kostnadseffektiviteten är på en god nivå. På tio år har Ilmarinens placeringar genererat sammanlagt 30,2 miljarder euro. Av placeringarna är 20 procent placerade i Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme